KPY-blogi
22.12.2022
Tuukka Hakala

Hyvilläkin asioilla on taipumus kasautua

On sanonta: ”Huonoilla asioilla on tapana kasautua.” Juuri tällä hetkellä se näyttää pitävän valitettavalla tavalla paikkansa. Alkuvuoden uskomattomat tapahtumat Ukrainassa sysäsivät liikkeelle suoranaisen ikävien asioiden sarjan. Sota näytti kiihdyttäneen inflaatiota, se synnytti energiakriisin, maatalouden kustannuskriisin ja paljon muuta.

Yleisen hintojen ja markkinakorkojen voimakkaan nousun myötä se tiivisti ympärillemme niin sakean sumun, että näkymää on ollut ajoittain vaikea saada. Ja kun näkymää ei ole, koemme turvallisemmaksi pysytellä paikoillamme niin yrityksissä kuin kodeissammekin

Vaikka haasteita ja murheita jää roppakaupalla kannettavaksi vielä ensi vuodellekin, haluaisin osaltani valaa toivoa ja optimismia koko talousalueellemme, erityisesti sen yrityksiin. Siihenkin on aivan perusteltuja syitä.

Nimittäin syksyn aikana Kokkolan talousalueella on julkistettu useita valtakunnallisesti merkittäviä investointipäätöksiä. Kaivos-, vetyenergia- sekä suurteollisuusalueen toimijoiden merkittävät laajennusinvestoinnit ovat tässä maailmantilanteessa sellaisia uutisia, jotka olemme ottaneet vastaan enemmän kuin mielellämme. Juuri tällaiset uutiset tuovat toivoa sumuun, josta uhkasi tulla liian sakea. Tosiasia nimittäin on, että ilman investointeja on mahdoton luoda kasvua. Ilman investointeja on mahdotonta tarjota seutukunnan asukkaille elinvoimaisuuden edellytyksiä.

Ilahduttavaa juuri näissä suurinvestoinneissa on ollut myös se, että investointien vaikutukset säteilevät laajasti koko talousalueellemme, jopa sen ulkopuolelle. Investointien myötä syntyy välittömästi satoja uusia työpaikkoja, mutta niiden välilliset vaikutuksetkin ovat merkittävät.

Erityisen hyvilläni olen siitä, että käsillä olevat investoinnit ovat monelta osin vastausta uudelleen järjestäytyvän maailman tarpeisiin yhtä lailla energiaomavaraisuuden, akkuteknologian kuin vastuullisuudenkin näkökulmasta. Ne osoittavat, että olemme rakentamassa tulevaisuutta kestävälle pohjalle.

Jos huonoilla asioilla on tapana kasaantua, haluaisin samaa logiikkaa seuraten ajatella ja toivoa, että myös hyvillä asioilla on tapana keskittyä. Itse asiassa uskon vahvasti, että niin on käymässä tänne meidän seutukuntaamme.

Rauhallista joulua kaikille!

Tuukka Hakala OP Keski-Pohjanmaa
Tuukka Hakala