– Viestintä on kaiken A ja O. Monelle ulkomaalaiselle Suomi on niin tuntematon maa, että sateenkaariystävällisyys on pakko sanoittaa suoraan, jotta se menee perille, Hannu Medina sanoo. Kuva: Satu Mali
28.6.2023 klo 08:05
Uutinen

Hannu Medina kannustaa matkailualan yrityksiä viestimään niin, että se kolahtaa sateenkaari-ihmisen sydämessä

Viestinnän asiantuntijan Hannu Medinan mukaan Suomi voisi houkutella nykyistä enemmän sateenkaarimatkailijoita, jos erityisesti hotellit ja ravintolat markkinoisivat selkeämmin sateenkaariystävällisyyttään.

Sateenkaarimatkailun ja -viestinnän pioneerin, yrittäjä Hannu Medinan mukaan Suomella on suuri valtti, jota ei matkailun markkinoinnissa toistaiseksi hyödynnetä riittävän hyvin.

– Koko maailmassa on vain muutamia kymmeniä maita, joihin sateenkaari-ihmisten on turvallista matkustaa, ja Suomi on yksi näistä maista. Tätä suurta vahvuutta suomalaisyritykset eivät hyödynnä riittävästi tai ollenkaan. Moni yritys ei sanoita selkeästi markkinoinnissaan firman sateenkaariystävällisyyttä, Medina sanoo.

Tätä aukkokohtaa paikatakseen Medina perusti vuonna 2018 Gay Travel Finland -nettisivuston sekä We Speak Gay -yhteisön. Hän kouluttaa yrityksiä viestimään oikealla ja asianmukaisella tavalla sateenkaariystävällisyydestä.

– Opetan heitä viestimään niin, että se kolahtaa sateenkaari-ihmisen sydämessä.

Matkailun juuret 1970-luvulla

Medina toteaa, että joka kolmannessa maailman maassa homoseksuaalisuus on yhä rikos, ja suuressa osassa maailman maita se ei ole sosiaalisesti hyväksyttyä. Siksi ulkomaalaisten matkailijoiden ei voi olettaa tietävän, että Suomessa lainsäädäntö on aivan toisella tolalla, kuten myös ihmisten suhtautuminen sateenkaari-ihmisiin.

– Viestintä on kaiken A ja O. Monelle ulkomaalaiselle Suomi on niin tuntematon maa, että sateenkaariystävällisyys on pakko sanoittaa suoraan, jotta se menee perille.

Hänen mukaansa moni hotellin tai ravintolan pitäjä ajattelee, että tietenkin kaikki ovat meille tervetulleita.

– Mutta jos turvallista tilaa ei luoda ja sanoiteta, sateenkaarimatkailija ei tiedä, uskaltaako hän tulla täällä näkyväksi omana itsenään. Useat ulkomaalaiset matkailijat elävät omassa arjessaan pelossa ja piilossa, kaapissa.

Medina muistuttaa, että sateenkaarimatkailu lähti 1970-luvulla liikkeelle siitä, että sateenkaarimatkailijoiden, erityisesti silloin gay-miesten, piti löytää matkakohteita, jossa he eivät joudu pidätetyksi tai pahoinpidellyksi.

Suuria summia sateenkaari-ihmisten matkailussa

Sateenkaarimatkailussa liikkuvat nykypäivänä suuret rahat. Muutaman vuoden takaisten tutkimusten mukaan sateenkaarimatkailumarkkinan koko oli maailmanlaajuisesti 200 miljardia dollaria, ja Euroopassa vastaava summa oli yli 50 miljardia.

Tätä mahdollisuutta kannattaisi Medinan mukaan myös matkailualaan liittyvien suomalaisyritysten hyödyntää. Näitä yrityksiä ovat muun muassa hotellit, ravintolat, museot ja ohjelma- ja tapahtumapalvelujen tuottajat. 

– Monella sateenkaari-ihmisellä ei ole perhettä, ja he matkustavat paljon. He haluavat nauttia matkustamisesta ja matkustaa kohteisiin, jossa he saavat olla oma itsensä.

