EU-sääntelyn toimivuuden kartoitus 2017

Valtioneuvoston kanslia

Valtioneuvoston kanslia on pyytänyt tarkastelemaan EU-lainsäädäntöä ja komission lainsäädäntöehdotuksia niiden käytännön toimivuuden ja tarkoituksenmukaisuuden näkökulmasta mukaan lukien hallinnollinen taakka. VNK pyytää identifioida mahdollisimman tarkasti säädökset ja säännökset sekä ehdotukset, jotka ovat suomalaisille toimijoille ongelmallisia.

Suomen Yrittäjät kiittää mahdollisuudesta kommentoida asiaa.

1. Yleistä

Sääntelyn järkeistäminen on lukeutunut jo pitkään SY:n keskeisiin tavoitteisiin. Olemme edistäneet sääntelyn parantamista niin sääntelypolitiikan kuin yksittäisten sääntelyhankkeidenkin tasolla. On tärkeää, että niin olemassa olevan sääntelyn kuin valmistelussakin olevan sääntelyn osalta arvioidaan asianmukaisesti sääntelyn vaikutuksia yrittäjille ja elinkeinoelämälle. Tämä tarkoittaa myös sitä, että sääntelyn aiheuttamia kustannuksia ja kilpailukykyvaikutuksia tulee arvioida entistä laajemmin. Sääntelyä ei tule nähdä itseisarvona, vaan työkaluna nostaa Suomi ja EU takaisin kasvu-uralle.

Uudesta yrityksiin kohdistuvasta lainsäädännöstä arviolta puolet lähtee liikkeelle EU-hankkeina. Hallituksen ohjelman mukaan Suomen EU-vaikuttamisen yhtenä painopisteenä on nykyistä vähäisempi, parempi ja kevyempi sääntely, ja että EU-säännösten toimeenpanossa pidättäydytään kansallisesta lisäsääntelystä. Tavoite on tärkeä, mutta tavoitetila ei toteudu itsestään. Hyvää sääntelyä on kannustettava voimakkaammin ja huono sääntelyä on estettävä väkevämmin. Tavoitteena on, että Suomen vahvuuksista pidetään kiinni ja heikkouksista irtaannutaan. Se edellyttää varhaisen vaiheen ennakollista vaikuttamista ja hyvää yhteistyötä suomalaisten toimijoiden välillä.

2. Suomen EU-vaikuttaminen ja lainsäädännön valmistelu

Suomalainen EU-valmistelun yhteensovittamisjärjestelmä, jonka tavoitteena on, että Suomessa on yhteen sovitettu kanta kaikkiin vireillä oleviin asioihin, perustuu asioita koordinoivaan virkamiesvalmisteluun. EU-asioiden virkamiesvalmistelu tapahtuu EU-asioiden komitean alaisuudessa toimivissa sektorikohtaisissa valmistelujaostoissa, joista kukin on erikoistunut tiettyyn aihepiiriin. Tässä valmistelussa myös sidosryhmillä on mahdollisuus olla mukana.

Edellä kuvatun järjestelmän myönteinen piirre on mahdollisuus avoimeen tiedonsaantiin ja keskusteluun. Sen vaivana on kuitenkin reaktiivisuus ja mekaanisuus. Tavoiteltava aktiivinen varhaisen vaiheen vaikuttaminen toteutuu nykysysteemissä huonosti.

Jotta EU-vaikuttamisessa päästäisiin aktiivisempaan ennakkovaikuttamiseen, tulisi EU-valmistelujaostoja hyödyntää Suomen tavoitteiden edistämisessä nykyistä aikaisemmin, erityisesti vaikutusten arviointia ja tiiviimpää vuorovaikutusta painottaen. Tämä edesauttaisi myös tiedonsaantia sen osalta, millaisia vaikutuksia eri hankkeilla on kansalaisiin, yrityksiin tai muihin toimijoihin.

Esitämme, että hallitus edellyttäisi kaikissa EU-valmisteluhankkeissa tehtäväksi asianmukaiset vaikutusarviot, jotka muodostavat osan eduskunnalle annettavaa informaatiota ja tukevat Suomen kannanmuodostusta. Lisäksi katsomme perustelluksi, että pk-yritystesti integroitaisiin osaksi kaikkea säädösvalmistelun ja EU-hankkeiden kansallista vaikutusarviointia, jolloin pystyttäisiin vaikuttamaan myös EU-lainsäädäntöön mahdollisimman tehokkaasti.

