YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

Kuopion Yrittäjät

Yritysvastuu ja ESG

Vastuullinen liiketoiminta tuo yhä useammalle toimijalle kilpailukykyä ja on suoranainen elinehto.

Asiakkaiden kiinnostus vastuullisuusasioista on kasvanut. Myös yrityksesi yhteistyökumppanit, kunnan edustajat ja tulevat työntekijäsi ovat yhä kiinnostuneempia kuulemaan, millaisia vaikutuksia yrityksellä on ympäristöön, yhteiskuntaan ja yhteisöön.

Kuopion Yrittäjät julkaisi oman vastuullisuusohjelmansa vuonna 2022. Vastuullisuusvisiomme on kannustaa kuopiolaisia yrityksiä tuottamaan myönteisiä vastuullisuusvaikutuksia, tukea ja tsempata yrityksiä vastuullisuuden kehittämisessä.

Monet yrittäjät kokevat vastuullisuusasiat hankalina, eivätkä osaa tunnistaa vastuullisuutta omissa yrityksissään. Usein nämä vastuullisuustoimet ovat kuitenkin sellaisia, joita yrityksessä jo tehdään, mutta ei vain osata nimetä vastuullisuudeksi. Tästä syystä olemme pyytäneet yrityksiä kertomaan omista vastuullisuusteoistaan ja julkaisemme tekoja sivuillamme, esimerkiksi omaa vastuullisuustietään vielä etsiville yrityksille.

Vastuullisuusesimerkkejä jäsenyrityksistämme

Sisustusstudio Jaana Kattaisella vastuullisuus on osa jokapäiväistä tekemistä ja suunnittelutyön ydintä. Uskon, että kaunis ja toimiva tila voi samalla olla kestävä, eettinen ja ympäristöystävällinen valinta. Vastuullisuus näkyy niin materiaalivalinnoissa kuin asiakastyössä, kertoo Jaana Kattainen.

1. Kestävät ja harkitut valinnat
Suunnittelen tiloja, jotka kestävät aikaa – niin laadultaan kuin estetiikaltaan. Suosin mahdollisuuksien mukaan kotimaisia, ekologisia ja vastuullisesti tuotettuja materiaaleja sekä yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa. Käytän harkittuja ratkaisuja, jotka tukevat tilan käyttäjien hyvinvointia ja arkea pitkällä tähtäimellä.

2. Paikallisuus ja yhteisöllisyys
Olen sitoutunut tukemaan paikallista yrittäjyyttä ja elinvoimaa Kuopiossa. Teen yhteistyötä alueen muiden ammattilaisten ja toimittajien kanssa ja tuon esiin lähellä tuotettuja ratkaisuja. Jokainen projekti on samalla mahdollisuus vahvistaa paikallista osaamista.

3. Eettisyys ja asiakaskeskeisyys
Kohtaan asiakkaani kuunnellen ja kunnioittaen. Tavoitteeni on luoda tiloja, jotka tuntuvat omilta ja toimivat aidosti käyttäjiensä elämässä. Eettinen toiminta, läpinäkyvyys ja rehellinen vuorovaikutus ovat toimintani perusta.

4. Ympäristövastuu
Sisustussuunnittelussa teen myös ekologisia valintoja, kuten kierrätyksen hyödyntämistä, olemassa olevan kunnostamista sekä kestävän kulutuksen tukemista. Pienilläkin valinnoilla voidaan vaikuttaa ympäristöön myönteisesti – ja ne voivat samalla olla visuaalisesti kiinnostavia ja yksilöllisiä ratkaisuja.

Vastuullinen sisustaminen ei tarkoita kompromisseja, vaan fiksuja ja kauniita valintoja, jotka tukevat sekä asiakasta että maailmaa ympärillämme.

Jaana Kattainen
puh. 044 2423 332

Jussi Airaksinen Teho-Posakolta kertoo, että heillä on ollut käytössä Ekokompassi-sertifikaatti vuodesta 2017, joka on suunnattu erityisesti pk-yrityksille ja pohjautuu ISO 14001 -standardiin.

Tässä muutamia konkreettisia esimerkkejä vastuullisuudestamme:

Ympäristövastuu

Viestintä ja asiakastyö:
Tuomme ekologisia näkökulmia esiin markkinoinnissa ja asiakasviestinnässä. Tavoitteenamme on lisätä tietoisuutta muun muassa laitteiden omatoimisesta huollosta, joka pidentää tuotteiden elinkaarta. Olemme tehneet yhteistyötä myös Yleisradion kanssa:
– Lämpöpumppu – Yle Uutiset https://yle.fi/a/3-11460512

– Kodinkoneet ja huolto – Yle Uutiset  https://yle.fi/uutiset/3-11339563

Logistiikka ja liikkuminen:
Huolto- ja asennustöissä hyödynnämme ajosuunnittelua, jolla minimoimme turhat ajot ja pienennämme hiilijalanjälkeä.

