Nuoret yrittäjä rakentaa itsensä näköistä elämää
4.5.2020
Noora Bergroth

Nuoret rakentavat itsensä näköistä työelämää

Muisteletko koskaan, miksi lähdit yrittäjäksi? Seurasitko intohimoasi, tartuitko tilaisuuteen vai jatkoitko kenties vanhempiesi elämäntyötä? Polut yrittäjyyteen ovat monet, ja usein se on kai jonkinlainen unelman ja käytännön asioiden yhdistelmä. Uusin nuorisobarometri kertoo, että nykynuorille työ on identiteetin jatke. Työn merkityksellisyys on tärkeää jopa 88 %:lle 15-29 vuotiaista nuorista, ja siitä kertoo jo sekin, että yli 80 % heistä työskentelee tai on juuri kouluttautumassa unelma-ammattiinsa. Tutkimuksen mukaan millenniaalit arvostavat elämässä enemmän tasapainoa kuin rahaa tai statusta. Pelkkä rahan takominen ei siis enää riitä, työn pitää olla myös merkityksellistä itselle. Lisäksi työtä halutaan tehdä autonomisemmin ja omasta ajankäytöstä halutaan päättää itse. Kuulostaa ihan yrittäjyydeltä.

Yrittäjyyden arvostus nuorten keskuudessa jatkaa kasvuaan, mikä näkyy nuorisobarometrin lisäksi muissakin tutkimuksissa. OECD:n tutkimuksen mukaan yrittäjyys on kärkipaikoilla 15-vuotiaiden nuorten unelma-ammattien joukossa. Missäpä muussa ammatissa merkityksellisyyden saavuttaminen olisi yhtä helppoa kuin yrittäjänä toimiessa. Toki ymmärrys yrittäjyydestä ja yrittäjän realiteeteista kasvaa iän myötä, mutta asenne on tärkein, ja nuoret suhtautuvat yrittäjyyttä kohtaan nyt positiivisemmin kuin koskaan aiemmin. Ja vaikka yrittäjäksi ei ryhtyisikään, on 71 % nuorisobarometrin nuorista sitä mieltä, että yrittäjämäistä asennetta ja taitoja tarvitaan ihan kaikessa työssä. Ja oikeassahan he ovat: työelämä muuttuu ja työn tekemisen ja yrittäjyyden mallit monimuotoistuvat niin vauhdilla, että aina edes laki tai verottaja eivät tahdo pysyä perässä.

Nuorten liikeideoissa kestävä kehitys ja vastuullisuus korostuvat, ja se ei nuorisobarometrin tuloksien valossa yllätä. Tämän vuoden menestyjä Nuori Yrittäjyys ry:n järjestämässä nuorten Uskalla Yrittää -yrittäjyyskilpailussa on Ylöjärven lukion Jalo NY, joka valittiin sarjassaan Suomen parhaaksi NY-yritykseksi ja edustaa Suomea EM-kisoissa. Jalo NY:n liikeideana on valmistaa kierrätysmateriaalista trendikkäitä rusetteja ja työllistää samalla pitkäaikaistyöttömiä alihankinnan kautta. Jalo NY:n nuoria yhdistää osaaminen, usko tekemiseen ja kunnianhimo. Yrityksen menestyksen takana on selkeä roolijako perustajien vahvuuksien mukaan. Ja kun nuorilta kysyy vuoden NY-yrittämisen jälkeen mitä heille on jäänyt käteen, he vastaavat: oman osaamisen löytyminen, paineensietokyvyn kasvaminen, kompromissien tekeminen, verkostot, yrittäjyystaidot ja kommunikaatiokyky. Merkityksellisyyden lisäksi siis. Voisiko koulujärjestelmämme parempaa oppia antaa tulevaisuuden työntekijöille ja yrittäjille?

Kun nyt elämme hyvin poikkeuksellista aikaa, uskon että moni yrittäjä pohtii oman liiketoimintansa kohtaloa, sen sopeuttamista vallitseviin olosuhteisiin ja kehittämistä tulevaisuutta varten. Futuristi Perttu Pölönen on sitä mieltä, että tämän parempaa tilaisuutta päivittää arvoja tuskin tulee. Pölönen korostaa perusasioiden äärelle palaamisen tärkeyttä ja uskallusta nojata pehmeisiin arvoihin, joita globaalit kriisitkään ei voi nujertaa. ”Inhimillinen vallankumous on vääjäämätön, me vain tarvitsimme oppitunnin”, Pölönen tiivistää. Avaako siis meneillään oleva tilanne meille mahdollisuuden nähdä maailma ja sen mahdollisuudet nuoren silmin? En tiedä, mutta nuoria seuratessani uskon vahvasti, ettei siitä haittaakaan olisi.


Nuori Yrittäjyys ry on voittoa tavoittelematon yhdistys, joka tarjoaa maksuttomia yrittäjyyskasvatuksen ohjelmia jokaiselle kouluasteelle. Tekstissä mainittu Vuosi yrittäjänä -ohjelma tarjoaa nuorille mahdollisuuden harjoitella yrittäjyyttä vuoden ajan koulussa tuettuna ja turvallisesti. Lisätietoja ohjelmasta: www.vuosiyrittajana.fi. Uskalla Yrittää -kilpailu on Suomen suurin säännöllisesti järjestettävä nuorten yrittäjyystapahtuma. Lisätietoa kilpailusta: www.uskallayrittaa.fi.

Noora Bergroth
Noora Bergroth