Katsomme, että valmistelujaostoja tulisi vähentää ja sovittaa niiden vastuualueet strategisen hallitusohjelman tavoitteisiin sekä EU-instituutioiden, ministeriöiden ja eduskunnan valiokuntien vastuualueisiin. Katsomme myös, että hallituksen EU-politiikan tueksi tulisi laatia lainsäädäntösuunnitelma, joka synkronoidaan hallituksen kotimaisen lainsäädäntösuunnitelman kanssa.

3. Työlainsäädäntö

3.1 Sääntelyn yksityiskohtaisuus ja joustamattomuus yleisesti

Työelämän normitus on erityisesti pienen työnantajayrityksen kannalta vaikeaselkoista ja tulkinnanvaraista. Työlainsäädäntö myös lisääntyy jatkuvasti ja muuttuu entistä yksityiskohtaisemmaksi. Tämä johtuu sekä EU-lainsäädännön asettamista vaatimuksista että työmarkkinajärjestöjen vahvasta roolista nykyjärjestelmässä, jossa lainsäätäjällä on tosiasiassa pienempi päätösvalta sääntelyn sisällöstä kuin työmarkkinajärjestöillä.

Työmarkkinoiden ylisääntely johtaa toisaalta työllistämisen kynnyksen nousuun ja toisaalta siihen, että yritykset etsivät uusia tapoja vastata tuotteiden ja palveluiden kysyntään. Tästä esimerkkinä on vuokratyön käytön lisääntyminen. Myös yksinyrittäjyyden yleistyminen selittyy osaltaan sillä, että työtä teetetään entistä enemmän alihankintana. Markkinoiden sopeutuminen työllistämisen kynnystä nostavaan (tarpeettomaan) sääntelyyn johtaa puolestaan vaatimuksiin säännellä lisää (esim. vaatimukset vuokratyön rajoittamisesta). Sääntely siis tuottaa lisää sääntelyä.

3.2 Työaikadirektiivin kokonaistarkastelu

Komissio käynnisti vuonna 2015 työaikadirektiivin kokonaistarkastelun, joka on edelleen kesken. Huhtikuussa 2017 komissio antoi oman työaikadirektiiviä koskevan selvennyksen, jossa ohjeistetaan, kuinka direktiivin eri osia olisi tulkittava oikeuskäytännön jatkuvasti lisääntyessä. Sen tulisi auttaa jäsenvaltioita soveltamaan säännöstöä asianmukaisella tavalla ja välttymään rikkomusmenettelyiltä. On kuitenkin huomattava, että kyseisellä tulkinnalla ei ole oikeudellista sitovuutta, eikä se edellytä jäsenvaltioita ryhtymään lainsäädäntötoimenpiteisiin.

3.2.1 Työajan määritelmä – päivystys ja varallaolo

Työaikadirektiiviin liittyy monia työnantajayrityksellä tärkeitä kysymyksiä ja on tärkeää, ettei direktiivin uudistustyön yhteydessä lisätä yritysten velvoitteita, yrityksille aiheutuvia kustannuksia tai hallinnollista taakkaa.

Työaikadirektiivissä (2003/88/EY) työajan määritelmän yhteydessä (2 artikla) ei ole määritelty päivitys- tai varallaoloaikakäsitteitä eikä sitä, katsotaanko nämä luettavaksi työaikaan. EY-tuomioistuimen asiaa koskeva ratkaisukäytäntö on lisäksi tulkinnanvaraista.

Päivystysajalla tarkoitetaan ajanjaksoja, joina työntekijän edellytetään olevan työpaikalla (tai muussa työnantajan osoittamassa paikassa) ja olevan valmis työskentelemään. Päivystysaikaa on esimerkiksi yöaika, jonka lääkäri viettää sairaalassa siltä varalta, että häntä tarvitaan potilastyössä.

Nykyisessä työaikadirektiivissä päivystysaikaa pidetään unionin tuomioistuimen tulkinnan mukaan (C-303/98 SIMAP, C-151/02 Jaeger, C-14/04 Dellas) täysimääräisesti direktiivissä tarkoitettuna työaikana riippumatta siitä, tekeekö työntekijä tänä aikana työtehtäviä. Tosiasiallista työskentelyä sisältävästä päivystysajasta käytetään tavallisesti nimitystä aktiivinen päivystysaika, ja ajanjaksoon, joka ei sisällä työtehtävien tekemistä, viitataan nimityksellä päivystysaika, jona ei työskennellä.

