Majamaja Oy:n toimitusjohtaja ekomökkikylässä
Majamajan toimitusjohtaja Tuomas Autio Laajasalon ekomökkikylässä
3.6.2022 klo 15:07
Uutinen

Ekomökkikylä Helsingin saaristossa tarjoaa elämyksiä tulevaisuuden asumisesta

Helsingin saaristossa sijaitsee mielenkiintoinen ekomökkikylä. Laajasalon Vuorilahdenniemestä löytyvät mökit ovat vuokrattavia omavaraisia ekomökkejä, joissa hyödynnetään vihreän energian tuotantoa ja patentoitua vedenpuhdistusjärjestelmää. Ekomökkien takaa löytyy Majamaja-niminen yritys, joka haluaa mullistaa asumisen ja rakentamisen. Yritys haluaa tehdä asumiselle saman, minkä Nokia teki viestinnälle: irrottaa sen kiinteistä verkoista.

Majamajan tarina alkaa vuonna 2015 Pariisista. Arkkitehti Pekka Littow, Pariisissa yhteiskuntatieteellisestä korkeakoulusta valmistunut ja paikallisessa kaupunkitutkimuksen instituutissa työskennellyt Tuomas Autio sekä kaksi uusiutuvaan energiaan ja vedenpuhdistusteknologiaan erikoistunutta insinööriä aloittivat Littowin aloitteesta off-grid-teknologiaan perustuvan tutkimus- ja kehityshankkeen. Ensimmäisen prototyypin valmistumisen jälkeen osapuolet tunnistivat hankkeessa kaupallisen potentiaalin ja päättivät perustaa yhteisen yrityksen, Majamaja Oy:n.

Ensimmäinen Majamajan off-grid-teknologialla tuotettu ekomökki esiteltiin suurelle yleisölle innovaatiokampus Station F:n pihalla vuonna 2019 Pariisissa.  

– Majamajan liiketoiminnan ytimessä on patentoituun off-grid-teknologiaan perustuva rakentaminen. Off-grid-teknologia tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että rakennus kykenee tarjoamaan modernin elämän perusmukavuudet ilman että sitä kytketään kiinteään sähkö-, vesi-, viemäri- tai kaukolämpöverkkoon. Lähtöajatuksenamme on tulevaisuudessa kehittää asumisratkaisuja vaihtuviin tarpeisiin ja tämän teknologian ympärille, kertoo toimitusjohtaja Tuomas Autio.

Malliratkaisu tulevaisuuden ekoasumisen tarpeisiin

Majamajan suunnittelemat ekomökit ovat 23 neliön kokoisia omavaraisia puurakennuksia, jotka muistuttavat modernisoitua saaristomökkiä. Ekomökki hyödyntää off-grid-teknologiaa ja käyttää energiantuotantoon vihreää aurinkoenergiaa.

– Mökissä on kaikki modernin elämän perustoiminnot: wc, suihku ja keittiö. Vessa on kuiva wc, jonka jätteet kompostoidaan paikallisesti. Ekomökki kerää käyttöönsä sadeveden, joka kulkeutuu vedenpuhdistusjärjestelmän kautta mökin asukkaiden käyttöön, Autio kertoo.

Käytetty vesi kierrätetään ja käytetään uudelleen. Ekomökin vesi pysyy suljetussa kierrossa eli harmaavesiä ei lasketa luontoon. Harmaavedellä tarkoitetaan esimerkiksi peseytymisestä ja pyykinpesusta syntyviä jätevesiä. Harmaaveden uudelleenkäyttö on erityisesti rannikkoalueilla ympäristön näkökulmasta merkittävää.

Pienistä ekomökeistä on haluttu tehdä mahdollisimman tehokkaita. Sisustuksen kustomoidut huonekalut mahdollistavat tehokkaan tilankäytön. Sisustuksen ja huonekalujen suunnittelussa on ollut mukana muotoilija Joska Heikkilä ja sisustusarkkitehti Päivi Meuronen.

– Majamajan mökki on esivalmistettu ratkaisu. Esivalmistus mahdollistaa laadukkaan tuotantoprosessin ja mökki voidaan toimittaa vaikeasti saavutettaviinkin paikkoihin, esimerkiksi saaristoon, sanoo Autio.

Majamaja ei vaadi viemäröintiä, sähköverkkoa eikä vesijohtoa, mikä sallii sen asemoinnin luonnon muotojen mukaan. Mökin voi asentaa aivan vesirajaan, jopa veden päälle.

Majamajan ekomökit sisältävät kaikki modernin elämän perustoiminnot

Yrittäjävetoinen ekomökkikylä

Majamajan ekomökkikylä avattiin Helsingin saaristoon syksyllä 2020. Tulevanakin kesänä luotomatkailijat voivat varata Laajasalon Vuorilahdenniemesta ekomökin käyttöönsä 230-395 euron hintaan.

– Kaikki ekomatkailusta kiinnostuneet ovat tervetulleita yöpymään mökkikylässämme. Majoittujien kautta saamme tuotteestamme aidon asiakas- ja käyttäjäkokemuksen, mikä on meille tärkeää, kertoo Autio.

Helsingin ekomökkikylä on täysin yrittäjävetoinen hanke. Hankkeessa on mukana pk-yrittäjiä hotelli- ja matkailualalta. Mukana hankkeessa ovat yrittäjät Matilda Sankamo, Tuomas Rautanen, Juha Mikkilä sekä Juuso Klemola. Hanke toimii Helsingin kaupungin vuokratontilla.

Ekomatkailuprojektien osalta yritys haluaa tulevaisuudessa keskittyä Helsingin saaristokylän lisäksi skaalaamaan mökkikyliä kansainvälisesti. Neuvotteluja aiheesta käydään parhaillaan Välimeren alueella.

– Etsimme myös jatkuvasti uusia lomakyläyrittäjiä tai sellaiseksi haluavia, joita voisi kiinnostaa ekokyläkonseptimme. Lisäksi haemme Helsingin tiimiin uutta kollegaa vastaamaan ekokylän asiakaspinnasta ja kehittämään elämystä edelleen, sanoo Autio.

Tulevaisuudessa Majamaja jatkaa tuotekehitystä ja valmistelee valmistelee kuluttajamarkkinoille yksityisasiakkaille tarkoitettua versiota mökistä. Toimitusjohtaja Tuomas Autio myös toivoo, että Majamaja voisi toimia inspiraationa asumisen ja rakentamisen alalla ja näyttää suuntaa kohti alan ekologista tulevaisuutta.


Tuomas Autio

Kuka Majamajan toimitusjohtaja ja perustajaosakas. Asuu Helsingissä ja Pariisissa. Filosofian maisteri. Opiskellut yhteiskuntatieteitä ja erikoistunut kaupunkitutkimukseen.

Ikä 34 vuotta

Harrastukset Puuvenepurjehdus ja teatteri


Teksti Lotta Teivaala
Kuvat Jenna Lehtonen