14.1.2022
Markku Honka

COVID-19-taudin vaikutus työsuhteessa

Mikäli työtekijä on menossa koronatestiin tai sairastunut koronavirukseen, tulee työntekijän ilmoittaa normaaliin tapaan poissaolostaan viipymättä työnantajalle. Vaikka tällä hetkellä näyttää sille, että koronaan sairastumisia tulee olemaan työpaikoilla paljon, niin työtekijän ilmoitusvelvollisuus ei lievene millään tavalla. Vaikka työpaikalla esiintyisi runsaastikin koronavirusta, niin työtekijä ei voi olettaa työnantajan tietävän poissaolon syyksi koronaviruksen tai koronatestin. Voimassa olevat määräykset sairastumisen ilmoittamisesta löytää kuinkin alan työehtosopimuksesta.

Työpaikoilla on yleensä sovittu, kenelle sairauspoissaolosta tulee ilmoittaa ja kuinka monta päivää voi olla sairauden vuoksi poissa ilman lääkärintodistusta. Yleinen käytäntö on, että työtekijä voi omalla ilmoituksellaan olla työstä poissa 3 päivän ajan ilman lääkärintodistusta. Työntekijän on aina ilmoitettava syy poissaololleen, on sitten korona-epidemia tai ei. Ilmoitusvelvollisuuden kannalta ei ole merkitystä sillä onko poissaolo palkallista vai palkatonta. Työnantajan pyynnöstä työntekijän on dokumentoitava poissaolon syy.

Koronapandemia aikana on suositeltavaa suosia joustavaa menettelyä. On syytä huomioida, että oireeton henkilö, jota ei ole määrätty tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin ei ole sairas. Tämä tarkoittaa sitä, että työnantajalla ei ole palkan maksuvelvollisuutta koronatestauksen ja testituloksen saapumisen välisenä aikana. Lienee kuitenkin työnantajankin edunmukaista, ettei testitulosta odottava oireetonkaan työntekijä saavu työpaikalle. Työnantajan ja työntekijän kannattaa sopivat miten työsuhteen velvoitteet odotusaikana puolin ja toisin hoidetaan. Tällaisen ns. omaehtoisen karanteenin ajalta ei ole oikeutta tartuntatautipäivärahaan.

Koronavirukseen sairastuneen työntekijän palkka maksetaan työsopimuslain ja sovellettavan työehtosopimuksen mukaisesti samalla tavalla kuin muissakin sairauspoissaoloissa. Mikäli terve työntekijä on lääkärin määräämässä karanteenissa, niin tällöin on oikeus tartuntatautipäivärahaan.

Markku Honka