Varallaoloaika taas vastaa ajanjaksoja, joiden aikana työntekijän ei tarvitse olla työpaikalla mutta jolloin hänen on oltava tavoitettavissa ja valmis työskentelemään. Varallaoloaikaa on esimerkiksi se aika, jonka ydin-voimalaitoksen teknikko viettää kotona, mutta jolloin hänen on oltava valmis lähtemään voimalaitokselle hätätilanteen takia.

Nykyisessä työaikadirektiivissä varallaoloaikaa ei tarvitse unionin tuomio-istuimen tulkinnan mukaan pitää direktiivissä tarkoitettuna työaikana. Ainoastaan aktiivinen varallaoloaika (eli aika, jona työntekijä kutsutaan töihin) on laskettava täysimääräisesti työajaksi. Suomessa työajan käsitteestä ja varallaolosta säädetään työaikalaissa. Lisäksi päivystyksestä sekä varallaoloajasta maksettavista korvauksista säännellään pääasiassa alakohtaisissa työehtosopimuksissa.

Työaikadirektiivin uudistuksen yhteydessä tulisi määritellä työajan käsitteen yhteydessä myös varallaolon sekä päivystyksen käsitteet. Työantajayritysten kannalta olisi suotavaa, että varallaoloajan käsitteen osalta direktiivissä myös vahvistettaisiin unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukainen linja, ettei varallaoloaikaa ole luettava työajaksi. Tämä on myös Suomessa nykyisin vallitseva käytäntö.

Suomalaisten yritysten näkökulmasta on tärkeää, että mikäli direktiivissä päädytään määrittelemään mitä tarkoitetaan ”päivystyksellä”, jätetään päivystysajan työaikaan lukemista koskevien säännösten määrittäminen edelleen jäsenvaltioiden itsensä tehtäväksi. Suomessa monilla aloilla päivystysajan korvaamisesta on sovittu työehtosopimuksella siten, että päivystysaika ei ole työaikaa. Tämän muuttaminen tulisi aiheuttamaan huomattavia kustannuksia työnantajille.

Työaikadirektiivin uudistamiseen liittyy myös EU:n tuomioistuimen työ-aikadirektiivin työajan määritelmää (2 artikla) ja korvaavaa lepoaikaa (17 artikla) koskevien tulkintojen toteuttaminen. Nykyiset tulkinnat, joiden mukaan työntekijän, joka yleisistä säännöistä poiketen ei ole saanut päivittäistä vähintään 11 peräkkäisen tunnin lepoaikaansa 24 tunnin jaksoa kohden, on saatava vastaava korvaava lepoaika (eli 11 tuntia) välittömästi pidennetyn työskentelyjakson päätyttyä, aiheuttaisivat merkittäviä lisäkustannuksia yrityksille. Asiaan on tarpeen löytää ratkaisu, joka ei kyseenalaista työaikadirektiiviä sinänsä, mutta mahdollistaa mm. terveydenhuoltopalveluiden turvaamisen koko maassa. Korvaavasta lepoajasta tulisi säätää direktiivissä siten, että työnantajan on annettava korvaava lepo työntekijälle kohtuullisen ajan kuluessa työskentelyjakson päättymisestä.

3.2.2 Työntekijän vuosiloman aikainen työkyvyttömyys

Työaikadirektiivissä säädetään myös työntekijöiden vuosilomasta. Direktiivin (7 artikla) mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että jokainen työntekijä saa vähintään neljän viikon palkallisen vuosiloman tällaisen loman saamiselle ja myöntämiselle kansallisessa lainsäädännössä ja/tai käytännössä vahvistettujen edellytysten mukaisesti. Kansallisesti asiasta on säädetty vuosilomalain 25 §:ssä.

EY-tuomioistuimen ratkaisukäytännön (C-78/11, Anged) mukaan työaika-direktiivin 7 artikla on esteenä sellaisille kansallisille säännöksille, joiden mukaan työntekijä joka on tullut tilapäisesti työkyvyttömäksi palkallisen vuosilomansa aikana, ei saa myöhemmin pitää sitä osaa vuosilomastaan, joka osuu kyseiselle työkyvyttömyysjaksolle.

