Sansor yrittäjä Sami Nieminen
25.4.2022 klo 18:17
Uutinen

Alallaan pohjoismaiden suurin myymälä on avoinna vain yritysasiakkaille

Länsi-Tampereelta, aivan Nokian rajalla sijaitsevasta entisestä KodinTerra-myymälän kiinteistöstä löytyy 1200-neliöinen, täynnä hyvin kiinnostavia tuotteita oleva tila, jonne kuluttajalla ei kuitenkaan ole mitään asiaa. Mainos- ja liikelahjoihin erikoistunut Suomen Sanser Oy kun on keskittynyt puhtaasti yritysmyyntiin. Yrityksen helmikuussa avaama näyttelytila on lajissaan Suomen suurin. Sanser ei ole karttanut kasvua edes viimeisten monella tapaa epävarmojen vuosien aikana, mutta nyt käynnissä olevan sodan vaikutus jää vielä nähtäväksi. Pirkanmaan Yrittäjä -lehti kävi juttelemassa yrityksen perustajan, Sami Niemisen kanssa.

Juhasuonkadulla sijaitseva näyttelytila ja myyntikonttori on paikkana yritykselle uusi, sillä tänne muutettiin vasta helmikuun aikana. Muuttomatka ei tosin ollut pitkä, sillä yrityksen toinen toimipiste, jossa siis ovat edelleen yrityksen päävarasto sekä painotuotanto, löytyy vajaan puolen kilometrin päässä. Yrittäjä Sami Niemisen mukaan suurin syy tänne tuloon oli, että edeltävässä tilassa alkoivat neliöt loppua kesken. Alun perin kiikarissa tosin oli lisää varastotilaa. Kun nykyinen paikka sitten tuli eteen, muutettiin suunnitelmia lennosta.

– Muutimmekin sitten vanhasta pisteestä näyttelytilan tänne ja kasvatimme varastoa siellä, Nieminen selkeyttää.

Syy käännökseen oli se, että yritys ihastui uuden tilojen luomista mahdollisuuksista. Terran kiinteistö kun oli huomattavasti aikaisempaa paikkaa uudempi, valoisampi ja korkeampi. Siis kuin tehty näyttelytilaksi.

Sansor hokikorneri
HOKIKORNERI ON yrittäjän mukaan vielä työn alla. Moni SM-liigajoukkue luottaa Sanseriin pääyhteistyökumppanina.

Pinssistä poreammeeseen

– Idea on, että jo viisi metriä sisään astuttuaan asiakas sanoisi ainakin mielessään wau. Me olemme pyrkineet saamaan tänne mahdollisimman ison kattauksen kaikesta tuotekirjostamme, hän esittelee kun lähdemme kiertämään tiloja.

Tuotekirjo on valtavan värikäs, ja valinnanvaraa riittää. Pelkästään erilaisia t-paitamerkkejä on tarjolla yli 20. Kun pyydän Niemistä mainitsemaan esimerkkejä tuotteiden ääripäistä vaikkapa kokoluokan mukaan, vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä.

– Pienin on pinssi ja isoin on poreallas, yrittäjä toteaa, eikä edes vitsaile.

 Poreammeelle tosin ei näyttelytilasta ole paikkaa löytynyt. Muuten siellä kyllä on melkoinen määrä tuotteita, joita ei ihan ensimmäisenä ajattelisi löytävänsä liikelahjamyymälästä, kuten nyt vaikkapa iso määrä erilaisia grillejä.

– Nämä ovat meillekin uusi juttu, yrittäjä myöntää, kun kävelemme grillikattauksen vierustaa. Sanserissa tuotekirjoa on viime vuosina kasvatettu.

– Tavoitteemme on, että asiakkaat saavat kaikki palvelut saman katon alta. Mutta kyllä me tosiaan aika monta steppiä olemme kerralla ottaneet, hän tuumaa.

