PPY-blogi
16.8.2022
Markku Honka

Oppisopimuskoulutus

Työmarkkinoilla syntyy tilanteita, että yritys tarvitsee työvoimaa, mutta juuri sopivan koulutuksen saaneita työntekijöitä ei löydy työmarkkinoilta. Työnantajalla saattaa myös olla tarve kouluttaa olemassa olevaa henkilöstöä täysin uusiin työtehtäviin. Työnhakija voi taas olla kiinnostunut työskentelemään yrityksessä, mutta hänellä ei koulutusta lainkaan tai koulutusta, joka sopisi juuri työnantajan tarpeeseen.

Edellä mainitussa tilanteessa joustava molempien osapuolien tavoitteita palveleva ratkaisu voi löytyä oppisopimuskoulutuksesta. Oppisopimus koulutus on hyvin käytännön läheinen tapa valmistua ammattiin. Opiskelusta suurimman osan tai joskus koko opinnot voi suorittaa työpaikalla käytännön työtehtäviä tehden. Oppisopimuksella voi suorittaa minkä tahansa toisen asteen ammatillisen tutkinnon. Oppisopimus koulutuksen suorittamisesta annetaan todistus. Työnantajalle etuna on, että hänelle on käytössään työhön osallistuva henkilö, joka samalla täsmäkouluttautuu työnantajan tarpeisiin. Työnantajalle maksetaan valtion varoista koulutuskorvausta. Oppisopimusopiskelijalle etuna on se, että hän saa koulutuksen ajalta palkkaa ja työkokemusta kertyy samalla.

Oppisopimus on samalla määräaikainen työsopimus. Sopimuksessa on mainittava sopimuksen voimassaoloaika, koeajan pituus, noudatettavan opetussuunnitelman peruste ja opiskelijan palkkauksen peruste. Oppikoulutussopimuksen voi tehdä 15 vuotta täyttänyt, joka ei ole oppivelvollinen. Kohtuullisesta syystä oppivelvollinen henkilö voi tehdä oppisopimuksen. Oppisopimus tulee voimaan sen jälkeen, kun paikallishallintoviranomainen on hyväksynyt sopimuksen.  

Työnantajan on huolehdittava siitä, että opiskelijalla on mahdollisuus suorittaa ammattiin kuuluvia tehtäviä ammattitaidon saavuttamisen edellyttämän ohjauksen ja valvonnan alaisena ja että opiskelija voi osallistua tietopuoliseen opetukseen henkilökohtaisen opiskeluohjelman mukaisesti. Työnantaja nimeää opiskelijalle työpaikkaohjaajan, jolla on valmiudet tehtävään. Opiskelijan on asianmukaisesti suoritettava hänelle annetut tehtävät, perehdyttävä huolellisesti tehtävien menestyksellisen suorittamisen ammattitaidolle asettamiin vaatimuksiin ja osallistuttava säännöllisesti tietopuoliseen opetukseen.

Tarkempaa tietoa oppisopimuskoulutuksesta löytyy osoitteesta opintopolku.fi



Markku Honka