Yrittäjäehdokkaat eduskuntavaaleissa 2023
16.3.2023 klo 09:49
Tiedote

Eduskuntavaalit houkuttelevat yrittäjiä – lähes 500 yrittäjää pyrkii eduskuntaan

Eduskuntavaaleissa on ehdolla 473 yrittäjää. Suurin yrittäjäpuolue on ehdokasmäärällä mitattuna perussuomalaiset (71 ehdokasta), toiseksi suurin Kokoomus (70 ehdokasta) ja kolmanneksi Liike Nyt (64 ehdokasta). Suhteessa eniten yrittäjäehdokkaita on Liike Nytin listoilla (37 prosenttia). Yrittäjäehdokkaiden määrä kasvoi viime eduskuntavaaleista selvästi.

Eduskuntavaaleissa on yhteensä 2 424 ehdokasta, joista yrittäjäehdokkaiden osuus on 19,5 prosenttia. Vuoden 2019 vaaleissa yrittäjäehdokkaita oli 437 ja 364 ehdokasta vuonna 2015. Tiedot perustuvat Suomen Yrittäjien tekemään selvitykseen Manner-Suomen vaalipiireistä. Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen on tyytyväinen yrittäjäehdokkaiden määrään.

– Hienoa, että yrittäjäehdokkaiden määrä kasvaa. Yrittäjät on merkittävä ehdokasryhmä useassa puolueessa. Se lupaa hyvää päätöksenteolle, koska yrittäjien ääni kuuluu eri puolueissa, Pentikäinen sanoo.
Pentikäisen mukaan yrittäjä, jos joku tietää, mistä Suomen kasvu tulee.

– Yrittäjä tietää, mistä elinvoima syntyy ja kuinka päättäjä voi vaikuttaa yritysten mahdollisuuksiin menestyä ja vahvistaa suomalaisen hyvinvointivaltion taloudellista perustaa. Kasvaakseen yrittäjä tarvitsee vakaan, kilpailukykyisen ja ennakoitavan verotuksen ja osaavaa työvoimaa. Päättäjien on nostettava rimaa ja tehtävä kasvupolitiikkaa, joka vahvistaa Suomen talouden kestävää kasvua.

Perussuomalaisilla eniten yrittäjäehdokkaita

Yrittäjäehdokkaiden määrä (puolueet ja ehdokaslistat, joissa on vähintään 10 yrittäjäehdokasta):

  • Perussuomalaiset: 71 ehdokasta (viime ek-vaaleissa 63)
  • Kokoomus: 70 (viime ek-vaaleissa 68)
  • Liike Nyt: 66 (viime ek-vaaleissa 35)
  • Keskusta: 57 (viime ek-vaaleissa 63)
  • Kristillisdemokraatit: 29 (viime ek-vaaleissa 25)
  • Vapauden Liitto: 28 (ei asettanut ehdokkaita 2019)
  • Vihreät: 28 (viime ek-vaaleissa 30)
  • Ruotsalainen kansanpuolue: 25 (viime ek-vaaleissa 18)
  • Valta kuuluu kansalle: 22 (ei asettanut ehdokkaita)
  • Vasemmistoliitto: 18 (viime ek-vaaleissa 16)
  • Liberaalipuolue – Vapaus valita: 18 (ei tietoa vuodesta 2019)
  • Sosialidemokraatit SDP: 10 (viime ek-vaaleissa 8)

Liike Nytillä suhteessa eniten yrittäjiä

Kun katsotaan yrittäjäehdokkaiden osuutta kunkin eduskuntapuolueen ehdokkaista, selkeä ykkönen on Liike Nyt. Sen ehdokkaista 37 prosenttia on yrittäjiä. Kokoomuksen ehdokkaista on yrittäjiä 33 prosenttia, perussuomalaisten 32 prosenttia, keskustan 28 prosenttia ja ruotsalaisen kansanpuolueen 23 prosenttia.

Yrittäjien osuus eduskuntapuolueiden ehdokkaista (pyöristettynä lähimpään kokonaislukuun)

  • Liike Nyt: 37 %
  • Kokoomus: 33 %
  • Perussuomalaiset: 32 %
  • Keskusta: 28 %
  • Ruotsalainen kansanpuolue: 23 %
  • Valta kuuluu kansalle: 21 %
  • Kristillisdemokraatit: 15 %
  • Vihreät: 13 %
  • Vasemmistoliitto: 8 %
  • Sosialidemokraatit: 5 %

Yrittäjäehdokkaiden jakautuminen eri eduskuntapuolueisiin

  • Kansallinen Kokoomus: 15 %
  • Perussuomalaiset: 15 %
  • Liike Nyt: 14 %
  • Keskusta: 12 %
  • Kristillisdemokraatit: 6 %
  • Vihreät: 6 %
  • Ruotsalainen kansanpuolue: 5 %
  • Valta kuuluu kansalle: 5 %
  • Vasemmistoliitto: 4 %
  • Sosialidemokraatit: 2 %

Yrittäjäehdokkaiden jakautuminen vaalipiireittäin

  • Uudenmaan vaalipiiri: 79 (viime ek-vaaleissa 81)
  • Pirkanmaan vaalipiiri: 51 (viime ek-vaaleissa 61)
  • Vaasan vaalipiiri: 49 (viime ek-vaaleissa 40)
  • Varsinais-Suomen vaalipiiri: 48 (viime ek-vaaleissa 35)
  • Helsingin vaalipiiri: 46 (viime ek-vaaleissa 38)
  • Savo-Karjalan vaalipiiri: 43 (viime ek-vaaleissa 38)
  • Satakunnan vaalipiiri: 31 (viime ek-vaaleissa 23)
  • Oulun vaalipiiri: 30 (viime ek-vaaleissa 29)
  • Kaakkois-Suomen vaalipiiri: 26 (viime ek-vaaleissa 36)
  • Hämeen vaalipiiri: 23 (viime ek-vaaleissa 22)
  • Keski-Suomen vaalipiiri: 23 (viime ek-vaaleissa 23)
  • Lapin vaalipiiri: 23 (viime ek-vaaleissa 20)

Vuoden 2023 eduskuntavaalien vaalipäivä on sunnuntai 2.4.2023 ja ennakkoäänestys alkaa 22.3.2023.

Lisätietoja:

Harri Jaskari, johtaja, harri.jaskari@yrittajat.fi, p. 050 512 2874

Mikael Pentikäinen, toimitusjohtaja, mikael.pentikainen@yrittajat.fi 040 5041944, Suomen Yrittäjät

Yrittäjien eduskuntavaalisivut Nostetaan rimaa

Muita kiinnostavia aiheita