Energiavirasto on avannut sähköisen kanavan, jonka kautta kuluttajat voivat hakea Energiavirastolta päätöstä virheellisesti maksettuun tai kokonaan maksamatta jääneeseen sähköhyvitykseen.
Energiavirasto on avannut sähköisen kanavan, jonka kautta kuluttajat voivat hakea Energiavirastolta päätöstä virheellisesti maksettuun tai kokonaan maksamatta jääneeseen sähköhyvitykseen. Kuva: Getty Images

Energiavirasto avasi sähköisen kanavan sähköhyvityksille – Toimi näin, jos et saanut rahoja

Osa yksityisistä elinkeinonharjoittajista on oikeutettu saamaan sähköhyvitystä.

Energiavirasto on avannut sähköisen kanavan, jonka kautta kuluttajat voivat hakea Energiavirastolta päätöstä virheellisesti maksettuun tai kokonaan maksamatta jääneeseen sähköhyvitykseen.

Kerroimme viime viikolla Energiaviraston kannasta, jonka mukaan osa yksityisistä elinkeinonharjoittajista on oikeutettu sähköhyvitykseen.

Hyvityksen edellytyksenä on, että sähkönkäytöstä yli puolet kohdistuu yksityiseen kulutukseen. Elinkeinotoiminnalla tarkoitetaan liiketoimintaa, johon liittyy kirjanpitovelvollisuus tai ammattimaista maatilatalouden harjoittamista.

Virasto kertoo arvioivansa oikeuden hyvitykseen ja sen määrään tapauskohtaisesti. Osakeyhtiöt, asunto-osakeyhtiöt, osuuskunnat tai yhdistykset eivät ole oikeutettuja hyvitykseen.

Ensin reklamaatio sähköyhtiölle

Y-tunnuksella sähkösopimuksen tehneiden on reklamoitava ensin omaa sähköyhtiötään ja vasta sen jälkeen käännyttävä Energiaviraston puoleen. Korjausvaatimus on lähetettävä 30 päivän kuluessa sen sähkölaskun eräpäivästä, jossa virhe sähköhyvityksessä on esiintynyt. Sähköyhtiön on annettava ilmoitus asiasta kuukauden kuluessa korjausvaatimuksen lähettämisestä.

Julkisuudessa on ennakoitu, etteivät sähköyhtiöt pysty yksin ratkaisemaan reklamaatioita, sillä niitä odotetaan paljon. Helsingin Sanomien haastattelema Energiaviraston sähkömarkkinoista vastaava johtaja Antti Paananen kertoo lehdelle, ettei Energiavirastolla ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka moni kuluttajista on solminut sähkösopimuksen y-tunnuksella.

Suomessa on noin 250 000 toiminimiyrittäjää, joista merkittävä osa on saattanut tehdä sähkösopimuksen y-tunnuksella esimerkiksi omakotitaloonsa. Energiavirasto on varautunut lisäämään työvoimaa hakemusten käsittelyyn.

Näillä ehdoilla hyvitystä maksetaan

Sähköhyvitystä voi saada, kun kuluttajan sähköenergian hinta on ollut yli kymmenen senttiä kilowattitunnilta tai hänellä on ollut pörssisähkösopimus viime vuoden marras–joulukuussa tai tämän vuoden tammikuussa.

Energiaviraston mukaan hyvitystä voidaan maksaa, jos yli puolet y-tunnuksella solmitun sopimuksen sähkönkulutuksesta on kohdistunut yksityiseen kotitalous­käyttöön. Jokainen tapaus arvioidaan erikseen.

– Oleellisinta on, että sähkösopimuksen haltijan on oltava kuluttaja, jolla voi olla yritystoimintaa. Sen takia joudumme arvioimaan, mihin tarkoitukseen sähköä on käytetty, Energiaviraston juristi Jani Kostiainen kertoi viime viikolla Yrittajat.fille.

Vinkkaa meille juttuaihe!

  • Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Pauli Reinikainen