8.9.2020 klo 06:39
Uutinen

Ansioituneita yrittäjiä palkittiin yrittäjäjuhlassa 5.9.

Vuoden maakunnallinen yrittäjä on Orapac

Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjät on valinnut Oy Orapac Ab:n vuoden maakunnalliseksi yritykseksi. Yritys tunnetaan ennen kaikkea räätälöidyistä pakkauksistaan mutta nykyään myös suojavisiireistään. Orapac vastaanotti palkinnon lauantaina 5.9. vuosittaisessa Yrittäjäjuhlassa Vaasassa.

Nils Lundgren ja Pekka Lindberg perustivat Orapacin Oravaisissa. He tarttuivat Mirkan toiveeseen paikallisesta pakkaustoimijasta. Yhteistyö suurten yritysten, kuten Mirkan ja ABB:n kanssa, johti siihen, että Orapac otti aikaisessa vaiheessa käyttöön laatusertifikaatit ISO 9001 ja ISO 14001 sekä Lean Management-ajattelun. Kasvu on ollut tasaista ja keväästä 2019 lähtien pakkausyhtymään kuuluu myös BestPak Oy, jonka tilat sijaitsevat Pirkkalassa ja Kihniössä. Orapacyhtymä on merkittävä kotimainen aaltopahvipakkausten toimittaja, joka työllistää noin 45 henkilöä.

– Automatisoidut prosessit ja oikeat päätökset ovat kasvattaneet liikevaihtoamme viidestä kahdeksaan prosenttia vuositasolla, toteaa Fredric Tidström, joka siirtyi toimitusjohtajaksi vuonna 2012.

Kun koronapandemia yllätti koko maailman keväällä 2020 Vaasan Keskussairaala otti yhteyttä Fredriciin ja kysyi jos hän tuntee jonkun, joka voisi valmistaa suojavisiireitä. Orapac tarttui itse haasteeseen yhteistyössä Uudestakaarlepyystä kotoisin olevan CNC designin kanssa.

– Saimme prototyypin nopeasti hyväksyttyä ja tuotannon vauhdilla käyntiin. Kevään aikana valmistimme 1,5 miljoonaa ja syksyksi meiltä on tilattu jo pari miljoonaa visiiriä lisää, Fredric kertoo.

Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjät korostaa yrityksen panostuksia laatuun ja toimitusvarmuuteen. Puheenjohtaja Mikael Fredmanin mukaan Orapac on esimerkillinen yritys koko Pohjanmaan alueella, kun kyse on luotettavuudesta ja laadusta mutta myös kasvusta.

– Kannustamme aina pieniä ja keskisuuria yrityksiä kasvamaan rohkeasti kuten Orapac on loistavin tuloksin tehnyt, Fredman sanoo.

Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Hippi Hovi nostaa puolestaan esiin yrityksen joustavuuden ja valmiuden reagoida markkinoiden tarpeeseen.

Yrityksen panostus kotimaisiin hinnaltaan kilpailukykyisiin suojavisiireihin on osoitus ketteryydestä, luovuudesta ja rohkeudesta. Samalla se on todiste siitä, että apu ja yhteistyö ovat tärkeitä arvoja tämän päivän yritysmaailmassa, kiteyttää Hovi.

Vuoden maakunnallinen yksinyrittäjä on Anna Salmi

Anna muutti perheensä ja eläimiensä kanssa vanhaan maalaistaloon Södra Vallgrundiin Mustasaaren vuonna 2009. Samana vuonna kotitila avattiin päiväkoti- ja kouluryhmille. Muutaman vuoden kuluttua tila avattiin myös muille vieraille ja tänä päivänä Aava Kertun kotieläintilalla vierailee myös paljon lapsiperheitä, vanhuksia, terapiaryhmiä ja polttariporukoita.

– Pienet eläintilat ovat hävinneet, eivätkä lapset pääse enää helposti katsomaan eläimiä. Kaikki lapset eivät välttämättä tiedä enää, mistä ruoka tulee kauppoihin. Nykylasten vieraantuminen luonnosta ja eläimistä on huolestuttavaa ja tahdon tuoda lapsille luonto- ja eläinelämyksiä tilallamme maaseutuympäristössä, Anna sanoo.

Lasten suosikkieläimiä ovat puput, kilit ja kissat. Vasikoiden juottaminen tuttipullosta on ollut erityisen suosittua lasten mielestä. Tilalla asustaa Annan perheen lisäksi jo yli 80 eri eläintä. Eläinten nimien muistaminen sujuu ongelmitta, ja Anna muistaa jopa niiden syntymäpäivät.