Edellä mainitun ratkaisukäytännön johdosta vuosilomalakia muutettiin vuonna 2013 siten, että laista poistettiin aiemmin voimassa ollut niin kutsuttu 7 päivän karenssi työntekijän sairastuessa vuosilomalla. Nykyisen lain mukaan työntekijällä on oikeus saada vuosilomansa siirrettyä ensimmäisestä vuosiloman ajalle osuvasta sairauspäivästä lähtien.

Lomasairastelun karenssin poistaminen on lisännyt työantajayritysten kustannuksia ja sekä hallinnollista taakkaa. Yrityksille lomapäivien siirtäminen tarkoittaa kaksinkertaista kustannusrasitusta, kun ensin on maksettava sairausajan palkka ja myöhemmin lomapalkka. Lisäksi yrittäjälle voi aiheutua huomattavia ongelmia töiden uudelleenorganisoinnista johtuvista järjestelyistä. Lyhyiden sairaslomien osalta kustannus työnantajalle on yksittäisen työntekijän osalta noin 150 euroa päivässä.

Työaikadirektiivi ja sitä koskeva EY-tuomioistuimen ratkaisukäytäntö ei edellytä aiemmin voimassa olleen karenssin poistamista kokonaan. Työn-tekijän osittainen, esimerkiksi kuuden päivän, omavastuu olisi mahdollista palauttaa vuosilomalakiin, siten että nyt voimassa oleva nollakarenssi koskisi ainoastaan loma-ajan neljää viikkoa eli 24 arkipäivää. Työaikadirektiivin puitteissa on mahdollista asettaa tämän ajan ylimenevältä osalta työntekijälle omavastuuaika, joka normaalin lakisääteisen 30 päivän loman kohdalla voisi olla siis kuusi päivää.

Hallitusohjelman täytäntöönpanosuunnitelman mukainen vuosilomalain muutos ja kuuden päivän omavastuu vuosilomalla sairastumisen osalta on kannatettava ja oikeansuuntainen.

3.3 Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarista

Huhtikuussa 2017 komissio hyväksyi ensimmäiset konkreettiset aloitteet Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarista. Sosiaalisen pilarin osalta sen tärkeimpänä tehtävänä tulee olla työllistämisen helpottaminen, jäykkyyksien purkaminen ja yrityskohtaisten joustojen lisääminen työmarkkinoille ja tätä kautta työttömyyden vähentäminen, erityisesti nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömien osalta.

Pilariin liittyen työ- ja yksityiselämän tasapainottamista koskevassa ehdotuksessa asetetaan useita uusia tai tiukempia vähimmäisvaatimuksia vanhempainvapaalle, isyyslomalle ja omaishoitovapaalle. Vaikka ehdotuksen tavoite parantaa työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista on tarkoituksenmukainen ja kannatettava, on huolehdittava siitä, etteivät mahdolliset vapaat johda työnantajien ja yritysten hallinnollisen tai taloudellisen taakan kasvamiseen. Myös tässä yhteydessä on ensisijaisesti huomioitava yritysten toimintaedellytysten ja kasvun turvaaminen, jotta Eurooppaan on mahdollista luoda uutta työtä, joka puolestaan voi synnyttää hyvinvointia. Lisäksi on syytä lisätä työpaikkatason mahdollisuuksia sopia joustavasti kaikkien osapuolten kannalta tarkoituksenmukaisista ratkaisuista.

3.4 Direktiivi raskaan kaluston kuljettajien ammattipätevyydestä (2003/59/EY) ja ajokorttidirektiivi (2006/126/EY)

Direktiivi raskaan kaluston kuljettajien ammattipätevyydestä (2003/59/EY) ja ajokorttidirektiivi (2006/126/EY) aiheuttavat edelleen osin toisiinsa nähden ristiriitaisten ikä- ja ammattipätevyysvaatimuksien vuoksi raskaan kaluston kuljettajapulaa erityisesti sellaisessa maatalous- tai muussa yritystoiminnassa, jossa tehdään lyhyitä kuljetuksia raskailla ajoneuvoilla. Direktiivin uudistuksessa tulee pyrkiä edellinen huomioiden tarkoituksenmukaiseen sääntelyyn.

