Google-mainonta
Google-markkinoinnin ajankohtaisista asioista kerrotaan Yrittäjät-akatemian lähipäivässä syyskuussa. Kuva: Getty Images
15.8.2022 klo 08:40
Uutinen

Etkö saa tuloksia Google-mainonnalla? Syynä on usein ajan puute – Jos työvoimaa ei ole, ratkaisuna on tekoäly

Googlen Suomen markkinointijohtaja kertoo ajankohtaisista digimarkkinoinnin teemoista Yrittäjät-akatemian lähipäivässä syyskuussa.

Yrittäjät-akatemian syyskuun lähipäivä Helsingissä keskittyy digitaaliseen markkinointiin. Googlen Suomen markkinointijohtaja Sami Kankkunen kertoo tilaisuudessa ajankohtaisista muutoksista, jotka vaikuttavat yritysten tekemään digimarkkinointiin. Ilmoittaudu tilaisuuteen täältä!

Kankkusen mukaan moni pieni yritys kompastuu tekemisissään seurannan puutteeseen.

– Digimarkkinointi vaatii jatkuvaa tekemistä. Jotta päästään optimaaliseen tehokkuuteen, yrityksen täytyy paitsi osata, myös ehtiä seurata mainonnan tuloksia ja tehdä muutoksia kampanjoihin. Silloin on mahdollista, että kampanjat pysyvät yhtä tehokkaina kuin isommilla kilpailijoilla, joilla on enemmän resursseja. Haaste on, mistä pienessä yrityksessä löytyy aikaa ja osaamista jatkuvaan optimointiin.

Kerran tehdyn ja sen jälkeen unohdetun digimarkkinointikampanjan riskinä on mainonnan kohdentuminen vääränlaiseen yleisöön. Tämä voi tulla kalliiksi yritykselle.

Avuksi on jo tullut tekoäly. Automaation avulla mainonnan optimoinnin voi antaa tekoälyn hoidettavaksi. Kankkunen näkee automaatiossa etuja etenkin pienille yrityksille.

– Se tasapäistää digimarkkinoinnin tekemistä eri kokoisissa yrityksissä. Isoilla yrityksillä oleva resurssietu pienenee.

Sami Kankkunen.

Googlen Performance Max -kampanjatyyppi on ollut käytössä puolisen vuotta. Sen avulla yhden kampanjan kautta voi mainostaa sekä Google-hakukoneessa, bannerimainosverkostossa sekä Youtubessa. Tekoäly optimoi mainontaa sitä mukaa, kun dataa kertyy sen käyttöön. Kankkusen mukaan Performance Max -kampanjasta maksetaan samoin perustein kuin tavallisistakin kampanjoista.

– Kaikki nettimainonta perustuu aina datan hyödyntämiseen ja sen kautta lisätehokkuuden hakemiseen. On siis oltava dataa, jota syötetään mainontaan. Jos kyseessä on verkkokauppa, sillä on oltava vähintään joitain kymmeniä ostotapahtumia, jotta tekoäly pystyy optimoimaan mainontaa.

Digimarkkinoinnin muutokset esillä Akatemiassa

Yrittäjät-akatemiassa Kankkunen puhuu digimarkkinointialalla käynnissä olevasta mullistuksesta, joka siirtää enemmän vastuuta datan keräämisestä yrityksille. Olemme aikaisemmin uutisoineet asiasta täällä.

– Kuluttajien odotukset yksityisyyden suojaansa kohtaan ovat muuttuneet. Halutaan enemmän kontrollia siitä, miten tietoja säilytetään ja käytetään. Tämän takia alan itsesääntelyä on lisätty ja isot yhtiöt kuten Apple ja Google tekevät muutoksia käyttäjän seurantaan liittyviin teknologioihin, Kankkunen selvittää.

Käytännössä tämä tarkoittaa pyrkimystä päästä eroon niin sanotuista kolmansien osapuolten evästeistä. Käyttäjätietoja kerääviä kolmansia osapuolia ovat esimerkiksi mainosverkostot, verkkokauppa-alustat ja kaupan ryhmittymät. Apple on jo kaventanut seurantamahdollisuuksia iOS-laitteissa ja Safari-selaimessa. Google on ilmoittanut, että kolmannen osapuolten evästeistä luovutaan, kun korvaava ratkaisu on olemassa. Näillä näkymin tämä tapahtuu vuoden 2024 aikana.

Erilaisia käyttäjätietoja kerääviä kolmansia osapuolia ovat esimerkiksi mobiilisovellukset. Apple on kiristänyt mobiilisovellusten seurantamahdollisuuksia.

– Kun kolmansien osapuolten koostamaa tietoa tulee olemaan vähemmän tarjolla, mainostajan täytyy itse kerätä tietoja potentiaalisista asiakkaistaan. Niitä voidaan edelleen käyttää kohdentamiseen.

Tietojen keräämiseen kysytään lupaa lain edellyttämällä evästeluvalla, johon jokainen netinkäyttäjä on törmännyt.

– Jotta nettimainonta pystytään pitämään mahdollisimman tehokkaana, yritysten on oltava itse aktiivisia käyttäjätiedon keräämisessä. Se on uusi haaste.

Uutta tietoa Google Analyticsista

Yrittäjät-akatemian lähipäivässä 14. syyskuuta järjestetään työpajoja, joissa perehdytään käytännössä esimerkiksi Google Analyticsin muutoksiin. Analyticsista tuli käyttöön uusi versio jo muutama vuosi sitten, mutta merkittävä osa yrityksistä ei ole ottanut sitä vielä käyttöön.

– Workshopissa käydään läpi, miten nelosversio otetaan käyttöön ja mitä etuja se tuo yrityksen digimarkkinointiin.

Kankkunen odottaa paikalle runsasta osanottoa.

– Olen kuullut, että lähipäivät ovat olleet varsin suosittuja. Sen takia meillä on iso tila buukattuna. Odotan näkeväni yrittäjiä, jotka miettivät oman yrityksensä digimarkkinointia ja haluavat ottaa workshoppien tarjonnasta kaiken irti.

Pauli Reinikainen