– Tärkein työkaverini on 8-vuotias Sirpa-lammas, jonka kanssa olemme kiertäneet jo monet vanhainkodit, myös vuodeosastot ja sisätilat, jos asiakkaat eivät enää kykene tulemaan ulos. Teen yhteistyötä Mustasaaren kunnan, Vaasan kaupungin kuin yksityistenkin palveluntarjoajien kanssa. Mottomme onkin ” Jos et pääse meille, me tulemme teille” Haluamme tarjota kaikille ihmisille mahdollisuuden kokea eläinten rauhoittava seura, Anna kertoo.

Aava Kertun Kotitila on myös Green Care -yritys, jolla edistetään ihmisten hyvinvointia ja elämänlaatua.

Aluejärjestön yksinyrittäjäverkoston puheenjohtajan Birgit Nurmelan mukaan Anna on erinomainen esimerkki siitä, kuinka empatia sekä huoli elävästä maaseudusta ja eläinten hyvinvoinnista voi johtaa asiakastyytyväisyyteen ja liiketoiminnan kannattavuuteen.

Vaasassa kaksi vuoden yrittäjää

Kalaliike Ruotsala ja Isännöinti Mäkinen ovat Vuoden 2020 Yrittäjiä Vaasassa Yrittäjyys on kestävyyslaji, ja haastavimmasta päästä. Tänä vuonna Vaasan Yrittäjät palkitsi pitkäaikaisia yrittäjiä, jotka yritystoiminnan lisäksi ovat olleet aktiivisena vaikuttajana joko Yrittäjien järjestötyössä tai kuntavaikuttamisessa ja näin omalta osaltaan olleet tekemässä Vaasasta parempaa paikkaa yrittää.Vaasan Yrittäjät valitsevat perinteisesti kaksi yritystä jo tuhatkuntaiseksi kasvaneesta jäsenistöstään. Molemmat yrittäjät ovat toisen polven yrittäjiä.

Kalaliike Ruotsala on perustettu vuonna 2001 ja siirtynyt nykyiselle yrittäjälleen, Reijo Ruotsalalle, vuonna 2006. Tänä vuonna Ruotsalan omistukseen siirtyi myös kalaliike Snickars, joka on perustettu vuonna 1978. Tämän hankinnan myötä Ruotsalalle siirtyi myös kalojen tukkumyynti. Kalaliike Ruotsala työllistää tällä hetkellä 9 henkilöä.

Yrittäjä Reijo Ruotsalan mukaan heidän suurin haasteensa tällä hetkellä on luonnonkalan vaihteleva saatavuus. He yrittävätkin paikata tätä saatavuusongelmaa nopeilla ja joustavilla toimituksilla, mitä hän pitääkin heidän vahvuutenaan.

Liikepaikkaansa Kauppahallissa Reijo on erittäin tyytyväinen.

– Täällä kaikki ovat yhtä perhettä, niin kauppiaat kuin asiakkaatkin. Toivotan tervetulleeksi kaikki uudetkin asiakkaat, sanoo Reijo.

Reijo on myös ollut aktiivinen Kauppahallin kauppiasyhdistyksessä ja vaikuttamassa kaupungin suuntaan esim. Kauppahallin parkkipaikkojen tilanteen suhteen.

Isännöinti Mäkinen perustettiin vuonna 1981 eli täyttää ensi vuonna pyöreät 40 vuotta. Nykyiset yrittäjät, Heidi ja Sakari Similä, ovat olleet yrityksen toiminnassa mukana vuodesta 2004 – 05 ja sukupolvenvaihdos tehtiin vuonna 2009. Tällä hetkellä Isännöinti Mäkinen työllistää 13 henkilöä.

Heidi ja Sakari Similä kuvaavat yritystoimintansa punaista lankaa:

– Perheyrityksessä johtamisessa on numeroiden lisäksi mukana myös järki ja sydän. Haluamme tarjota henkilökunnallemme huipputyöpaikan ja asiakkaille asiantuntevaa ja luotettavaa palvelua, Heidi kertoo.

– Isännöintialalla tehdään asukkaiden kannalta arvokasta työtä, minkä merkitys ja sitä kautta arvostus jää usein kuitenkin huomaamatta, toteaa puolestaan Sakari.

