Turkulaisgrillillä kaksi perättäistä maksuhuijausyritystä – ”Leffarahan tarjoaminen on yleistynyt”
Martinsillan Grillin yrittäjä Mikko Nohkola sanoo, että elokuvasetelien tarjoamisen yleistyminen tuntuu todella kurjalta.
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Vaikutamme ja verkostoimme ympäri Suomea! Etsi täältä oma paikallisyhdistyksesi ja aluejärjestösi.
Martinsillan Grillin yrittäjä Mikko Nohkola sanoo, että elokuvasetelien tarjoamisen yleistyminen tuntuu todella kurjalta.
Yrittäjä Mika Tanner huoltaa panssarivaununsa itse.
Lohjalainen Santtu Sainio innostui vegaanisesta ruoanlaitosta jo nuorena ja alkoi kokeilla lihankaltaisten tuotteiden valmistusta omaksi ilokseen.
Finnvera ennakoi yrityskauppojen määrän kasvavan tänä vuonna.
Kosken SEO on yksi harvoista perinteisistä huoltoasemista, joissa on vielä oma täyden palvelun korjaamo.
Opetus- ja kulttuuriministeriöVN/26814/2024 1. Yleiset huomiot työryhmän esityksestä Työryhmä esittää mallia ammatillisesti eriytyneen tutkintoon johtavan koulutuksen tarpeen pitkän aikavälin ennakointiin…
Maksu määräytyy myöhästymisen keston mukaan.
Työ- ja elinkeinoministeriöVN/22728/2024 Työ- ja elinkeinoministeriö on pyytänyt lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi työsopimuslain ja eräiden siihen liittyvien lakien…
Suomen Yrittäjien puheenjohtajan Petri Salmisen mukaan merkittävimmin tariffeista kärsivät yhdysvaltalaiset yritykset ja kuluttajat.
Kuukausien ajan jatkunut tariffijojoilu sai toivottavasti jonkinlaisen kestävän ratkaisun EU:n ja USA:n välisen sopimuksen myötä. Lähes jokainen Brysselissä ja eri…