Karoliina Katila artikkelikuva
Asiantuntija Karoliina Katila. Kuva: Markus Sommers
18.3.2022 klo 15:03
Tiedote

Yrittäjät: Yritysvastuusääntelyssä edettävä yhdessä EU:n kanssa

Suomen oma yritysvastuulaki ei ole tehokas keino yritysvastuun edistämiseksi. – Suomalaisella sääntelyllä ei voi kitkeä globaaleissa arvoketjuissa tapahtuvia ympäristövahinkoja tai ihmisoikeusloukkauksia. Yrittäjät esittää, että yritysvastuusääntelyssä edetään yhdessä EU:n kanssa kansallisen sääntelyn sijasta.

Työ- ja elinkeinoministeriö on julkaissut tänään kansallista yritysvastuulakia selvittävän arviomuistion. Muistiossa käsitellään kansallisia sääntelyvaihtoehtoja ja arvioidaan sääntelyn vaikutuksia.

– Muistion johtopäätöksissä on hyvin tunnistettu kansalliseen yritysvastuulakiin liittyvät ongelmat. Se realistisesti kuvaa kansallisen lainsäädännön rajallisuutta, Suomen Yrittäjien asiantuntija Karoliina Katila sanoo.

Arviomuistion johtopäätöksenä todetaan, että kansallisen sääntelyn rajalliset vaikutusmahdollisuudet sekä yrityksille koituva sääntelytaakka ja mahdollinen kilpailuasetelman heikentyminen puoltaisivat maltillista suhtautumista nopeaan kansallisen sääntelyn valmisteluun ja etenemistä sääntelyssä vasta myöhemmin EU-sääntelyn mukaisella tavalla.

Euroopan komissio julkaisi vastikään yritysvastuuta koskevan lainsäädäntöaloitteen. Katilan mukaan ei ole järkevää, että Suomi ryhtyisi kansallisesti päällekkäiseen lainsäädäntötyöhön EU:n kanssa.

EU:n esitykseen mukaan yrityksille asetettaisiin huolellisuusvelvoite, jonka perusteella yrityksellä tulisi olla prosessit oman sekä vakiintuneiden liikekumppaneidensa toiminnasta aiheutuvien haitallisten ihmisoikeus- ja ympäristövaikutusten tunnistamiseen, ehkäisemiseen, lieventämiseen sekä korjaamiseen.

Yrittäjät esittää, että yritysvastuusääntely tulisi toteuttaa kokonaisuudessaan EU-tasolla. Yhtenäinen EU-tason ratkaisu turvaa tasavertaisen pelikentän Euroopassa toimiville yrityksille, kun vastuullisuussääntely on yhtäläistä EU-maasta toiseen toimittaessa

– Komission lakialoitteen lykkääntymisen vuoksi komission ehdotus oli käytettävissä vasta arviomuistion valmistelun loppuvaiheessa. Kansallista yritysvastuusääntelyä on siis pohdittu pääasiassa ilman tietoa EU-tason ehdotuksen sisällöstä, Katila toteaa.

Lue enemmän EU:n yritysvastuualoitteesta tästä.

Lisätietoja: asiantuntija Karoliina Katila, karoliina.katila@yrittajat.fi,

Muita kiinnostavia aiheita