Sansor keittiöosasto
Sansor avaimenperä
TEKSTIILITARJONNAN LISÄKSI täältä löytyy monia mahdollisuuksia myös kovempiin paketteihin.

Hyvältä näyttää

Vaikka myyntiartikkeleita onkin valtavasti ja skaala ulottuu työvaatteista edustustekstiileihin ja konttoritarvikkeista keittiötavaraan, on tilaa sen verran rutkasti, että tuotteet ovat todellakin edustavasti esillä. Lisäksi ne on jaoteltu hyvin loogisesti, ja esimerkiksi jääkiekkoa varten on oma erillinen osastonsa. Yrittäjän mukaan he menivätkin kerralla tuotevalikoiman laajuudessa mahtavan harppauksen.

– Menimme kerralla 2–3 steppiä yli edeltävän tilanteen, hän toteaa.

Jo lyhyt kiertokävely näyttelytilassa kertoo isoista asiakkuuksista. Esimerkiksi Valtraa varten on tehty oma erillinen vitriininsä, johon on kuvattu monta traktorinvalmistajalle tehtyä tilaustuotetta. Toinen iso asiakas löytyy hyvinkin läheltä, sillä Nokian Renkaat on luottanut paikalliseen toimijaan jo vuosikaudet näissä tuotetarpeissaan.

Kevään suunnitelmat

Uusi tila on herättänyt asiakkaiden parissa mukavasti kiinnostusta.

– Viime viikollakin meillä kävi kolme isompaa helsinkiläisfirmaa visiitillä, hän kertoo.

Yksityisasiakkaille ovet eivät ole auki, sillä Sanser on keskittynyt yritysmyyntiin. Toisaalta yritysasiakkaita sillä on hyvin laajalla skaalalla aina isoimmista pörssiyhtiöistä mikroyrityksiin. Yrittäjä mainostaa, että kevään aikana uudella tontilla tullaan pitämään isommat asiakasjuhlat, mutta vielä niiden osalta ei ole päivää ehditty lyödä lukkoon. Lisäksi kevään upouusia asioita on myös myymälän oheen perustettava Outlet, josta tullaan sitten myymään poistohinnalla yrityksen merkkituotteita.

– Se on ollut aikaisemminkin suksee, joten samaa jatkamme täälläkin, yrittäjä visioi.

Sansor kone
Sansor kone
KONEITAKIN LÖYTYY laidasta laitaan.

Takana jo neljännesvuosisata

Myös Sanserin liiketoiminta on ollut isoa. Viime vuoden liikavaihto oli jo 8,1 miljoonaa euroa.

– Siihen saa myydä jo aika paljon kyniä, yrittäjä hymyilee.

Kaikkiaan Sanser työllistää jo yli 30 ihmistä, joista miltei 20 on myyntitehtävissä, yrittäjä itse mukaan lukien. Hän kun preferoi tittelinään yrittäjän lisäksi myyjää, ei esimerkiksi myyntijohtajaa.

Sanserin tarina alkoi jo viime vuosituhannen puolella, sillä ensimmäistä kertaa liikelahjabusiness alkoi Niemisen perheen kohdalla vuonna 1997. Silloin se toimi yhden pariskunnan voimin, sillä mukana oli Samin lisäksi hänen vaimonsa Kati Nieminen, joka on tänä päivänä Sanserin toimitusjohtaja. Yritys perustettiin pariskunnan omien havaintojen pohjalta.

– Olin aikaisemmin tehnyt paljon myyntiä keskusliikkeisiin ja tukkuihin ja lisäksi minulla oli varsin hyvät kanavat myös ulkomailla. Näin tuolloin, että tässä olisi markkinarako, jota me sitten lähdimme vaimon kanssa täyttämään, hän taustoittaa. Tänä päivänä mukana yrittämisessä on jo kolmaskin Nieminen.

Pariskunnan esikoispoika Nico Nieminen on nimittäin ollut vahvasti mukana jo pidempään, ja onpa tämä parikymppinen mies nykyään firmassa osakaskin.