Toimialan haasteena ovat lainsäädännön ja vaatimusten vieminen asiakkaiden arkeen mutkitta sekä arkipäiväiset asumisen haasteet.

Similät pitävätkin vahvuutenaan juuri vastuullisuutta ja asiantuntijuutta.

– Isännöinti vastaa ihmisten suurimman omaisuuden hoidosta. Esimerkiksi jo yksittäisen taloyhtiön yhtiölaina voi olla 10 M€, joten on tärkeää, että henkilökuntamme on koulutettua ja joiden ammattitaitoa ylläpidetään jatkuvasti, Heidi toteaa.

– Lisäksi olemme ylpeitä paikallisuudesta. Isännöinti Mäkinen on suurin yksityinen isännöintitoimisto toimialueellaan. Yrityksellämme on pitkä historia ja tarkoituksenamme on palvella asiakkaita vielä pitkälle tulevaisuuteen,” summaavat Heidi ja Sakari.

Ihamäen puutarha on Vuoden Yritys Vöyrillä 2020

Ihamäen puutarha perustettiin vuonna 1985 lypsykarjatilan rinnalle Vöyrin Petterinmäelle, joka rajautuu nykyiseen Kauhavaan, jonka puolelle yrittäjä Elina Ihamäki-Närkin koulumatkat aikoinaan suuntautuivat.

Opintojensa jälkeen hän palasi kotikyläänsä. Hän on yrittäjä vanhempiensa perustamassa kukkapuutarhassa, ja hän on myös viljatilallinen. Puutarhan valikoimassa on useita kymmeniä yksivuotisia kesäkukkia ja lajikkeiden määrä nousee satoihin.

Elina on yrittäjä alalla, jossa tarvitaan työntekijöitä ruuhkahuippuihin.

– Olen huomannut, kuinka vaikea on saada puutarhalle työntekijöitä lyhtyaikaisempiin työsuhteisiin. Suomessa on ajauduttu tilanteeseen, että ihmisten ei kannata lähteä työhön, harmittelee Elina.

Hän osallistuu myös aktiivisesti kuntapolitikkaan, sillä hän on kolmatta kauttaan Vöyrin kunnanvaltuustossa ja toista kauttaan kunnanhallituksessa.

Vörå Företagare nosta perusteluissaan esiin Elinan yrittäjänä, joka näkee liiketoiminnan mahdollisuuksia, joita muut eivät näe. Toiminnallaan hän luo työpaikkoja ja elinvoimaisuutta maaseudulla, kaukana kunnan keskustasta.

Rengashuolto Fant on Vuoden Yritys Mustasaaressa 2020

Rengashuolto Fanti perustettiin 1970-luvun alussa Per-Åke Fantin toimesta. Hän ehti tehdä töitä kolme vuotta ennen kuin yritys myytiin kilpailijalle ja nimi vaihtui. Vuonna 2008 Per-Åke avasi yrityksen uudelleen vanhalla yritysnimellä. Tarkoituksena oli työllistää itsensä, mutta ainoastaan puolentoista kuukauden kuluttua hän huomasi, että apua tarvitaan ja näin hänen poikansa siirtyivät tekemään töitä yrityksessä.

Lisääntyneet asiakkaat ja varastotilojen puute johti muuttoon Sepänkylästä Kivihakaan, jonne he kiinteistön omistajan kanssa suunnittelivat täysin uudet toimitilat.

Tänä päivänä Rengashuolto Fantin tiloissa työskentelee omistaja Per-Åken lisäksi neljä henkilöä. Yritys pystyy huoltamaan kolme autoa yhtäaikaisesti ja uusissa tiloissa on myös halli kuorma-autoille ja suurille ajoneuvoille. Hallissa on myös rengashotelli ja suuri rengasvarasto.

Rengashuolto Fant tekee yhteistyötä pienempien rengasfirmojen kanssa ja toimii myös renkaiden jälleenmyyjänä.

– Toiminta siirtyy pikkuhiljaa pojille, mutta mitään kiirettä meillä ei ole. Nyt haluamme nauttia uusista tiloistamme ja keskittyä kasvattamaan toimintaamme, Per-Åke Fant vakuuttaa.

Mustasaaren Yrittäjät nostavat valinnassaan esiin Per-Erik Fantin rohkeuden investoida, kasvuasenteen ja yhteistyön muiden yrittäjien kanssa.

Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjät palkitsi yrittäjiä vuosittaisessa Yrittäjäjuhlassa Vaasassa 5.9.2020.