Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi kilpailukykysopimuksen muutosturvaa, työnantajan ja henkilöstön yhteistoimintaa ja työterveyshuoltoa koskevien sopimuskohtien toteuttamisesta

Työ- ja elinkeinoministeriö

Työ- ja elinkeinoministeriö on pyytänyt Suomen Yrittäjiltä lausuntoa otsikossa mainitussa asiassa. Hallituksen esitysluonnos perustuu kilpailukykysopimuksen muutosturvaa koskeviin kirjauksiin.

Lausunnolla olevan esitysluonnoksen taustalla on myös kilpailukykysopimusta edeltänyt hallituksen esitysluonnos kustannuskilpailukykyä vahvistavista toimista. Suomen Yrittäjät on tuolloin lausunut samankaltaisista muutosturvaa koskevista esityksistä. Suomen Yrittäjät vastusti ehdotuksia.

Muutoksilla ei paranneta työllisyyttä

Esityksen tavoitteena on todettu olevan irtisanottavien henkilöiden uudelleentyöllistymismahdollisuuksien parantaminen. Esitysluonnoksen vaikutusarviointia koskevan osion mukaan irtisanottavien työntekijöiden työllistymisvalmiuksien ja terveydentilan parantumisen odotetaan lyhentävän työttömyysjaksoja sekä kannustavan työnantajia palkkaamaan uusia työntekijöitä. Toisaalta esitysluonnoksessa todetaan, että on käytännössä mahdotonta arvioida lainmuutoksen konkreettisia työllisyysvaikutuksia.

Ehdotettavia säännöksiä sovelletaan silloin, kun työnantaja irtisanoo työntekijänsä tuotannollisesta tai taloudellisesta syystä. Muutokset aiheuttavat siten sen soveltamisalan piirissä oleville työnantajille ylimääräisiä kustannuksia tilanteessa, jossa yrityksen taloudellinen tilanne on usein muutenkin vaikea. Esitetyt muutokset haittaavat siten yrityksen taloudellisen tilanteen ja kilpailukyvyn paranemista juuri silloin, kun yrityksen tarvitsisi löytää säästöjä. Irtisanomiskustannusten kasvu nostaa rekrytointikynnystä.

Tästä näkökulmasta esitysluonnoksen arvio siitä, että muutokset kannustaisivat työnantajia palkkaamaan uusia työntekijöitä, on erikoinen. Suomen Yrittäjät katsoo, etteivät esitetyt muutokset kannusta työllistämään, vaan päinvastoin luovat sille lisäkynnyksiä. Ehdotetut muutokset heikentävät kustannuskilpailukykyä ja lisäävät työnantajan hallinnollista taakkaa. Irtisanomiskustannusten lisääminen jäykistää työmarkkinoita, jotka ovat Suomessa kansainvälisten vertailujen mukaan yhdet jäykimmistä. Työnantajien kustannusten kasvattaminen merkitsee samalla työllistämisen kynnyksen nousua.

Vaikka onkin sinänsä positiivista, että ehdotettuja muutoksia sovellettaisiin vain niihin yrityksiin, joiden palveluksessa työskentelee säännöllisesti vähintään 30 työntekijää, tarkoittaa tämä rajaus sitä, että yritys voi tarkoituksellisesti pidättyä kasvattamasta työntekijämääräänsä tämän rajan yli. Vastaava vaikutus on jo aiemmin voitu nähdä yhteistoimintalain soveltamisalarajan kohdalla. Ei ole yhteiskunnan kokonaisedun mukaista, että yrityksille luodaan kasvun esteitä. Joka tapauksessa oikeasuhtaisempi ratkaisu olisi nostaa muutosten soveltamisalan raja 50 työntekijään, jolloin muutokset koskisivat vain keskisuuria ja suurempia yrityksiä.

Soveltamisalan osalta on kuitenkin järkevää, että ehdotettuja säännöksiä sovelletaan vain niihin työntekijöihin, joiden työsuhde on kestänyt yhdenjaksoisesti vähintään viisi vuotta. Yhdenjaksoisuus ja sen arviointi työsopimuslain 1 luvun 5 §:n periaatteita noudattaen on oikeasuhtainen edellytys.

Edellä mainittujen työllistämisen kynnystä nostavien vaikutusten lisäksi on erittäin epävarmaa, edesauttavatko esitetyt muutokset työntekijöiden työllistymisvalmiuksia.

Edellä mainituista syistä Suomen Yrittäjät ei kannata esitettyjä muutoksia.

Muutosturva

Muutosturvan osalta ehdotetaan, että työsopimuslain 7 lukuun lisättäisiin uudet säännökset työllistymistä edistävästä valmennuksesta tai koulutuksesta sekä työllistymistä edistävän valmennuksen tai koulutuksen laiminlyönnistä. Valmennuksen tai koulutuksen järjestämisvastuu olisi työnantajalla ja sen pitäisi vastata työntekijän laskennallista palkkaa kuukauden ajalta tai työnantajan palveluksessa olevan henkilöstön keskimääräistä kuukausiansiota siitä riippuen, kumpi on suurempi. Ehdotetut säännökset lisäävät siten suoraan irtisanomisen kustannuksia jokaisen irtisanottavan kohdalla vähintään yrityksen keskimääräisen kuukausipalkan verran.