Energia ja aurinkosähkö:
Myymälän valaistus on vaihdettu LED-valoihin ja valaistus on automatisoitu. Kiinteistössämme on aurinkosähköjärjestelmä, jonka ansiosta olemme kesäisin usein täysin omavaraisia sähkön suhteen.  Näillä uudistuksilla omaa sähkökulutusta ollaan saatu pudotettua 40 %

Jätehuolto ja kierrätys:
Lajittelemme ja kierrätämme jätteet tarkasti. Takapihaltamme löytyy oma kierrätyspiste, ja esimerkiksi metalleista, akuista ja kuormalavoista saamme myös korvausta. Toimintamme on lähes paperitonta – nykyinen ERP mahdollistaa sähköiset työtilaukset, kuukausitilitykset ja asennuspöytäkirjat. Noin 95 % laskuistamme lähtee sähköisesti.

Työkalut ja työturvallisuus:
Pidämme tarkkaa seurantaa työkaluista ja panostamme laatuun ja pitkäikäisyyteen – myös työturvallisuus huomioiden.

Hankinnat:
Hankinnoissa yksi keskeinen kriteeri on ympäristöystävällisyys ja kestävyys.

Liikkumisen ekologisuus:
Henkilökunnan pysäköintialueella on sähköautojen latausasemia, ja kesäisin sähkö tuotetaan pääosin aurinkoenergialla. Lisäksi henkilökunnalla on ollut mahdollisuus pyöräetuun (tämä etu on tosin ilmeisesti poistumassa).

Sosiaalinen ja yhteiskunnallinen vastuu

Henkilöstön hyvinvointi:
Panostamme henkilökunnan hyvinvointiin tarjoamalla laajennetun työterveyshuollon sekä hyvät ja turvalliset työolosuhteet. Henkilöstömme on koulutettu ajan tasalle ja kannustamme jatkuvaan osaamisen kehittämiseen. Kannustamme myös terveellisiin elämäntapoihin – esimerkiksi tarjoamme 1000 euron rahapalkkion tupakoinnin lopettamisesta sekä kuntosaliedun . Lisäksi järjestämme säännöllisesti virkistystoimintaa työyhteisön hyvinvoinnin tueksi.

Paikallisuus ja tukeminen:
Tuemme aktiivisesti paikallisia urheiluseuroja ja yhdistyksiä – erityisesti junioritoimintaa. Haluamme olla mukana rakentamassa elinvoimaista ja vastuullista paikallisyhteisöä.

Meillä Mr. Wallenilla vastuullisuus ei ole vain sana – se näkyy jokapäiväisessä työssämme. Haluamme rakentaa kestävästi, rehellisesti ja ihmisiä kunnioittaen, kertoo yrittäjä Hasse Wallen.

Ympäristövastuu

Pidämme huolen siitä, että rakennustyömme kuormittavat ympäristöä mahdollisimman vähän:

  • Lajittelemme ja kierrätämme rakennusjätteet huolellisesti.
  • Käytämme ympäristöystävällisiä ja sertifioituja materiaaleja aina kun mahdollista.
  • Vähennämme päästöjä suosimalla paikallisia toimittajia ja optimoimalla kuljetuksia.
  • Huolehdimme työmaan siisteydestä ja pölynhallinnasta.
Sosiaaliset vastuuteot

Ihmiset ovat meille tärkeintä – niin työntekijät, asiakkaat kuin yhteistyökumppanitkin:

  • Panostamme työturvallisuuteen: kaikilla on ajantasaiset varusteet ja selkeät ohjeet.
  • Tarjoamme reilut työehdot ja syrjimättömän työympäristön.
  • Tuemme paikallista työllisyyttä ja tarjoamme mahdollisuuksia myös nuorille tekijöille.
  • Pidämme asiakkaan ajan tasalla projektin kaikissa vaiheissa.
Talousvastuu

Toimimme läpinäkyvästi ja vastuullisesti myös talouden osalta:

  • Hinnoittelemme työt reilusti ja selkeästi – ei yllätyksiä.
  • Rakennamme ratkaisuja, jotka kestävät aikaa ja säästävät korjauskustannuksia.
  • Maksamme verot ja velvoitteet Suomeen – harmaalle taloudelle emme anna tilaa.

 

Olisitko kiinnostunut kertomaan oman yrityksesi vastuullisuudesta? Ole yhteydessä Anna-Maija Lintuniemeen, puh. 0445680509 tai laita sähköpostia: anna-maija.lintuniemi@yrittajat.fi

Kysy tai etsi hakusanoilla tekoälyavustetulta hakukoneeltamme.