llmianna Vuoden nuori yrittäjä 2021!
Tunnetko palkitsemisen arvoisen nuoren yrittäjän esimerkiksi omalta paikkakunnaltasi tai lähipiiristäsi? Tai ihan toiselta puolelta maata? Ilmianna hänet mukaan Vuoden nuori…
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.
Tunnetko palkitsemisen arvoisen nuoren yrittäjän esimerkiksi omalta paikkakunnaltasi tai lähipiiristäsi? Tai ihan toiselta puolelta maata? Ilmianna hänet mukaan Vuoden nuori…
Vuosi 2020 jää historiaan kovana koronavuotena. Kriisi hallitsi myös Suomen Yrittäjien vaikuttamista: meitä kuultiin, kun ehdotimme toimia yritysten tukemiseksi.
Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen valittiin pk-yrittäjien eurooppalaisen kattojärjestön SMEunitedin hallitukseen ja sosiaaliasioiden valiokunnan johtajaksi.
Matkailuyritykset ovat joutuneet koronakriisissä lomauttamaan ja vähentämään työntekijöitä huomattavasti enemmän kuin muut yritykset, kertoo tuore kysely. – Työpaikkoja säilyisi enemmän,…
– Jätelakiesitys on parantunut alkuperäisestä, vaikka siihen jääkin ongelmia. Kaksoisjärjestelmä säilyy edelleen sekalaisen jätteen ja lietteen kuljetuksissa, mikä on tärkeä…
Elinkeinoelämän keskusliitto, Perheyritysten liitto, Keskuskauppakamari ja Suomen Yrittäjät vaativat tasapuolisempaa kilpailuasetelmaa yksityisen ja julkisen elinkeinotoiminnan välille.
– Valtio on luvannut korvata täysimääräisesti kunnille koronapandemiasta aiheutuneet lisäkustannukset. Korvausten ansiosta monen kunnan ennustettu tilinpäätöksen alijäämä muuttuu jopa ylijäämäksi.…
Yhteistoimintaneuvotteluissa tulisi muotosäännösten noudattamisen ja virheiden välttämisen sijaan pystyä keskittymään avoimeen keskusteluun ja ratkaisujen löytämiseen. Yhteistoimintalain uudistamista valmistelleen työryhmän esitys…
Vuoden maahan muuttanut yrittäjä 2020 -kilpailuun ehdotettiin 80 yrittäjää. Kolmeksi finalistiksi valikoituvat Ioan Canta yrityksellä BNA-Flonel Oy Helsingistä, Darja ja…
Valtuuston päätökset vaikuttavat suoraan siihen, menestyvätkö yritykset kunnassa, vai siirtyvätkö palvelut muualle. – Siksi kuntavaaliehdokkaiden ja äänestäjien kannattaa miettiä yrittäjien…