On tarkoituksenmukaista, että keskimääräisen palkan määrittäminen voidaan esitysluonnoksen mukaan tehdä toimipaikkatasolla. Erityisesti suuremmissa yrityksissä tämä on järkevä ratkaisu.

Valmennusta tai koulutusta koskevien säännösten täsmällinen noudattaminen voi olla käytännössä vaikeaa. On huomattava, että valmennus- ja koulutustarjonnassa voi olla merkittäviä alueellisia ja paikallisia eroja, jotka voivat johtaa tilanteisiin, joissa tarkoituksenmukaista koulutusta ei joko ole saatavilla tai on saatavilla vain rajoitetusti. Tämän vuoksi ei ole järkevää säätää täsmällistä aikaa (ehdotuksen mukaan viimeistään 2 kk työsuhteen päättymisestä) valmennuksen tai koulutuksen aloittamiselle tai sen hinnalle. On myös erittäin todennäköistä, että valmennuksen tai koulutuksen vähimmäishinnan sääntely ohjaa koulutuspalveluiden tarjoajien hinnanmuodostusta.

Näitä ongelmia ajatellen on järkevää, että valmennuksen tai koulutuksen arvon määräytymisestä tai muista järjestelyistä irtisanottavien työllistymiseksi voidaan paikallisesti sopia toisin. Paikallinen sopiminen mahdollistaa irtisanottavien henkilöiden tukemisen yksilölliset tai kollektiiviset tarpeet huomioon ottavalla tavalla. On tarkoituksenmukaista antaa mahdollisuus sopia näistä asioista siellä, missä nämä tarpeet tunnetaan parhaiten, eli työpaikka- tai toimipistetasolla.

Työsopimuslain 7 luvun 13 §:n esitetään kuitenkin olevan semidispositiivinen säännös. Työehtosopimuksilla olisi siten mahdollista poiketa säännöksen sisällöstä ja menettelytavoista. Jos työehtosopimuksessa on kuitenkin annettu mahdollisuus sopia työsopimuslain 7 luvun 3 §:n sisältämistä asioista paikallisesti, semidispositiivisuudesta seuraa, ettei järjestäytymättömällä yrityksellä ole mahdollisuutta tehdä paikallista sopimusta. Koska koko 7 luvun 13 § olisi semidispositiivinen, olisi työehtosopimuksessa mahdollista sopia laista poiketen myös henkilöstön edustajasta.

Pidämme erittäin huolestuttavana sitä, että ehdotuksella ollaan kasvattamassa semidispositiivisten säännösten luetteloa, sillä tämä mahdollistaa järjestäytymättömien yritysten rakenteellisen syrjinnän työlainsäädännössä. Ei ole mitään perusteita sille, että yhteistoimintalain 8 §:ssä mainitut edustajat – jotka katsotaan kelvollisiksi edustamaan henkilöstöä yhteistoimintaneuvotteluissa – eivät olisi kelvollisia edustamaan henkilöstöä myös muutosturvan valmennusta tai koulutusta koskevissa asioissa. Semidispositiivisuuden tarvetta, vaikutuksia ja perusteita ei ole esitysluonnoksessa kerrottu lainkaan. Joka tapauksessa työsopimuslain 7 luvun 13 §:n säännös ei saisi olla semidispositiivinen siltä osin kuin se koskee työntekijöiden edustusta.

Työterveyshuollon laajentaminen

Työterveyshuollon järjestämisvelvoitteen jatkaminen kuudella kuukaudella työntekovelvoitteen päättymisen jälkeen lisää työnantajalle irtisanomisesta aiheutuvia kustannuksia vaikeasti ennustettavalla tavalla. Todellinen kustannusten määrä riippuu siitä, kuinka paljon työntekijä käyttää työterveyshuollon palveluita. Pidämme välttämättömänä, että työnantajalle ehdotetaan oikeutta saada työterveyshuollosta johtuvia korvauksia myös niistä kustannuksista, jotka aiheutuvat työnantajalle työterveyshuollon soveltamisalan laajentamisesta.

Erityisen ongelmalliseksi työterveyshuollon järjestämisvelvoitteen tekee se, että työnantajalla ei ole keinoa varmistua siitä, onko työntekijä työllistynyt toisen työnantajan palvelukseen. Vaikka työntekijälle ehdotetaan säädettäväksi ilmoitusvelvollisuus työllistymisestään, on esitysluonnoksen perusteella epäselvää, mikä on työnantajan oikeusasema, jos se ei tällaista ilmoitusta saa.

Lopuksi

Työelämän lainsäädännön kehittämisen strategisena tavoitteena on oltava työllistämisen helpottaminen ja työllisyysasteen nostaminen. On oivallettava, että työ- ja sosiaalilainsäädäntö on markkinoiden toiminnan sääntelyä, joka vaikuttaa kysyntään, tarjontaan ja työmarkkinoiden dynamiikkaan. Lainsäädännössä pitäisi välttää sellaisia toimenpiteitä, jotka nostavat työllistämisen ja kasvun kynnystä.

Suomen Yrittäjät

Janne Makkula
työmarkkinajohtaja

Albert Mäkelä
lainopillinen asiamies