YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

15.12.2017 klo 16:00
Lausunto

Lausunto luonnoksesta Verohallinnon ohjeeksi “Pienpanimoalennus Suomessa”

Yleisesti

Suomen Yrittäjät pitää hyvänä, että asiasta tehdään ohje. Pienpanimoiden määrä on kasvanut merkittävästi. Niiden markkina muuttuu alkoholilain muutoksen myötä sääntelyn vähenemisen suuntaan.

Veronalennus on pienpanimojen toimintaedellytysten kannalta merkittävä ja tärkeä. Mikäli huojennus poistetaan jälkikäteisesti, seuraukset ovat yritystoiminnan jatkumisen kannalta kohtalokkaat. On erittäin tärkeää, että panimojen väliselle yhteistyölle on selvät säännöt, ja että pienpanimoilla on mahdollisuus saada luottamuksensuojaa tehdylle tulkinnalle.

Alennusta säätelevä direktiivi sallii yhteistyötä tekeviä pienpanimoita kohdeltavan yhtenä riippumattomana panimona. Kohdeltaessa niitä yhtenä panimojen tuottama olutmäärä lasketaan yhteen verohuojennusta määrittäessä. Direktiivin sananmuoto jättää kansallista harkintavaltaa jäsenvaltiolle, missä laajuudessa yhteistyö sallitaan.

Suomen olisi syytä sallia mahdollisimman laaja yhteistyö ilman että panimoita tulkitaan yhdeksi. Oluen valmistusyhteistyön sallimisella edistettäisiin alan tuotekehitystä esimerkiksi mahdollistamalla yhteistyöoluita. Lisäksi varautuminen mahdollisiin tuotannon häiriöihin olisi joustavampaa. Tosiasia on, että alalla jo tehdään em. riskeiltä suojautumista esimerkiksi hyödyntämällä keskinäisiä vuokrasopimuksia kapasiteetista. Läpinäkyvyyttä lisäisi käytännön virallinen salliminen.

Seuraavassa on huomiotamme siinä järjestyksessä, kun ne on ohjeluonnoksessa esitetty.

2.1. Oikeudellinen ja taloudellinen riippumattomuus – arvioinnin lähtökohdat

Oikeudellista ja taloudellista riippumattomuutta koskevan kriteerin tarkoituksena on varmistaa se, että alennettu valmisteveron määrä koituu nimenomaisesti pienten panimoiden hyödyksi.

Suomen Yrittäjien mielestä riippumattomuuden arvioinnin tulisi keskittyä vain pienpanimoiden välisiin oikeudellisiin suhteisiin.

Näkemyksemme perustuu EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöön: EY-tuomioistuin on todennut ohjeluonnoksessakin viitatun tuomion C-83/08 Glückauf kohdassa 29, että riippumattomuutta koskevan kriteerin tarkoituksena on varmistaa se, että alennettu valmistevero koituu todella sellaisten panimoiden eduksi, joiden kokoa voidaan pitää niiden kannalta epäedullisena, eikä sellaisten panimoiden eduksi, jotka ovat osa konsernia. Tässä yhteydessä on varmistuttava siitä, ettei riippumattomuutta koskevaa edellytystä kierretä puhtaasti muodollisilla perusteilla ja muun muassa sellaisten riippumattomiksi väitettyjen pienpanimoiden välisillä oikeudellisilla rakennelmilla, jotka todellisuudessa muodostavat taloudellisen konsernin, jonka tuotanto ylittää direktiivissä vahvistetut rajat.

Riippumattomuuden kriteerin tarkoitus on estää tosiasiallisten, suurikokoisten konsernien hyötyminen veronalennuksesta, eikä estää kaikkia sidonnaisuuksia pienten panimoiden välillä. Suomen Yrittäjät yhtyy Pienpanimoliiton lausuntoon näiltä, ja omistusta koskevilta osin (ohjeluonnos 2.1.1.):

Omistus

Ohjeluonnoksen kohdassa 2.1.1 todetaan, että pienpanimoalennuksen estävä omistussuhde voi olla kysymyksessä myös silloin, kun kahdella tai useammalla panimolla on yhteinen omistaja ja panimot eivät ole suoraan toistensa omistajia kokonaan tai osittain. Omistus voi olla myös välillistä. Näin on esimerkiksi silloin, kun panimoiden välisessä omistusketjussa on esimerkiksi sijoitusyhtiö.