Sansor yrittäjä
SAMI NIEMISEN mukaan omassa työssä parasta on vaihtelevuus. Siis se, että joka päivä on erilainen. Lisäksi yritys kertoo heillä vallitsevan ilmapiirin olevan kunnossa.
– Meillä tehdään töitä hymyssä suin, eikä kukaan meille töihin tuleva ole jäpittäjä, hän kertoo.

Kasvua koronassakin

Sanser on selvinnyt hienosti myös koronasta. Kahden koronavuoden aikana liikevaihtoa onnistuttiin kasvattamaan peräti 1,5 miljoonalla eurolla. Se on erinomainen suoritus, sillä noin lähtökohtaisesti korona vaikutti todella moneen heille tärkeään asiaan.

– Kun korona alkoi, maailmasta katosivat kerralla asiakastapahtumat, messut, henkilöstöpäivät ja asiakastapaamisetkin siirrettiin nettiin. Korona siis koski lähes kaikkea meidän normaalia myyntiämme, yrittäjä myöntää. Mutta miten tässä sitten onnistuttiin?

– Istuimme alas kaikkien työntekijöiden kanssa ja mietimme, mihin keskitymme, yrittäjä selkeyttää. Ja varsin nopeasti näiden pohdintojen lopputulemaa alettiin sitten myös toteuttaa.

– Aloimme tehdä juuri niitä tuotteita, joita ihmiset silloin halusivat hankkia. Otimme todella nopeasti myyntiin esimerkiksi käsidesit ja kasvomaskit, hän kertoo.

Yrittäjä huomauttaa, että vaikka korona monelle yritykselle olikin kova isku, ei se suinkaan tarkoittanut, että kaikilla olisi mennyt huonosti.

– Matkailu ei vetänyt, mutta esimerkiksi teollisuudella ja maataloudella meni hyvin. Niinpä me kohdistimme myyntiä niille sektoreille, yrittäjä selkeyttää.

Toinen yritys

Niemiset ovat Sanserin peräsimessä oikeastaan nyt jo toista kertaa. Ensimmäinen pätkä kesti yhdeksän vuotta. Vuonna 2006 yrittäjät kuitenkin saivat porilaiselta tukkurilta sen verran kiinnostavan ostotarjouksen, että Sanserin omistus siirtyi hetkeksi tuonne. Samin oma työura tosin jatkui myös uusien omistajien parissa samassa talossa.

Paluu omistajaksi tapahtui kuutisen vuotta sitten, kun Sanser palasi perustajiensa omistukseen. Toisaalta tyystin alaa Niemiset eivät tässäkään vaiheessa jättäneet. Itse asiassa Sami jatkoi myös yrityskaupan jälkeen Sanserin Tampereen yksikön pyörittämistä, ja Kati puolestaan otti tuolloin vetovastuun painotoiminnasta, joka perustettiin vuonna 2010.

– Me perustimme tuolloin painon ja rupesimme kehittämään painotoimintaa, Sami kertoo.

Painotoiminta pyörii omana yrityksenään, mutta olemme myyneet osuutemme siitä. Toisaalta toiminta on kyllä tiiviissä kytköksessä Sanseriin. Uuden toimipisteen jälkeen lähdemme piipahtamaan myös siellä.

Sansor Valtra
TÄLLÄ HYLLYLLÄ on esimerkkejä Valtralle tehdyistä tuotteista.

Seudun rumin

– Tämä on paikkakunnan rumin halli, yrittäjä myöntää, kun saavumme perille Sanserin paino- ja varastotilaan. Siis paikkaan, jossa aikaisemmin sijaitsi myös myyntinäyttely.

– Se oli aikaisemmin tässä paikkaa, yrittäjä esittelee.

