Myytävät yritykset Lapissa – Yrityspörssi.fi
Kilpailu tarkoittaa yrityksille sitä, että niiden harjoittama liiketoiminta etsii jatkuvasti parempaa isäntää - siis, jos yritys epäonnistuu, sen liiketoiminta jatkaa…
Meinaako yrityksen jatkoa miettiessä mopo hyytyä, tai tuntuuko ettet tiedä mihin suuntaan startata asiassa? Et ole ainoa, ja omistajanvaihdosta onkin hyvä…
Suomen Yrittäjistä kesällä eläkkeelle jäänyt Mika Haavisto on saanut merkittävän tunnustuksen.
Uudessakaupungissa lähes 40 vuotta yrittäjänä toiminut Simo Reijonsaari ihmettelee, miksi kaikki haluavat perustaa uusia yrityksiä, kun hyviä vanhojakin on tarjolla.
Suhdannenäkymät Keski-Suomen pk-yrityksillä ovat parantuneet keväästä. Keskisuomalaisten pk-yritysten yleinen suhdannenäkymä on valtakunnallisen keskiarvon yläpuolella, samoin kuin kannattavuus sekä arviot investointien…
Finnvera rahoitti tammi-kesäkuussa omistajanvaihdoksia yhteensä noin 74 miljoonalla eurolla.
Kun sukupolvenvaihdos koitti, kiskolainen Pekka Uusitalo kasvatti sukutilalla jonkin aikaa rinnakkain sikoja ja taimia – kunnes luopui kokonaan sioista.
Miten yrityskauppa voi tukea yrittäjän urapolkua ja ammatillista kehitystä? Mistä tunnistaa merkit, että on aika kokeilla jotakin muuta? Miten varautua…