7.3.2022 klo 14:34
Uutinen

Auttamishalu on huipussaan, mutta apua voi tarjota myös kotimaassa – Yhteistyö ja koordinointi tärkeää

Venäjän aloittama sota Ukrainassa jatkuu jo toista viikkoa, ja hätä on herättänyt suomalaisissa auttamishalun. Yksityishenkilöt, yhteisöt ja yritykset ovat haastaneet toisiaan mukaan raha- ja tarvikekeräyksiin. Harkitse kuitenkin tarkkaan ennen kuin lähdet ajamaan autolla Ukrainaan.

Auttamishalu on tärkeää, mutta se kannattaa tehdä koordinoidusti, jotta perille menee sitä apua, jota tarvitaan. Tärkeää on myös, että tarvikkeille on jakelukanavat.

Parhaiten apu menee perille kansainvälisten avustusjärjestöjen kautta.

Suomen Pakolaisapu YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n toimintaan Ukrainassa ja Ukrainan raja-alueilla.

Suomen Punainen Risti

Unicef

Pelastakaa Lapset

Kirkon Ulkomaanapu

Fida

Suomen Pakolaisavun toiminnanjohtaja Annu Lehtinen muistuttaa Helsingin Sanomien haastattelussa, että apu voi kääntyä jopa haitalliseksi. Auttaja voi hyvästä tahdosta huolimatta pahentaa tilannetta tai päästyä itse autettavaksi.

Siksi kannattaa keskittyä tukemaan niitä toimijoita, joita on jo alueella.

Samassa Helsingin Sanomien haastattelussa Lehtinen ja SPR:n kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Tiina Saarikoski kiittelevät siviiliapua merkittäväksi.

On hyvä muistaa, että auttaa voi myös kotimaassa vapaaehtoistyön kautta. Ukrainalaiset tarvitsevat apua ja tukea asettautumisessa Suomeen.

– Silloin on suurimmillaan se hetki, jolloin suomalaisten halu auttaa ja olla mukana ukrainalaisten tilanteessa näkyy.

Ukrainalaisten yhdistys Suomessa kerää Helsingissä erilaisia tarvikkeita. yhdistyksen sivuilla on myös lomake, jolla voi kertoa, mitä apua olisi itse halukas ja kykenevä tarjoamaan.

Apua tarvitaan myös Suomessa

Kaikki ukrainalaiset eivät välttämättä hae Suomesta turvapaikkaa, sillä he voivat olla laillisesti Suomessa kolme kuukautta ilman viisumia. Jos haluat majoittaa ukrainalaisia kotiisi, lisätietoa tarjoavat Maahanmuuttovirasto ja kotimajoitusverkosto. Myös Facebookissa toimii kotimajoitusryhmiä ukrainalaisille.

Mikäli tuot Suomeen ukrainalaisia, Maahanmuuttovirasto pyytää ilmoittamaan kuljetukset ennakkoon verkkolomakkeella.

Lue lisää ukrainalaisten auttamisesta Suomen Pakolaisavun Usein Kysytyt Kysymykset -sivuilta.

Yritysten lahjoituksia miljoonan euron edestä

Keskuskauppakamari kertoi perjantaina 4. maaliskuuta tiedotteessaan, että se oli saanut Ukrainan hallitukselta pyynnön koordinoida ja toimittaa suomalaisyritysten humanitääristä apua Ukrainaan.

Ensimmäiset rekalliset tavaraa ovat saapuneet Ukrainaan ja lisää rekkoja on parhaillaan matkalla ja lähdössä. Yhteensä tavaraa on päässyt perille jo puolen miljoonan euron edestä ja lupauksia lahjoituksista yrityksiltä on jo nyt yli miljoonan euron edestä.

– Yrityksillä on resursseja ja halua auttaa, sekä niitä tarvikkeita isoissa erissä, joita Venäjän hyökkäyksen kohteeksi joutuneessa Ukrainassa kipeimmin nyt tarvitaan. Koordinoimme yhdessä muiden elinkeinoelämän järjestöjen kanssa avun järjestämistä ja logistiikkaa suoraan Ukrainan viranomaisille, Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi sanoo.

Auttajan muistilistaa matkalla

Safer Globe -ajatushautomon toiminnan johtaja Maria Mekri on kerännyt omalle Facebook-sivulleen muistilistan auttajille.

– Toimi yhteistyössä niiden toimijoiden/ henkilöiden kanssa, joilla on pitkäaikaisia kontakteja Ukrainaan.

– Kysy paikallisilta toimijoilta myös Puolassa, Romaniassa ja muilla lähialueilla, mitä he tarvitsevat, ja koordinoi muiden kanssa.

– Jos varoituksista huolimatta lähdet itse paikalle, ota rahaa mukaan, yritä ostaa paikallista ja toimi koordinaatio-ohjeiden mukaan. Älä itse ala soveltamaan. Ostamalla paikallisesti tuet paikallista taloutta. Kysy paikallisilta erityistarpeista varsinkin liittyen lääkkeisiin ja erityistuotteisiin.

– Ota mieluusti mukaan ainakin joku, joka puhuu ukrainaa, venäjää, puolaa tai romaniaa. Englannilla ei pärjää.

– Muista, että logistiikan pitää jatkua ihan loppukäyttäjälle saakka.

– Mikäli luot keräyksen, hanki rahankeräyslupa ja raportoi rahasta läpinäkyvästi. Kriisitilanteet saavat huijarit myös liikkeelle, eli hyvä, läpinäkyvä hallinto on erityisen tärkeää.

– Mikäli haluat tuoda ukrainalaisia takaisin Suomeen, keskitä resurssit, toimi yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa ja toimi suomalaisen ohjeistuksen mukaisesti. Pikku-autot täynnä ukrainalaisia voi myös ylikuormittaa Suomen rajalla.

– Älä lähde jos et ole fyysisesti ja henkisesti hyvissä voimissa ja tule takaisin, mikäli et enää kykene kunnolla toimimaan.

– Tue kaikkia mukanasi lähteviä myös henkisesti: päivittäiset debriiffaukset ja mahdollista lisäapua Suomessa.

– Älä vaikeuta jo ennestään vaikeaa tilannetta, esimerkiksi viemällä tavaraa, jota ei haluta (ympäristökatastrofi), tukemalla vahingossa paikallista järjestäytynyttä rikollisuutta tai korruptiota, vaarantamalla lisää siviilejä (itsesi), viemällä aseita tai aseisiin verrattavia tarvikkeita, joka on vientirikos, ja luultavimmin joutuvat väärien ihmisten käsiin sekä ymmärtämättä pakolaisten tilannetta, kuten esimerkiksi pelkoa.

Muita kiinnostavia aiheita

Elina Hakola