YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Proakatemia-yhteistyö
Mikä on Proakatemia?
Proakatemia on ainutlaatuinen opiskelupaikka Tampereen ammattikorkeakoulussa. Proakatemialla on opetettu yrittäjyyttä ja tiimijohtamista jo yli 25 vuoden ajan. Proakatemian tarkoitus on valmistaa opiskelija ymmärtämään yrittäjyyttä tekemällä sitä opintojen aikana käytännössä.
Opinnot perustuvat projektilähtöisyyteen ja heti ensimmäisistä päivistä lähtien opiskelijat tekevät nopeatempoisia sprinttejä eli asiakasprojekteja oikeille yrityksille. Ensimmäisen puolen vuoden jälkeen opiskelijat eli tiimiyrittäjät perustavat n. 25 hengen osuuskunnat, joiden puitteissa yrittäjyyttä toteutetaan loput kolme vuotta.
Nykyisin monet tiimiyrittäjät toimivat opiskeluiden aikana muutenkin yrittäjinä, ja yhteisöstä löytyy yhä enemmän myös osakeyhtiöitä sekä startupeja. Tiimiyrittäjillä on siis vankka kokemus yrittäjyydestä, johtamisesta ja oikeastaan kaikki osaaminen mitä voi kuvitella löytyy tiimiyrittäjien joukosta. On osaajia niin markkinoinnista, myynnistä, organisoimisesta, tekoälystä, tapahtuman järjestämisestä, kahvilatoiminnasta, sovelluskehityksestä, nettisivujen teosta aina isojen kokonaisuuksien sekä toimivien yritysten rakentamiseen.
Kannattaa siis matalalla kynnyksellä olla yhteydessä Proakatemiaan, sillä voit olla varma, että täälltä löytyy osaavat ihmiset ratkaisemaan ongelmasi tai ryhtymään viemään projektia eteenpäin. Tiimiyrittäjiä on n. 300 eli oikeat tekijät ja teille sopivat kumppanit löytyvät varmasti. Tiimiyrittäjät osaavat myös itse jäsennellä ratkaisuja, projekteja ja löytää ydinongelmat eli kannattaa ottaa matalalla kynnyksellä yhteyttä jo pienestäkin ideasta.
Hyödynnä proakatemialaisten 24 tunnin innovointihaaste yrityksesi ongelman ratkaisemiseen
24h-haaste on vuoden lopussa valmistuvien tiimiyrittäjien viimeinen loppunäyttö koko tiimillä. Yrittäjillä on mahdollisuus hyödyntää kokonaisen tiimin 3,5 vuoden aikana kerryttämiä taitoja ja antaa toimeksianto, jonka eteen tiimi tekee vuorokauden putkeen töitä. Tiimeillä on osaamista laajalti niin akateemisesti kuin tekemisen näkökulmasta ja Proakatemialta yrittäjinä jatkaa noin 50 % valmistuneista eli intohimoa ja laadukasta tekemistä on lupa odottaa.
24h-innovointitapahtuma järjestetään yleensä marraskuun lopussa ja paikalle saapuu useamman yrityksen sekä yhteistyökumppanin edustajia ja n. 300 yrittäjyyden opiskelijaa sekä alumneita. Valmistuvat tiimit ratkovat toimeksiantajan antamaa haastetta 24h putkeen, jolloin käytössä on koko tiimin yli 240 työtuntia.
Tyypillisiä toimeksiantoja ovat olleet mm. verkkokaupan ja tuotteiden suunnittelu, markkinointisuunnitelmat, lanseeraustapahtuman suunnittelu, tapahtuma- ja palvelukonseptit, tuotteiden ja palveluiden kaupallistaminen, kansainvälistymisstrategian laatiminen,
kansainvälisten markkinoiden markkinatutkimus, uusasiakashankinta, somevideot, nettisivujen teko, markkinatutkimus ja tekoälyratkaisujen kehittäminen.
Mukana aiempina vuosina olleet mm. Sievi, Luovi, Leppäkosken Energia, Nokian Panimo, Uponor, Pohjantähti, Aamulehti, Tampereen kaupunki, Metro-tukku, Business Tampere, Purso ja Finnkino.
Toimeksiantajalta 24h-haaste vie aikaa kumpanakin päivänä maksimissaan 4 tuntia, ja ennen tapahtumaa tarvitaan konkreettinen toimeksianto sekä valmius esitellä yritystä ja toimeksiantoa tapahtuman lavalla n. 10 minuutin ajan.
Tässä myös viimevuoden tapahtuman myyntiin käytetty visuaalisempi esittely, tänä vuonna valmistuu eri tiimit: https://tinyurl.com/Proakatemia24h.
Matalan kynnyksen haaste, johon yritykset voivat tulla toimeksiantajiksi ja tutustua proakatemialaisten taitoihin sekä toimintatapoihin
Järjestämme Proakatemialla ongelmanratkaisu- ja ideointikilpailun, johon jokaisesta kahdestatoista osuuskunnasta valitaan kolme osallistujaa. Osallistujat jaetaan satunnaisiin tiimeihin, jotka suunnittelevat annetussa ajassa ratkaisun toimeksiantajan määrittelemään haasteeseen.
Tapahtuman tavoitteena on yhdistää tekemällä oppiminen ja aitojen yrityshaasteiden ratkaiseminen käytännönläheisellä tavalla. Parhaat ratkaisut palkitaan.
Miksi osallistua yrityksenä?
Kyseessä on kustannustehokas tapa tuottaa uusia näkökulmia ideointiin ja ongelmanratkaisuun. Saatte käyttöönne useiden tiimien tuottamia ratkaisuehdotuksia lyhyessä ajassa.
Mahdollisia toimeksiantojen teemoja:
- kohderyhmien tunnistaminen ja ymmärtäminen
- asiakaspalautteen ja -datan hyödyntäminen (kyselyt, havainnointi)
- olemassa olevan ongelman tai haasteen ratkaiseminen
Onko mielessäsi proakatemialaisille soveltuva projekti? Ota yhteyttä!
