6.11.2019 klo 08:32
Tiedote

Tutkimus: Yritysten jatkajiksi tarvitaan lisää nuoria

Yritysten jatkajat ovat itsekin liiketoiminnan konkareita, ilmenee LUT-yliopiston tekemästä kyselystä. Samaan aikaan suomalaiseen yrityskenttään tarvitaan lisää nuoria ja kasvuhakui-sia jatkajia. Osa startup-innostuksesta olisi tärkeää saada suunnattua olemassa olevien yri-tysten jatkamiseen.

Omistajanvaihdosfoorumin teettämällä kyselytutkimuksella syvennettiin käsitystä ns. jatkaja-yrittäjistä eli henkilöistä, jotka ryhtyneet tai ryhtymässä olemassa olevan yrityksen uudeksi vetäjäksi joko yrityskaupan tai sukupolvenvaihdoksen kautta.

Tutkimustulosten mukaan jatkajat ovat pitkän linjan tekijöitä:

  • 20 prosenttia jatkajista oli alle 40-vuotiaita.
  • 95 prosentilla oli johtamiskokemusta ja 85 prosentilla yli 15 vuoden työkokemus.
  • 59 prosenttia oli yrittäjiä ja 34 prosentilla yli 15 vuoden yrittäjyyskokemus.
  • 51 prosenttia oli omistanut urallaan vähintään kaksi eri yritystä.
  • 49 prosentilla oli aikaisempaa kokemusta vähintään yhden yrityksen ostamisesta.

Jatkajien profiili on tulosten valossa hyvin samansuuntainen kuin muillakin yrittäjillä. Keskeisimpiä motiiveja ovat kiinnostava bisnesmahdollisuus sekä mahdollisuus hyödyntää omaa osaamista ja toteuttaa itseään.

Kohdeyritystä etsiessään jatkajat kiinnittävät eniten huomiota yrityksen toimialaan, kannattavuuteen ja kasvupotentiaaliin.Jatkajat korostavat omistajuutta ja haluavat osallistua yrityksen toimintaan monissa eri rooleissa:

  • Yhteensä 50 prosenttia painotti jatkuvuutta omistuksissaan: 28 prosenttia tavoittelee mahdollisimman pysyvää omistusta yrityksessä ja 22 prosenttia aikoo siirtää sen suvun sisällä seuraavalle sukupolvelle.
  • 76 prosenttia haluaa osallistua omistamansa yrityksen operatiiviseen johtoon, 60 prosenttia olla mukana hallitusjäsenenä ja 50 prosenttia toimia hallituksen puheenjohtajana.

Jatkajien vankka yrittäjä- ja johtamiskokemus ovat vahvuus, arvioi Omistajanvaihdosfoorumin puheenjohtaja Jari Huovinen Elinkeinoelämän keskusliitosta EK:sta:

– Selvitys osoittaa, että jatkajien joukossa on korostetun paljon sarja- ja portfolioyrittäjiä. Heidän kokemuksensa auttaa onnistumaan liiketoiminnan haltuunotossa ja sen jatkokehittämisessä. Uuden yrittäjän ja hänen edeltäjänsä samankaltaiset profiilit vahvistavat bisneksen jatkuvuutta, mikä on elintärkeää myös monen paikkakunnan työpaikkojen säilyvyyden kannalta, Huovinen sanoo.

– Konkarien rinnalla tarvitsemme kuitenkin nykyistä enemmän myös kansainväliseen kasvuun tähtääviä nuoria jatkajia. Osa startup-innostuksesta olisikin tärkeää saada suunnattua olemassa olevien yritysten jatkamiseen. Kun asiakkaat, markkina-asema ja tiimit ovat valmiina, voivat kasvunnälkäiset nuoret saavuttaa nopeammin tavoitteensa.

– Tehtävää on yhä siinä, että omistajanvaihdos tunnistettaisiin paremmin reitiksi yrittäjyyteen, Omistajanvaihdoshankkeen projektipäällikkö Mika Haavisto Suomen Yrittäjistä toteaa.

Näin tutkittiin

  • Tutkimuksen toteutti Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto Omistajanvaihdosfoorumin toimeksiannosta.
  • Kyselytutkimukseen vastasi kesä-elokuussa 2019 yhteensä 472 hen-kilöä, jotka ovat ryhtyneet yritysten jatkajiksi tai harkitsevat sitä.

Lisätiedot:

Tutustu Jatkajaprofiilit suomalaisissa omistajavaihdoksissa -tutkimukseen.

Omistajanvaihdosfoorumin puheenjohtaja Jari Huovinen, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, puh. 040 861 4582, etunimi.sukunimi@ek.fi

Yrittäjyyden professori Timo Pihkala, LUT-yliopisto, puh. 040 5418512, etunimi.sukunimi@lut.fi

Omistajanvaihdosfoorumin projektipäällikkö Mika Haavisto, Suomen Yrittäjät, puh. 050 550 1993, etunimi.sukunimi@yrittajat.fi

Omistajanvaihdosfoorumin tavoitteena on yrityskauppojen ja sukupolvenvaihdosten vauhdit-taminen. Hankkeen rahoittajina ovat työ- ja elinkeinoministeriö sekä Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Suomen Yrittäjät, Finnvera, Business Finland, Perheyritysten liitto, Nordea, Danske Bank, Deloitte, Suomen uusyrityskeskukset ja Suomen Yrityskaupat. Ov-foorumissa ovat mukana myös SEKES, Suomen Yrityskummit ja Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja Lappeenrannan Teknillinen Yliopisto. Lue lisää: ov-foorumi.fi