4. Yrityslainsäädäntö

4.1 Liikesalaisuusdirektiivi vaarantaa suomalaisten yritysten liikesalaisuuksien suojaa

EU:n liikesalaisuusdirektiivi (2016/943/EU) pyrkii yhdenmukaistamaan liikesalaisuuksien suojaa jäsenvaltioissa. Direktiivi annettiin 8.6.2016 ja sen täytäntöönpanon määräaika päättyy 9.6.2018. Direktiivin implementointityö on siten parhaillaan käynnissä.

Liikesalaisuudet ovat erityisen tärkeitä pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ja uusille yrityksille, koska näillä ei ole useinkaan asian-mukaista teollis- ja tekijänoikeudellista suojaa innovaatioilleen. Toki liikesalaisuus on myös aineettoman omaisuuden suojamuoto, jota voidaan käyttää myös esimerkiksi patentin asemesta. Liikesalaisuuksien taloudellisen arvon vuoksi kilpailijat saattavat pyrkiä hankkimaan niitä laittomasti, esimerkiksi varastamalla niitä, kopioimalla niitä luvattomasti tai rikkomalla luottamuksellisuusvaatimuksia.

Liikesalaisuusdirektiivin sisältö ei ole ongelmaton. Direktiivi on paikoin hankalasti yhteen sovitettavissa Suomen oikeusjärjestyksen kanssa ja sen sisältö on paikoin hyvin tulkinnanvarainen. On vaarana, että direktiivi aiheuttaa tarpeettomia muutoksia lainsäädäntöön ja voi osaltaan luoda oikeudellista epävarmuutta liikesalaisuuksien suojan tosiasiallisesta tasosta ja toisaalta liikesalaisuutta koskevan oikeudenkäynnin kulusta luottamuksellisen tiedon osalta. Myös direktiivin soveltaminen työsuhteisiin ja ns. whistleblowing-artiklan implementointi on omiaan aiheuttamaan epäselvyyttä liikesalaisuuksien suojan tasoon.

4.2 Tietosuojasääntely

EU:n tietosuoja-asetusta (General Data Protection Regulation, GDPR) sovelletaan toukokuusta 2018 alkaen. Uudistuksen tavoitteena on yhdenmukaistaa ja yksinkertaistaa Euroopan unionin henkilötietoja koskevaa lain-säädäntöä siten, että samalla säilytetään tietosuojan korkea taso. Tietosuoja-asetus tulee koskemaan kaikkia yrityksiä, jotka käsittelevät toiminnassaan henkilötietoja. Käytännössä vain harva yritys jää velvoitteiden ulkopuolelle mutta velvollisuuksien määrä vaihtelee yrityksen koon ja toiminnan luonteen mukaan.

Asetus lisää yrityksille tulevaa hallinnollista taakkaa. Ehdotus sisältää useita uusia velvollisuuksia ja tehtäviä rekisterinpitäjille (esimerkiksi viranomaisrekisterit ja yritysten asiakasrekisterit). Yrityksille tulee aiheutumaan kustannuksia asetuksen sisältämien velvoitteiden noudattamisesta. Kustannukset liittyvät esimerkiksi mahdolliseen IT-järjestelmien ja tietojenkäsittelyn kehittämiseen. Yritykset voivat joissain tapauksissa joutua palkkaamaan ulkopuolista konsulttiapua tai järjestämään toimintansa siten, että he saavat täytettyä tietosuoja-asetuksen määräämät velvoitteet.

Jos yrityksessä käsitellään laajamittaisesti arkaluonteista tietoa, tulee yrityksen järjestää itselleen tietosuojavastaava, joka voi olla yrityksen työntekijä tai ulkopuolinen taho. Yritykselle voidaan määrätä tuntuvia sakkoja viranomaisen puolesta tietosuoja-asetuksen vastaisesta toiminnasta. Sakot voivat pahimmassa tapauksessa olla 4 % yhtiön liikevaihdosta tai 20 miljoonaa euroa.

4.3 Palveludirektiivin tiedonantovelvoitteet sekä EU:n hintamerkintädirektiivi

Palveludirektiivillä tehostettiin palveluiden sisämarkkinoiden toimintaa. Sen antaminen oli perusteltua. Direktiivi ja sen nojalla annettu laki palveluiden tarjoamisesta (1166/2009) sisältävät kuitenkin lukuisia sellaisia tiedonantovelvoitteita, joita tulisi tarkastella kriittisesti. Laissa on 12-kohtainen luettelo yleisiä tiedonantovelvoitteita ja viisikohtainen luettelo pyynnöstä annettavista tiedoista ja lisäksi säännöksiä siitä, miten ja missä tiedot on annettava. Nähdäksemme vaaditut velvoitteet eivät ole kaikilta osin edes kuluttajien kannalta relevantteja.