Jos valittavana on hotelli, joka sanoittaa sateenkaariystävällisyyden tai hotelli, joka ei sitä sanoita, sateenkaarimatkailija tutkitusti valitsee ensimmäisen.

Sateenkaariystävällisyydestä viestitään joka päivä

Gay Travel Finland -sivustolta löytyy tänä päivänä lukuisia sateenkaariystävällisiä hotelleja, ravintoloita ja tapahtumia. We Speak Gay -yhteisöön Medina on kelpuuttanut lähes 150 toimijaa, joista suurin osa edustaa matkailua.

– Ne saavat käyttöönsä We Speak Gay -tunnukset ja sitoutuvat ympärivuotiseen sateenkaariviestintään. En niinkään etsi mukaan yrityksiä muuttaakseni niitä sateenkaariystävällisiksi, vaan etsin yrityksiä, jotka jo ovat sellaisia, mutta eivät välttämättä osaa viestiä siitä.

Mitä sateenkaariystävällisyys merkitsee käytännössä? Jos vaikka hotellissa tai ravintolassa joku asiakas kohtelee syrjivästi sateenkaariasiakasta, pitääkö yrityksen henkilökunnan puuttua siihen?

– Kyllä, heillä on velvollisuus puuttua ja suojella heikommassa asemassa olevaa. Kaikkia asiakkaita pitää kohdella yhtä kunnioittavasti ja sitouttaa myös asiakkaat siihen. 

Muutoin Medinan mukaan sateenkaarimatkailijoita on hyvä kohdella kuin ketä tahansa.

– Ei sateenkaariystävällisyys sitä tarkoita, että sateenkaariasiakkaita kohdeltaisiin eri tavalla. Heitä tulee kohdella yksilöinä ja suhtautua heihin luonnollisesti kuten jokaiseen asiakkaaseen.

Pinkkipesussa päätavoite on yrityksen etu

Medinan toimenkuvaan kuuluu opettaa yrityksiä viestimään niin somessa kuin nettisivuillaankin sateenkaariystävällisyydestä. Koulutus on yhtä lailla ihmisoikeus- ja arvoviestintää kuin konkreettisia neuvoja. Esimerkiksi hakukoneoptimoinnin opettaminen kuuluu palettiin.

– Olen vähän kuin kieltenopettaja. Hakukoneoptimoinnin kannalta esimerkiksi kannattaa käyttää englannin kielessä sanaa gay friendly mutta inklusiivisen viestinnän kannalta LGBTQIA friendly. Yritys kuitenkin tekee aina lopullisen päätöksen sanoituksistaan. Näillä sanoilla sateenkaarimatkailijat etsivät sateenkaariystävällisiä yrityksiä ja palveluita.

Medinan mielestä myös Helsingin kaupunkitilassa matkailijoiden pitäisi nähdä ympärivuotisesti sateenkaariystävällisyys samoin kuin se näkyy vaikkapa Amsterdamissa, Torontossa ja Madridissa, tutkitusti maailman sateenkaariystävällisimmissä kaupungeissa.

Entä paljon parjattu pinkkipesu? Medinan mielestä se tarkoittaa käytännössä sitä, että yritys kääriytyy sateenkaaren väreihin vain yhden viikon aikana vuodessa.

– Voi kysyä, että mitä yritys tekee sateenkaariyhteisön oikeuksien ja näkyvyyden puolesta loka- tai marraskuussa. Jos ei mitään, on kyse pinkkipesusta. Samoin silloin, jos päätavoite on yrityksen brändin kirkastaminen ja myynnin kasvattaminen eivätkä sateenkaari-ihmisten oikeudet.

Hannu Medina eli itse 50 vuotta heterona heteronormatiivista elämää. Nykyisin hänellä on meksikolainen aviomies Raúl Medina.

Tällä viikolla vietetään Pride-viikkoa.

– Yritän myös nauttia Pridesta sen sijaan että tekisin vain töitä, Medina naurahtaa.

Vinkkaa meille juttuaihe!

  • Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Milla Rautiainen