YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

– Suomen Yrittäjät esittää TEM:ille vaatimuksen väliaikaisesta ratkaisusta. Enää ei käy se, että yrittäjät joutuvat odottamaan, sanoo johtaja Harri Jaskari Yrittäjistä. Kuva: SY Point
Suomen Yrittäjien johtaja Harri Jaskari. Kuva: Johanna Erjonsalo
5.2.2026 klo 15:11
Tiedote

Yrittäjät: Hallitus tuo hankinnat markkinoille – ”Kikkailu kilpailutusten kiertämiseksi loppuu”

Suomen Yrittäjät on tyytyväinen hankintalain uudistukseen. Toteutuessaan se tekee julkisista hankinnoista avoimempia. Hallitus antoi esityksen eduskunnalle tänään. ”Kikkailu kilpailutusten kiertämiseksi loppuu. Esimerkiksi sidosyksiköiden vähimmäisomistusvaatimus avaa markkinoita pk-yrityksille, mikä luo kasvua ja työpaikkoja”, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Yrittäjistä sanoo.

Sidosyksiköitä eli ns. inhouse-yhtiöitä koskevaa sääntelyä täsmennetään hallitusohjelman mukaisesti siten, että hankintayksikön tulisi omistaa vähintään 10 prosenttia yhtiöstä, jolta se tekee inhouse-hankintoja.

Yrittäjät pitää tärkeänä, että sidosyksiköille asetetaan vähimmäisomistusvaatimus. Vaade ulottuu myös sidosyksiköiden tytär- ja sisaryhtiöihin.

“Nykyinen laki on mahdollistanut kilpailutusten välttämisen jopa yhden osakkeen nimellisellä omistuksella. Paremmat kilpailutukset säästävät julkisia varoja”, Pentikäinen sanoo.

Suomessa on satoja julkisomisteisia inhouse-yhtiöitä, jotka toimivat samoilla markkinoilla yksityisten yritysten kanssa. Kunnat ja hyvinvointialueet ovat hankkineet omilta yhtiöiltään tukipalveluita ilman kilpailutuksia vain prosentin murto-osien omistuksella.

“Lain kiertämiseen viimein puututaan. Monet suomalaiset yritykset odottavat avoimempaa kilpailua ja järkevämpiä hankintoja, mikä säästää myös veronmaksajien rahaa. Yrittäjien, yritysten ja veronmaksajien odotuksia on kuultu”, Pentikäinen kiittelee.

Yhden tarjouksen kilpailutukset uusittava jatkossa

Esityksessä ehdotetaan, että avoimessa menettelyssä olevat julkiset kilpailutukset tulee jatkossa uusia, mikäli niihin tulee vain yksi tarjous. Hankintalakia muutettaisiin pk-yritysten näkökulmasta parempaan suuntaan myös siten, että EU-kynnysarvojen ylittävät hankinnat tulisi lähtökohtaisesti jakaa osiin ja ratkaisusta valittaminen mahdollistetaan.

Esitetty yhden tarjouksen kilpailutusten uusimisvelvoite voi vähentää hankintojen räätälöintiä tietyille toimijoille.

”Tämä lisää kilpailua ja parantaa palveluiden laatua. Yritykset ovat jättäneet osallistumatta julkisiin hankintoihin usein juuri siitä syystä, että ne ovat räätälöity tietyille toimijoille”, johtaja Harri Jaskari Yrittäjistä sanoo.

Läpinäkyvyyttä parannetaan velvoittamalla hankintayksiköt tekemään jälki-ilmoitukset suorahankinnoista ja sopimusmuutoksista.

Markkinavuoropuhelun vahvistaminen jäi puolitiehen

Markkinakartoitus ja markkinavuoropuhelu ovat keskeisiä laadukkaan hankintaprosessin onnistumiselle. Hallitusohjelman mukaan markkinavuoropuhelu tulisi olla lähtökohtainen osa hankintaprosessia. Tämä ei esityksessä vielä toteudu riittävästi.

Esitetty markkinakartoitus olisi pakollinen vasta yli 10 miljoonan euron hankinnoissa.

”Jokainen laadukas ja onnistunut hankinta sisältää markkinakartoituksen ja vuoropuhelun markkinatoimijoiden kanssa. Esitetyssä muodossa hankintayksikkö voisi tehdä jopa yhdeksän miljoonan euron hankintoja ilman minkäänlaista velvoitetta markkinoiden kartoittamisesta”, Jaskari harmittelee.

”Nyt tarvitsemme ennen kaikkea hankintakulttuurin muutosta. Tämä edellyttää aitoa vuoropuhelua ja halua tarkastella asioita toisin. Tätä olemme osaltamme edistämässä”, asiantuntija Katja Rajala Suomen Yrittäjistä sanoo.

Suomen Yrittäjät esittää, että markkinakartoituksesta tehdään pakollinen osa kaikkia kansalliset kynnysarvot ylittäviä hankintoja. Yrittäjät esittää, että eduskunta voi esitystä tältä osin korjata.

Lisätietoja: johtaja, Harri Jaskari, 050 512 2874, harri.jaskari@yrittajat.fi, elinkeinopolitiikan asiantuntija, Katja Rajala, 050 505 4422, katja.rajala@yrittajat.fi ja toimitusjohtaja, Mikael Pentikäinen, mikael.pentikainen@yrittajat.fi, 040 504 1944, Suomen Yrittäjät

Muita kiinnostavia aiheita

Kysy tai etsi hakusanoilla tekoälyavustetulta hakukoneeltamme.