16.11.2018 klo 13:40
Tiedote

llmianna Vuoden nuori yrittäjä 2019! 

Etsimme jälleen uutta Vuoden nuorta yrittäjää. Tunnetko palkitsemisen arvoisen nuoren yrittäjän paikkakunnaltasi tai lähipiiristäsi? Ilmianna hänet mukaan Vuoden nuori yrittäjä 2019 -kilpailuun!

Vuoden nuori yrittäjä on valtakunnan arvostetuin kilpailu nuorille yrittäjille. Kilpailun järjestää Suomen Yrittäjät.

– Haemme kilpailuun yrittäjiä, jotka nuoresta iästään huolimatta ovat olleet menestyneitä ja innovatiivisia omalla toimialallaan sekä osoittaneet poikkeuksellisen yrittäjämäistä asennetta, verkostopäällikkö Aicha Manai kertoo kilpailun luonteesta.

Ilmiannot ehdokkaista kilpailuun ovat käytössä nyt kolmatta vuotta. Viime vuonna ilmiantoja tuli 261 eri puolilta Suomea.

Kuka tahansa voi tehdä ilmiannon. Ne välitetään ehdokkaan oman alueen yrittäjäyhdistykselle, joka ottaa sen huomioon virallisessa ehdokasasettelussa.

Kilpailu ratkeaa toukokuussa

Kilpailuun ehdotettavan nuorten yrittäjien on oltava korkeintaan 35-vuotiaita (täyttää 2019). Yrityksen on pitänyt toimia vähintään kolme vuotta. Yrittäjä voi olla myös yrityksen jatkaja.

Mikäli yrityksessä on useampi osakas, tulee vähintään 50 prosenttia osakkeista olla alle 35-vuotiaan omistuksessa. Yrityksellä on oltava jatkuvan menestymisen edellytykset ja talous kunnossa.

Kilpailu jakautuu alueellisiin alkukilpailuihin, joissa ratkaistaan Suomen Yrittäjien aluejärjestöjen Vuoden nuoret yrittäjät, sekä valtakunnalliseen loppukilpailuun.

Loppukilpailun finalisteiksi valitaan viisi parasta ehdokasta. Valtakunnan Vuoden nuori yrittäjä paljastetaan Nuorten Yrittäjien Get Together -tapahtumassa PowerParkissa 25.5.2019.

Palkinnot viimeksi Etelä-Pohjanmaalle, Varsinais-Suomeen ja Pohjanmaalle

Viimeksi kilpailun voitti eteläpohjalaisen Laten Kone Oy:n Lasse Saarenpää. Toiseksi ylsi Birkkalan tilan Simo Larmo Varsinais-Suomesta ja kolmanneksi siivousyritys Kiffelin yrittäjä Jenni Parpala Pohjanmaalta. Finaaliin pääsivät myös ohjelmistoyrittäjä Janne Puustinen Keski-Suomesta ja fitness-yrittäjä Emmi Salo Keski-Pohjanmaalta.

Kilpailun ohjeisiin ja kriteereihin voi tutustua tarkemmin ja ilmiannon tehdä täällä.

Ilmiantajien kesken arvotaan sadan euron elämyslahjakortti. Ilmiannot on jätettävä 7.1.2019 mennessä.

Lisätiedot:
verkostopäällikkö Aicha Manai, Suomen Yrittäjät, p. 044 555 3220
Ilmiannot ja kriteerit
Get Together 2019