YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

Business Race -yrittäjyyskasvatustapahtuma
Yrittäjän päivänä 5.9. järjestimme yhteistyössä Nuorten yrittäjyys ja talous ry:n kanssa Hatsalan koulun 8. luokkalaisille Business Race tapahtuman, johon osallistui kaiken kaikkiaan noin 200 opiskelijaa. Päivän teemana oli yrittäjyyskasvatus ja kiinnostuksen herättäminen yrittäjyyteen uravaihtoehtona. Opiskelijat kiersivät saamansa suunnitelman mukaisesti noin viiden oppilaan joukkueissa rastipisteillä suorittamassa kussakin pisteessä suunniteltua tehtävää. Päivä osottautui hauskaksi sekä oppilaiden että rastipisteiden pitäjien mielestä.









Ylläolevien lisäksi rastipistettä pitivät PassikuvAki sekä Kuopion 4 H -yhdistys. Myös Kuopion kaupunki osallistui tapahtumaan antamalla käyttöön kaupungintalon juhlasalin sekä kaupunkivisan ja palkintojen muodossa.
Rastipisteillä kiertäneet ryhmät palkittiin maanantaina 8.9. Hatsalan koululla järjestetyssä tapahtumassa.
Kuopio-visan suoritti parhaana: Pinkit-joukkue. Maestrot arvioitiin parhaaksi rastipisteiltä saaduilla pisteillä, sen jälkeen seurasivat Aino ja kumppanit, Flamingot, Tiikerit, ja MakaroniMafia. Kunniamaininta annettiin Ministerit -tiimille.
Kiitämme yhteistyöstä NYT ry:n Jere Ronkaista, Hatsalan koulua sekä rastipisteinä päivään osallistuneita yrityksiä/organisaatioita. Ehkäpä tämä mahoton ralli saa jatkoa ensi syksynä!