Hämäläinen vallankahvassa
2.6.2022
Sanni Grahn-Laasonen

Isänmaallinen Nato-päätös on tärkeä myös yrityksille

Oli kunnia-asia äänestää eduskunnassa Suomen Nato-jäsenyyshakemuksen puolesta. Päätös on historiallinen ja uuden aikakauden alku Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Suomi ankkuroituu lopullisesti länteen ja maksimoi omaa turvallisuuttaan liittoutumalla.

Demokraattinen järjestelmämme osoitti voimansa. Nato-ratkaisu syntyi lopulta laajalla konsensuksella, äänin 188-8. Suurimman kiitoksen ansaitsee Suomen viisas kansa, joka näki heti Venäjän raa’an ja oikeuttamattoman hyökkäyksen alettua, mitä on tehtävä. Suomen kansa johdattaa nyt Suomen – ja naapurimme Ruotsinkin – osaksi läntistä turvallisuusratkaisua, puolustusliittoa, jonne olisimme kuuluneet jo kauan aikaa sitten.

Suomen ja Ruotsin jäsenyyksille on vahva, etukäteen varmistettu tuki. Turkin Erdoganin lausunnoista emme provosoidu, vaan luotamme diplomatiaan.

Suomella on hyvä maine, ja se kantaa. Oma vahva puolustus on Suomelle suuri voimavara. Jäsenyytemme ei hyödytä ainoastaan meitä, vaan myös vahvistaa puolustusliittoa. Voimme olla kiitollisia kollektiivisesta viisaudesta pitää kansallisesta uskottavasta puolustuskyvystä, -kalustosta ja -osaamisesta huolta kaikkina vuosikymmeninä.

Nato-jäsenyys on ensisijaisesti turvallisuusratkaisu, mutta tukee myös Suomen taloudellisen toiminta- ja investointiympäristön vakautta. Tämän näkökulman toimme esiin johtamani eduskunnan talousvaliokunnan lausunnossa. Turvallisuusratkaisulla on merkittäviä vaikutuksia siihen, miten kiinnostavana ja turvallisena Suomi nähdään yritysten ja kansainvälisten osaajien sijoittumisen näkökulmasta. Nato-jäsenyys vähentää maariskiä ja torjuu reunamarkkinakehitystä.

Kiitos yrittäjäjärjestöille aktiivisuudesta eduskuntakäsittelyn aikana. Elinkeinoelämän ja yrittäjien menestykseen tarvitaan vakaata ja ennakoitavaa Suomea. Nato-jäsenyydelle on myös vahvat taloudelliset perustelut.

Suomen huoltovarmuus nojaa tiiviiseen yhteistyöhön elinkeinoelämän kanssa. Yritykset osallistuvat varautumiseen ja maanpuolustustyöhön aktiivisesti ja sitoutuneesti. Suomi, joka kykenee yhteistyöhön ja jossa vallitsee vahva luottamus, on vahva myös koettelevina aikoina.

Sanni Grahn-Laasonen

Kirjoittaja on hämäläinen kansanedustaja ja eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja (kok).

Muita kiinnostavia aiheita

Sanni Grahn-Laasonen