11.12.2017 klo 13:37
Tiedote

Yrittäjän sairauspäivärahan omavastuu yhteen päivään

Erityisesti yksinyrittäjien tilanne paranee, kun yrittäjän sairauspäivärahan omavastuuaaika lyhenee yhteen päivään.

Eduskunta hyväksyi joulukuussa hallituksen esityksen sairausvakuutuslain muuttamisesta niin, että yrittäjien sairauspäivärahan omavastuu lyhenee neljästä päivästä yhteen päivään. Suomen Yrittäjät ajoi muutosta pitkään ja teki asiasta aloitteen sosiaali- ja terveysministeriölle vuoden 2015 lopussa.

Lähes 70 prosenttia sairaslomaa pitäneistä Suomen Yrittäjien jäsenestä ei ole hakenut sairauden ajalta sairauspäivärahaa. Suurimpana syynä tähän oli sairausloman alle neljän päivän kesto, eli oikeutta etuuteen ei ehtinyt syntyä. Asia käy ilmi Suomen Yrittäjien vuonna 2016 jäsenistölleen tekemästä kyselystä.

Omavastuun lyhentäminen on siis tärkeä muutos ja auttaa erityisesti yksinyrittäjiä. Muutoksen jälkeen yhä useampi yrittäjä voi jäädä sairastamaan ja saada siltä ajalta päivärahaa.

Työntekijällä on omavastuuajalla työsopimuslain mukaan oikeus täyteen palkkaan.

Yrittäjän sairauspäivärahan omavastuuajan lyhentäminen on tarkoitus rahoittaa nostamalla yrittäjien sairasvakuutusmaksua. Korotus näkyisi keskimääräisellä 23000 euron YEL-työtulolla vuonna 2018 yrittäjän kukkarossa reilun kolmen euron lisämenona kuukaudessa. Päivärahaa sairauden ajalta samalla työtulolla saa noin 54 euroa päivässä.

Laki tulee voimaan vuoden 2018 alussa.