Kasvu kuuluu myös yksinyrittäjälle
Kasvu, tai oikeammin sen puute, on ollut jo pitkään yksi yrittäjyyskeskustelua hallinnut teema. Suomen julkisen talouden synkeys on käännettävissä vain…
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.
Kasvu, tai oikeammin sen puute, on ollut jo pitkään yksi yrittäjyyskeskustelua hallinnut teema. Suomen julkisen talouden synkeys on käännettävissä vain…
Presidentti Donald Trumpin aloittamassa kauppasodassa nähtiin keskiviikkoiltana dramaattinen käänne, kun Trump ilmoitti, että valtaosa tariffeista eli tuontiveroista ei astu voimaan…
Kevään ensimerkit ovat jo läsnä. Talven pimeydestä siirrymme kohti kevään kasvukautta ja piteneviä aurinkoisia päiviä. Myös Satakunnan Yrittäjissä on uuden…
Kunnat ja hyvinvointialueet tarvitsevat nyt enemmän kuin koskaan päättäjiä, jotka eivät jää pyörittelemään peukaloitaan, vaan ryhtyvät tuumasta toimeen. Yrittäjät eivät…
Kuten usein isojen mahdollisuuksien äärellä, yrittäjää saattaa aluksi pelottaa, naurattaa tai molempia yhtä aikaa. Ja kun puhutaan Ukrainan jälleenrakentamisesta, kysymyksiä…
Kevät on kiireistä aikaa yrityksissä ja veroilmoitusten tarkistus voi helposti unohtua kiireen keskellä. Nyt on kuitenkin oikea hetki varmistaa, että…
Yrittäjien näkökulmasta kuntapolitiikassa tärkeintä on päätöksenteon yrityslähtöisyys. Yrityslähtöinen toiminta tarkoittaa, että kunnan päätöksenteon tulee olla ennakoitavaa, vakaata ja kasvuun kannustavaa.…
Matkailulla on merkittävä rooli alueemme saariston ja koko maakunnan elinvoimaisuudessa. Varsinais-Suomen ainutlaatuinen saaristo on paitsi taloudellinen moottori, myös ikkuna ainutlaatuiseen…
Kuntavaalit lähestyvät, ja on jälleen aika miettiä, miten voimme yhdessä kehittää Etelä-Savoa. Äänestäminen on jokaisen kansalaisen oikeus ja velvollisuus, mutta…