Nyttemmin tilalle ovat tulleet hyllyt, joita muuten todellakin piiiiiiiisaa. Varasto on sekin melkoinen, sillä yhteensä tiloista löytyy jopa 1400 lavapaikkaa sekä useamman kilometrin verran hyllytilaa kappaletavaroille. Ei ihme, että sille lisätilalle oli tarvetta. Samasta osoitteesta löytyy myös painokeskittymä, joka työllistää 18 henkeä tänä päivänä. Se on teknisesti oma yrityksensä, mutta käytännössä toiminnat kulkevat käsi kädessä. Kaikki Sanserin asiakkaiden tarvitsemat painotyöt kun tehdään täällä. Koneita on moneen junaan, mikä selviää kierrellessämme kieltämättä vähän sokkeloisissa tiloissa. Askeleita kertyy, sillä kaikkiaan neliöitä kiinteistössä on 3600.

Kun koneet eivät riitä

Nieminen ehtii esitellä ainakin silkki-,digi- ja sublimaatiopainot. Niiden lisäksi samasta osoitteesta löytyy työtilat brodeerauksiin, uv-tulostukseen sekä lasermerkkaukseen. Onpa paikalla myös isonpuoleinen ompelimo, jossa on vierailuhetkellämme meneillään pipovalmistus. Aivan ainutkertaista niiden tekeminen ei ole.

– Vuoden aikana täällä tehdään noin 80 000 pipoa, yrittäjä kertoo.

Ja vaikka koneista moni onkin viimeistä huutoa, aika kaukana ollaan vielä täysautomaatiosta. Oikeastaan jokaisessa osassa valmistusketjua tarvitaan edelleen käsityötä. Niinpä myös painopuoli on varsin merkittävä työllistäjä.

– Ja siinä mennään vähän sesongin mukaan, kevään aikana työntekijöiden määrä täällä kasvaa yli kahteenkymmeneen, Nieminen kertoo.

Sportti työllistää

Tällä hetkellä painossa työstetään isossa mittakaavassa Jukolan viestiin tarkoitettuja tuotteita. Se tarkoittaa melkoista määrää tarroja, t-paitoja ja niin poispäin. Urheiluseurat ovat muutenkin Sanserille merkittäviä asiakkaita. Pelkästään SM-liigasta löytyy useampia yrityksiä, joiden pääyhteistyökumppanina Sanser on valittu.

– Tamperelaisjoukkueiden lisäksi esimerkiksi Kärpät, HPK, Lukko ja Ässät, yrittäjä listaa.

Edellisellä kahdella kaudella ne viralliset mestaruustuotteet lippalakkeineen ja paitoineen onkin painettu Sanserin tiloissa, kun Lukko ja HPK ovat nostaneet Kanada-maljaa. Myös tulevat MM-kisat tarkoittavat Sanserille mukavasti lisätyötä.

– Olemme tehneet MM-kisamalliston kumppanillemme, ja pelipaitoja kysytään varmasti enemmän kuin normaalisti, hän veikkaa.

Sansor Jukolan viesti
TÄLTÄ NÄYTTÄÄ ensi kesän Jukolan viestin ilme.

Viiden toimipisteen yritys

Sanser on pirkanmaalainen yritys, mutta toimipisteitä sillä on nykyään muuallakin. Helsinkiin avattiin näyttelytila yli 15 vuotta sitten ja Porissa toimittiin jo aikaisemminkin yrityskaupan seurauksena. Viime vuosinakin on päästy avaamaan uusia kohteita. Oulussa ovet saatiin auki 1,5 vuotta sitten ja Turkuun laajennettiin viime vuoden puolella.

Liikevaihdosta Pirkanmaalla tehdään noin puolet, joskin tarkka määrittely on melko hankalaa, sillä pääasiassa yrityksen ympäri maata olevat asiakkaat asioivat tamperelaisten myyjien kanssa. Ja itse tuotteita sitten matkaa täältä ympäri maailmaa, kiitos kansainvälisten asiakkaiden. Eikä yritys Tampereelta mihinkään ole muuttamassa. Kaupunki kun on todettu hyväksi jo vuosien ajan.