Yrityksen tulee ilmoittaa kuluttajalle tuotteiden ja palveluiden hinnat myymälässä ja verkkokaupassa siten, kuin hintamerkintäasetuksessa edellytetään. Myös näyteikkunoissa tulee olla tuotteiden hinnat näkyvillä. Hintamerkintöjä koskevien velvoitteiden taustalla on EU-direktiivi, joka yhdenmukaisti menettelyjä Euroopassa.

Vaikka näyteikkunoiden hintamerkinnät ovat usein liikkeen toiminnalle eduksi ohjaamalla asiakkaita kivijalkamyymälään, voi velvollisuus joissain tapauksissa ja joillain toimialoilla muodostua epätarkoituksenmukaiseksi tuotteiden laadun tai runsauden vuoksi (esim. hautauspalvelut ja –tuotteet). Olisi perusteltua uudistaa velvoitteet vastaamaan tämän päivän kuluttajan tarpeita sekä sallia yritysten itse tehdä liiketoiminnalliset ratkaisut näyteikkunamerkinnöistä.

4.4 Komission esitykset kuluttajasuojan tiukentamisesta

Komissio julkisti kesällä 2016 ehdotuksen asetukseksi nettisivujen perusteettomien maarajoitteiden kieltämiseksi. Vaikka esitys on lähtökohtaisesti kannatettava, asetusehdotukseen liittyy sellaisia seikkoja, joista saattaisi aiheutua merkittävää oikeudellista epävarmuutta ja hallinnollista lisätaakkaa yrityksille. Keskeinen oikeudellista epävarmuutta aiheuttava seikka liittyy sovellettavan kuluttaja- ja tuotelainsäädännön määräytymiseen, ts. missä maassa ja minkä maan lainsäädännön puitteissa mahdolliset oikeudenkäynnit käydään tilanteessa, jossa myyjä ei ole toiminut ostajan kotivaltion markkinoilla.

Lisäksi EU-komissio on antanut kaksi direktiiviehdotusta, joiden tarkoituksena on harmonisoida jäsenmaiden tavaran verkkokauppaa ja digitaalisten tuotteiden kauppaa koskeva sopimusoikeudellinen sääntely. Sääntelyaloite liittyy tavoitteeseen luoda EU:n laajuiset digitaaliset sisämarkkinat ja poistaa sopimus- ja velvoiteoikeudelliset esteet, jotka rajoittavat rajat ylittävää digitaalisen tuotteiden ja tavaroiden verkkokauppaa. Direktiiviehdotusten sisältöä käsitellään parhaillaan EU-parlamentissa.

Direktiiviehdotukset eivät tällaisenaan edistä pienten yritysten valmiuksia harjoittaa tavaroiden tai digitaalisten tuotteiden verkkokauppaa tai laajentaa liiketoimintaansa useaan myyntikanavaan. Direktiiviehdotukset ovat myös ongelmallisia oikeusjärjestelmän selkeyden ja sääntelyn johdonmukaisuuden kannalta. Ehdotukset saattaisivat johtaa sopimusoikeudellisten sääntöjen hajaantumiseen myyntikanavasta ja tarjottavasta kulutushyödykkeestä riippuen. Lopputulos ei välttämättä ole tyydyttävä kuluttajien, yrittäjien eikä valvontaviranomaisen kannalta. Valitettavaa on myös, että molemmissa esityksissä ei tulisi olemaan kuluttajan reklamaatiovelvollisuutta. Nämä puutteet tulee saada vielä neuvotteluissa korjatuksi.