Kyseinen kohta on liian laveasti muotoiltu, koska se käsittää panimoiden välisten omistussuhteiden lisäksi myös sellaiset omistussuhteet, joissa osapuolena on ei-panimotoimintaa harjoittava yhtiö. Omistussuhteen pitäisi kuitenkin lain sanamuotoa seuraten mukaan rajoittua vain panimoiden välisiin, suoriin tai välillisiin omistussuhteisiin:

Alkoholiverolain 9 §:ssä säädetään oikeudellisesti ja taloudellisesti muista panimoista riippumattomista panimoista, ei muista yhtiöistä. Panimoiden keskinäistä riippuvuutta tulee arvioida suhteessa toisiinsa. Alennuksen myöntämisen edellytyksiin ei siten tulisi vaikuttaa itsessään se, että pienpanimo on esimerkiksi sellaisen sijoitusyhtiön omistuksessa, joka ei itse ole panimo.

Suomen Yrittäjien mielestä omistusta koskevien muotoilujen tulee rajoittua ohjeessa vain pienpanimoiden välisiin oikeudellisiin suhteisiin.

Vähemmistöomistus

Ohjeluonnoksessa vähemmistöomistuksesta todetaan, että ”riippuvuussuhdetta on arvioitava kokonaisvaltaisesti” ja ”omistus voi olla jakaantunut enemmistöomistukseen yhdessä, ja vähemmistöomistukseen toisessa panimossa.” Luonnos jatkaa, että ”Sellaisen vähemmistöomistuksen osuuden määrä, jonka ylityttyä panimon oikeudellinen ja taloudellinen riippumattomuus aina menetetään, on ratkaistava tapauskohtaisesti.”

Suomen Yrittäjät yhtyy Pienpanimoliiton käsitykseen, jonka mukaan tämä vähemmistöomistusta koskeva kanta on perusteeton. Vähemmistöosuuden vaikutuksen ottaminen huomioon arvioinnissa ei perustu lainsäädäntöön eikä oikeuskäytäntöön. Ymmärrämme, että vähemmistöomistus johtaisi riippumattomuuden menettämiseen ainoastaan, jos muutoinkin muodostuu määräysvaltaa.

Jo viitatussa tuomiossa Glückauf oli erotettu oikeudellisen ja taloudellisen riippumattomuuden käsite toisistaan. Ratkaisussa 48 prosentin omistusosuus ei merkinnyt oikeudellisen riippumattomuuden muodostumista panimoiden välille. Ratkaisussa pohdittiin ainoastaan sitä, oliko muutoin oikeudellisesti riippumattomien panimoiden välillä katsottava olevan taloudellinen riippuvuussuhde silloin, kun nämä panimot eivät voi toimia kilpailijoina markkinoilla vaikuttamatta toistensa liiketoimintaan. Vaihtoehtoina oli, riittääkö pelkkä tosiasiallinen mahdollisuus vaikuttaa panimoiden liiketoimintaan (tuomion kohdat 18 ja 19).

Päätöksestä johtuu, että vähemmistöomistus ei voi itsessään johtaa oikeudelliseen riippuvuuteen: Vähemmistöosuuden lisäksi riippuvuuden muodostuminen edellyttää myös määräysvaltaa.

Suomen Yrittäjien mielestä vähemmistöomistuksen merkitys tulisi poistaa riippuvuuskriteeristöstä

Luonnoksen mukaan riippuvuussuhteen olemassaolon kannalta olisi merkityksellistä se, jos samalla henkilöllä on mahdollisuus vaikuttaa päätöksentekoon kahdessa tai useammassa panimossa. Toisin sanoen ei edellyttäisi määräävää päätösvaltaa tai enemmistöomistusta.

Suomen Yrittäjien mielestä maininta siitä, että määräävää päätösvaltaa ei edellytetä, tulisi poistaa

Perusteluien osalta viittaamme Pienpanimoliiton lausuntoon. ”Kyky vaikuttaa’ ei ole EU-oikeuskäytännössä rinnastettu muodolliseen tai muutoin vähäiseen vaikutusvaltaan. Se tarkoittaa vähintään määräysvaltaa.

Maininta siitä, että määräävää päätösvaltaa ei edellytetä, tulee poistaa ohjeesta. Alkoholiverolain 9 § ei jätä harkintavaltaa pienpanimoalennuksen myöntämisessä tilanteissa, joissa lainkohdassa tarkoitetut edellytykset täyttyvät.

Valmisteverotuskäytännössä on viime vuosina esiintynyt lain ylittävää harkintavaltaa, ja lain sanamuotoa on tulkittu ylilaveasti. Tämä ohje on erinomainen tilaisuus oikaista verotuskäytäntö pienpanimoalennuslain hengen ja tarkoituksen mukaiseksi.

Suomen Yrittäjät

Satu Grekin
kilpailuasioiden päällikkö