– Tämä on koko ajan voimakkaasti kasvava alue, jolla on vahva yrityskenttä. Lisäksi tykkään siitä, että täällä yritykset keskustelevat keskenään todella kätevästi. Lisäksi täällä annetaan myös apua toinen toiselleen. Minäkin olen usein törmännyt siihen, että pyyteetöntä apua saa kollegoilta, jos eteen osuus sellainen asia, josta ei itsellä ole tietoa tai taitoa, hän kehaisee.

Sansor varasto
VARASTOLTA LÖYTYY hylly poikineen.

Pitkät työsuhteet

Yrityksen kasvutarina on tarkoittanut myös rekrytointeja. Tämänkin vuoden aikana on palkattu jo kaksi henkilöä. Yrittäjä myöntää, että hyvien työntekijöiden löytäminen on aina haastavaa, mutta toisaalta heillä on tässä suhteessa yksi valttikortti. Kovin usein korvaavia rekrytointeja ei ole tarvinnut lähteä tekemään.

– Vaihtuvuus on ylipäätään meillä hyvin pientä, Sami Nieminen kertoo ja laskee, että Sanserilla on talossa useampikin jo yli 20 vuotta kestänyt työsuhde. Onpa moni tehnyt koko työuransa samassa talossa.

– Pisin työsuhde taitaa olla 24 vuotta, hän miettii.

Sansor pipokangas
TÄMÄ KANGASPALA haluaa olla isona pipo.

Putin pölli kuorman

Kuluvaan vuoteen yrityksessä lähdettiin korkein tavoittein. Yhdessä myynnin kanssa kun tehtiin arvioita, joissa kasvutahti olisi tänä vuonna jotakin 10 ja 15 prosentin väliltä. Nyt Nieminen kuitenkin myöntää, että arvion perään on pistettävä aika iso kysymysmerkki.

– Nyt tietysti pitää vielä katsoa, miten tuo Putinin touhu vaikuttaa, Nieminen myöntää.

Ja vaikka Sanserilla ei ole ollut lainkaan tuontia Itänaapurista, logistisesti naapurimaa on ollut tärkeä. Aika paljon Aasiasta on tullut tavaraa Suomeen raiteita pitkin. Toisaalta muutosliikkeitä on nyt tehty hyvin ripeästi, ja junatoimitukset saatiin siirrettyä rahtilaivoihin ja lentorahtiin. Parin vielä matkalla olevan junakuorman kohtalo on vielä epäselvä, mutta kovin optimistinen yrittäjä ei niiden suhteen ole.

– Kyllä se taitaa olla, että veli Putin ottaa ne tekstiilit omaan käyttönsä, yrittäjä virnistää.

Nyt tehdään talvea

Toisaalta melko optimistisesti yrittäjä epäselvästä maailmanpoliittisesti tilanteesta huolimatta meneillään olevaan vuoteen suhtautuu.

– Uskon vahvasti siihen, että aina löytyy myytävää. Ja on hyvä muistaa, että eihän firmoilla tällä hetkellä mene huonosti vaan pikemminkin kautta linjan varsin hyvin, hän muistuttaa. Sanserilla aloitettiin varautuminen epävarmaan tilanteeseen jo hyvissä ajoin.

– Me esimerkiksi ostimme 80 000 lippalakkia varastoon, kun ajattelimme, että tuotteiden saanti Kauko-Idästä voi olla vähän epävarmaa, hän kertoo. Aivan hetkeen tuotevalikoimat eivät ole loppumassa kesken. Kesän varastotilaukset ovat jo käytännössä lähes kaikki Suomessa. Yrittäjä myöntääkin, että heidän alallaan eletään aina vähän futuurissa.

– Tällä hetkellä ostamme sisään ensi talvea, hän kertoo.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä 5.4.2022

Ville Kulmala
Ville Kulmala