4.5 Komission suunnitelmat kuluttajasuojan tiukentamisesta

Euroopan komissio julkaisi toukokuun lopulla analyysin, joka koskee kuluttajansuoja- ja markkinointisääntelyn tulevia toimia. Analyysin pohjalta komissio suunnittelee tiettyjä toimenpiteitä, mitä ennen toteutetaan kuitenkin julkinen kuuleminen. Jatkotoimet ja kuuleminen koskevat seuraavia asioita:

• hyvän kauppatavan vastaisten toimien kohteiksi joutuneille oikeus sopimusperusteisiin ja/tai muihin oikeussuojakeinoihin (esimerkiksi oikeus purkaa sopimus ja saada maksetut rahat takaisin)
• kuluttajanoikeusdirektiivin tarjoaman suojan laajentaminen (esim. ennen sopimuksentekoa annettavat tiedot, perumisoikeus) myös verkkopalveluihin, joista kuluttajat maksavat
• sen varmistaminen, että verkkoalustoja (verkkomarkkinoita) käyttävät tietävät, onko myyjä ammattikauppias vai toinen kuluttaja, ja kuuluvatko he kuluttajasuojasääntöjen piiriin
• kuluttajalainsäädännön rikkomisesta määrättävien seuraamusten tiukentaminen ja yhdenmukaistaminen
• kieltokannemenettelyn parantaminen kuluttajien suojaamiseksi
• kollektiivisten oikeussuojakeinojen eri puolilla EU:ta meneillään olevan arvioinnin tulosten analysointi.

Vaikka sääntelyn tiukentaminen on yksittäisissä tilanteissa perusteltua, on laaja kuluttajasääntelyn tiukentamista koskeva suunnitelma vastoin komission paremman sääntelyn ohjelmaa. Ohjelman avulla halutaan nimenomaan vähentää byrokratiaa ja sääntelystä aiheutuvia kustannuksia. Tarkoituksena on myös yksinkertaistaa EU:n lainsäädäntöä ja tehdä siitä selkeämpää. Erityisesti REFIT-ohjelmassa kiinnitetään huomiota siihen, ettei EU-sääntöjen soveltaminen aiheuta pienyrityksille kohtuutonta rasitetta.

4.6 Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton huomio EU-lainsäädännön toimivuudesta

Väiteasetuksen (EY) N:o 1924/2006 tulkinta poikkeaa Suomessa muista yhteisön maista tavalla, joka lisää Suomessa yritysten hallinnollista taakkaa, aiheuttaa lisäkustannuksia sekä asettaa yritykset eriarvoiseen kilpailulliseen asemaan muiden yhteisön maiden kanssa, varsinkin verkkokaupan osalta. Evira tulkitsee, että elintarvikkeiden ryhmitteleminen (ns. tuote-ryhmänimet) internetin verkkokaupassa ja vähittäiskauppojen hyllyillä voidaan katsoa väiteasetuksen mukaiseksi esillepanoksi ja kuuluu näin ollen väiteasetuksen soveltamisalaan. Eviran tulkinnan mukaan tuoteryhmänimen alle saa sijoittaa vain sellaisia elintarvikkeita, joissa tuoteryhmänimeen viittaava hyväksytty terveysväite.

Väiteasetus on ollut voimassa 10 vuotta, eikä aikaisemmin ole tuoteryhmänimiä katsottu terveysväittämiksi. Vastaavaa tulkintaa ei ole käytössä myöskään muissa yhteisön maissa. Evira ei pysty valvomaan ohjettaan muiden kuin suomalaisten yrityksien osalta nettikaupassa ja myymälöissä. Tämä saattaa vääristää kilpailua, sillä tulkinnan ja valvonnan ulkopuolelle jäävät ulkomaiset yritykset, jotka tarjoavat suomenkielisillä nettisivuilla tuotteitaan suomalaisille kuluttajille.

4.7 Itsenäisten kuljetusyrittäjien kokonaistyöajan sääntely

Maantieliikenteen työaikadirektiivissä (2002/15/EY, 3 artikla) asetetaan myös yrittäjäkuljettajille muun muassa työajan kirjanpitovelvoite ja työ-ajat. Itsenäisten kuljetusyrittäjien muuhun työaikaan kuin ajoaikaan kohdistuva sääntely on karkea poikkeus yrittämisen vapaudesta. Muilla toimi-aloilla tällaista sääntelyä ei tunneta.

Kotimaisessa lainsäädännössä laki yrittäjäkuljettajien työajasta tieliikenteessä (349/2013) säätää yrittäjän työajasta muun muassa seuraavaa: ”työajalla [tarkoitetaan] yrittäjäkuljettajan työn aloittamisen ja lopettamisen välistä tieliikenteen tehtäviin käytettyä aikaa, jolloin yrittäjäkuljettaja on työpaikallaan asiakkaan käytettävissä, ja tekee muita tehtäviä tai toimintoja kuin yleistä hallinnollista työtä, joka ei ole suoranaisessa yhteydessä käsillä olevaan kuljetustehtävään”.

