YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

Puheenjohtaja Petri Salminen.
3.10.2025 klo 08:49
Tiedote

Yrittäjät: Yrittäjien eläkejärjestelmän pitää kannustaa yrittäjyyteen  

Yrittäjien eläkelakia (YEL) koskevan uudistuksen tulee vahvistaa yrittäjien luottamusta järjestelmään ja kannustaa yrittäjyyteen, ei heikentää sitä. Ministerin asettama selvityshenkilö arvioi parhaillaan YEL:n kehittämistä. Yrittäjät edellyttää, että päättäjät malttavat odottaa selvityksen tuloksia.

– Järjestelmän on kohdeltava tasapuolisesti erilaisia yrittäjiä ja yritysmuotoja. On olennaista, että yrittäjällä on mahdollisimman paljon väljyyttä määrittää oma eläkemaksunsa pakollisen vakuuttamisen alarajan yläpuolella, puheenjohtaja Petri Salminen Suomen Yrittäjistä sanoo. 

Selvitysmies Jukka Rantalan selvityksen pitäisi valmistua marraskuussa.  

On esitetty esimerkiksi YEL-alarajan poistamista (Kauppalehti 2.10.), mikä käytännössä tarkoittaisi maksukorotuksia kaikkein pienituloisimmille yrittäjille. 

– Nyt pitäisi laittaa jäitä hattuun. Erilaisilla malleilla on erilaisia taloudellisia seurauksia ja käyttäytymisvaikutuksia. Selvityksen pitäisi avata huolellisesti eri mallien vaikutuksia sekä yrittäjiin että julkiseen talouteen, Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo. 

– YEL on yrittäjille erittäin tärkeä, koska se määrittää eläketurvaa ja työuran aikaista sosiaaliturvaa sekä on erittäin suuri taloudellinen panostus, hän muistuttaa. 

Yrittäjien luottamus YEL-järjestelmään on heikko, osoittaa toukokuun Yrittäjägallup. Vain kuusi prosenttia yrittäjistä luottaa siihen täysin.  

– Työtulon määrittely koetaan vaikeaksi, ja työeläkeyhtiöiden lakiin perustumattomat laskurit ovat antaneet yrittäjien näkökulmasta mielivaltaisia ehdotuksia, mikä on syönyt luottamusta koko YEL-järjestelmään, Pentikäinen jatkaa. 

YEL-järjestelmän on oltava joustava ja kannustava 

Yrittäjät on pyytänyt, että Rantala selvittää ainakin nykyistä työtuloperusteista järjestelmää, todellisten tulojen mallia sekä Yrittäjien esittämää joustomallia, jossa pakollisen vakuuttamisen alarajaa korotettaisiin ja yrittäjä voisi vapaammin päättää eläke- ja sosiaaliturvansa tasosta alarajan yläpuolella. 

– Ei ole kenenkään etu, jos pienen yrittäjän eläkemaksu on niin raskas, että yrittämisen sijaan kannattaa jäädä sosiaaliturvan varaan. Maksun pitää olla sellainen, että yrittäjyys ja riskinotto ovat kannattava vaihtoehto, Salminen painottaa. 

Lisäksi Rantalan tehtävänä on arvioida yrittäjäeläkkeiden rahastointia. Nykyisin YEL-eläkkeitä ei rahastoida, mikä kasvattaa järjestelmän alijäämää. Vuonna 2024 YEL-maksuja kerättiin 1,3 miljardia euroa ja eläkkeitä maksettiin 1,75 miljardia. Vaje katetaan valtion budjetista. 

Lisätietoja: puheenjohtaja Petri Salminen, 0400 608 812, petri.salminen@yrittajat.fi, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen, 040 504 1944, mikael.pentikainen@yrittajat.fi ja johtaja Atte Rytkönen-Sandberg, 040 359 1986, atte.rytkonen-sandberg@yrittajat.fi, Suomen Yrittäjät 

Muita kiinnostavia aiheita