16.6.2020 klo 08:24
Tiedote

Yrittäjien kuntabarometri 2020: Mikä yrittäjille tärkeintä kunnissa, mikä kunnossa, missä parannettavaa?

Infrastruktuuri parhaassa, hankinnat heikoimmassa kunnossa. Päätöksenteon yrityslähtöisyys tärkeintä. Yrittäjät eri puolilla Suomea kiittävät kuntia koronatiedottamisesta mutta moittivat kilpailutuksia. Kärsämäki, Lieto ja Seinäjoki parhaat kunnat yrittää. Siinä vuoden 2020 Yrittäjien kuntabarometrin koko tulokset tiivistettynä.

Suomen Yrittäjät ja sen aluejärjestöt julkistivat tällä viikolla perinteisen kuntakyselyn tulokset. Joka toinen vuosi julkistettava kysely toteutettiin jo yhdeksättä kertaa.

Vuosi oli erityinen, sillä koronakriisistä huolimatta kyselyyn vastasi ennätysmäärä, yli 10 400 yrittäjää eri puolilta Suomea. Koska vastaajia on niin paljon, kyselystä saadaan valtakunnallisten tulosten lisäksi alue- ja kuntakohtaisia tuloksia. Aikaisemmin kysely tunnettiin nimellä Elinkeinopoliittinen mittaristo.

Tällä kertaa yrittäjille oli tärkeintä kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyys, elinkeinopolitiikan asema kunnassa ja yrityspalvelut. Parhaiten kunnat hoitavat yrittäjien mielestä infrastruktuurin ja heikoiten hankinnat.

Kärsämäki, Lieto ja Seinäjoki kärjessä

Kyselystä paljastuu myös, missä kunnissa on yrittäjien mielestä paras yrittää.

Yrittäjien mielestä parhaat pienet kunnat (alle 10 000 asukasta)

1. Kärsämäki (Pohjois-Pohjanmaa)
2. Marttila (Varsinais-Suomi)
3. Puumala (Etelä-Savo)
4. Oulainen (Pohjois-Pohjanmaa)
5. Inkoo (Uusimaa)
5. Karvia (Satakunta)
7. Isojoki (Etelä-Pohjanmaa)
8. Sulkava (Etelä-Savo)
8. Urjala (Pirkanmaa)
10. Säkylä (Satakunta)

Yrittäjien mielestä parhaat keskikokoiset kunnat (10 000–50 000 asukasta)

1. Lieto (Varsinais-Suomi)
2. Muurame (Keski-Suomi)
3. Naantali (Varsinais-Suomi)
4. Kerava (Uusimaa)
5. Kempele (Pohjois-Pohjanmaa)
6. Ilmajoki (Etelä-Pohjanmaa)
7. Alavus (Etelä-Pohjanmaa)
8. Kalajoki (Keski-Pohjamaa)
8. Kontiolahti (Pohjois-Karjala)
10. Lempäälä (Pirkanmaa)

Yrittäjien mielestä parhaat isot kunnat (yli 50 000 asukasta)

1: Seinäjoki (Etelä-Pohjanmaa)
2. Vaasa (Rannikko-Pohjanmaa)
3. Salo (Varsinais-Suomi)
4. Joensuu (Pohjois-Karjala)
5. Kuopio (Savo)
6. Vantaa (Pääkaupunkiseutu)
7. Helsinki (Helsinki)
7. Jyväskylä (Keski-Suomi)
9. Lahti (Päijät-Häme)
10. Espoo (Pääkaupunkiseutu)

Koronakriisi iski kesken kyselyn: yrittäjät kiittivät kuntia koronatiedotuksesta

Kesken kyselyn iski Suomeenkin koronakriisi. Siksi kyselyyn lisättiin kysymyksiä siitä, miten kunnat ovat auttaneet yrityksiä selviytymään kriisistä. Näihin kysymyksiin ehdittiin saada lähes 4300 vastausta. Tiedotus ja yhteistyö ok, kilpailutuksissa ja joustoissa rutkasti parantamisen varaa. Näin voi tiivistää koronakriisikysymysten tulokset. Ne julkistettiin jo 19.5.2020.

Miksi yrittäjien kuntakysely tehdään?

Yrittäjien kuntabarometri tehdään, jotta:

  • Yrittäjä saa antaa palautetta ja arvioida oman kuntansa toimintaa: Mitkä asiat toimivat ja mitä pitää parantaa.
  • Kunnat saavat yrittäjiltä tärkeää palautetta toiminnastaan muun muassa kunnan tekemien julkisten hankintojen merkityksestä yrittäjille.
  • Yrittäjäyhdistykset saavat tietoa siitä, mihin asioihin heidän pitää jäsentensä puolesta kunnassa vaikuttaa.
  • Kunnat ja niiden yrittäjiä palvelevat yhtiöt saavat yrittäjiltä tärkeää palautetta tarjoamistaan yrityspalveluista: Parantavatko yrityspalvelut yrittäjän arkea ja saako palveluita helposti?

Seuraavan kerran Yrittäjien kuntabarometri toteutetaan vuonna 2022.

Tutustu tuloksiin:

Lisätietoja:

  • varatoimitusjohtaja Anssi Kujala, Suomen Yrittäjät, p. 0400 567 925, anssi.kujala @ yrittajat.fi
  • kehittämispäällikkö Hannamari Heinonen, Suomen Yrittäjät, p. 050 567 3395, hannamari.heinonen @ yrittajat.fi
  • kilpailu- ja elinkeinoasioiden päällikkö Satu Grekin, Suomen Yrittäjät, p. 050 550 3488, satu.grekin @ yrittajat.fi