Jarmo Nahkalan blogi
KPY-blogi
12.9.2022
Jarmo Nahkala

Ystävistään ihminen tunnetaan

Otsikkona oleva viisaus on tullut viime aikoina mieleen, kun on seurannut pääministeri Sanna Marinin ympärillä vellonutta bilekohua. Marin on itse nimittänyt ympärillä olevia ihmisiä ystävikseen, joten näin ilmeisesti on. Joillekin tästä ystäväjoukosta on annettu lehdistössä termejä kuten vaikuttaja, ilmeisesti nykyään meistä kenestä tahansa voi tulla vaikuttaja, kunhan vain osaa ladata kännivideon nettiin. Tällaisen vanhan maalaisjuntin mielestä he vaikuttavat olevan enimmäkseen hukassa.

Mielestäni me tavalliset yrittäjät arkisessa työssämme olemme todellisia vaikuttajia. Tekemämme teot vaikuttavat työntekijöidemme, yhteistyökumppaneiden ja vaikkapa kotikuntamme elämään. Kun halutaan vaikuttaa laajemmin yhteiskuntaan, tarvitaan joukkovoimaa ja tätä tehtävää varten meillä on yrittäjäjärjestö. Ainoa elinkeinoelämän järjestö, joka toimii läpi Suomen kolmella tasolla. Jotta järjestöllä on painoarvoa, se vaatii, että sillä riittävästi jäsenistöä joiden puolesta se puhuu. Järjestössä mietintäänkin paljon, kuinka pitäisi toimia, että nykyinen jäsenistö saataisiin paremmin sitoutettua toimintaan ja kuinka jäsenkehitys saataisiin kasvu-uralle.

Osa yrittäjistä on sitä mieltä, että järjestö ei riittävästi tee töitä edunvalvonnassa, ja he odottavat että uudistuksia vastustetaan mahdollisimman räyhäkkäästi. Mielestäni pelkällä vastustamisella ei ole juurikaan arvoa, jos ei kykene tarjoamaan parempaa vaihtoehtoa tilalle.

Meillä yrittäjissä luotetaan edelleen vanhaan tyyliin järjestötyössä, paita pidetään päällä eikä mennä kieltä näyttämään bilevideoille. Tällä vanhan kansan tyylillä ei kylläkään saada paljon somejulkisuutta, mutta asiallisen tiedon jakamisella yrittäjille ja ympäröivään yhteiskuntaan saadaan varmasti lopulta kestäviä tuloksia.

Talouden näkymät ovat lähitulevaisuudessa synkät, ja olemme menossa kohti taantumaa. Erityisesti huonoina aikoina huomaamme tarvitsemamme toisiamme, yksin ei täällä kukaan pärjää.

Toivottavasti löydät sen auttavan ystävän yrittäjäjärjestöstä. Tavallisen arkisen yrittäjyyden arvo nousee, kun ollaan vaarassa menettää se. Poikkeusajat luovat myös aina uusia mahdollisuuksia kehittää yritystoimintaansa ja onneksi myös uusia ahkeria yrittäjiä.

Hyvää Yrittäjänpäivää

Jarmo Nahkala