On epävarmaa, millainen lopputulos olisi saavutettavissa jos direktiivi avattaisiin. Silti on täysin selvää, että sääntely on haitallista ja tarpeetonta ja syö olennaisella tavalla yrittäjien luottamusta järjestelmän toimivuuden suhteen. Laki yrittäjäkuljettajien työajasta tieliikenteessä sekä sen taustalla oleva EU-sääntely ovat selvästi vastoin EU:n yleistä pyrkimystä vähentää yrittäjille lainsäädännöstä aiheutuvaa hallinnollista taakkaa.

5. Rahoitussäätelyä koskeva EU-sääntely

5.1 Vakavaraisuusasetuksen (CCR) 501 artikla

Vuoden 2014 alusta voimaan tulleen vakavaraisuusasetuksen (Capital Re-quirements Regulation, 501 artikla) mukaan tietyt kriteerit (luotto enintään 1,5 meur ja asiakkaan liikevaihto enintään 50 meur) täyttävien pk-luottojen riskipainoja voidaan skaalata lähes neljäsosalla perustason vaatimusta lievemmäksi. Vaikka lievennys ei paranna yksittäisen pk-yrityksen luottoluokituksia muihin yritysasiakkaisiin verrattuna, on sillä ollut positiivinen vaikutus lyhytaikaisen rahoituksen saatavuuteen.

Pitkäaikaisen, lähinnä investointirahoituksen näkökulmasta vaikutus on ollut vastakkainen, koska riskipainolievennys ei ole pysyvä. Komission oli määrä tehdä tammikuun alkuun 2017 mennessä arvio lievennyksen jatkamistarpeesta.

Säännös on vakavaraisuusasetuksen ja –direktiivin harvoja osa-alueita, joka lievennyksen kautta yrittää tasapainottaa kiristyvistä vaatimuksista aiheutuvia kielteisiä vaikutuksia. Koko Euroopan näkökulmasta pienten ja keskisuurten yritysten merkitys taloudessa etenkin uusien työpaikkojen luojana on huomattava. Näin ollen pk-yritysten toimintaedellytyksistä huolehtiminen rahoituksen näkökulmasta on ensiarvoisen tärkeää. Tämän vuoksi pk-yritysten rahoituksen turvaamiseksi riskipainolievennyksiä ei tule poistaa määräajan jälkeen, vaan muuttaa ne pysyviksi, jotta pääoma-vaatimukset eivät tältä osin kiristy. Asiassa on edetty oikeaan suuntaan.

5.2 Maksuvalmiusvaatimus (LCR)

Tiukentuva ja yhdenmukaistuva likviditeettisääntely vaikuttaa pankkien luotonmyöntöedellytyksiin ja luottojen ehtoihin. Erityisesti maturiteetti-transformaation (lyhytaikaisten talletusten ja muun lyhytaikaisen velka-rahoituksen muuntaminen pitkäaikaisiksi lainoiksi) käyttöön kohdistuvat liialliset rajoitukset heikentävät pankkien mahdollisuuksia myöntää pitempiaikaista rahoitusta.

Komissio on vahvistanut maksuvalmiusvaatimuksen (Liquidity Coverage Ratio, LCR) sisällön määrittelevän tarkentavan säädöksen sisällön, ja vaade tulee voimaan 1.10.2015 lukien. Lisäksi pysyvän varainhankinnan vaatimuksen (Net Stable Funding Ratio, NSFR) osalta marraskuussa annetun ehdotuksen osalta sitovan pysyvän varainhankinnan vaatimuksen osalta olisi huolehdittava, että vaatimuksen käyttöönotto tapahtuisi vaiheittain porrastettuna, kuten maksuvalmiusvaateenkin suhteen tehtiin aiemmin.

Lisäksi NSFR – vaateen jatkovalmistelussa on tärkeää ottaa huomioon pohjoismaisten pankkien erityispiirteet (mm. kiinteistövakuudellisten jvk-lainojen merkitys ja talletuskannan vakaus). Muutokset osaltaan vaikuttaisivat myönteisesti pankkien luotonmyöntöedellytyksiin.

Kunnioittavasti

Suomen Yrittäjät

Tiina Toivonen
lainsäädäntöasioiden päällikkö