YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

Hattulan Vuoden Yrittäjät 2025, Aniitta ja Mika Salmi: Rakkaudesta lajiin sopivan kokoisessa toimintaympäristössä
Hattulan Vuoden Yrittäjäksi 2025 valittu Parolan Kukkakauppa ay on toiminut jo vuodesta 1949. Aniitta Salmi kertoo puutarha-alan olleen sydäntä lähellä jo pikkutytöstä lähtien. Hän on hankkinut alan koulutusta puutarhakoulussa, puutarhurikoulussa ja puutarhateknikon opinnoissa.
– Mieheni Mikan kanssa meillä oli viherrakennusliike, minkä hiljaisiin talviin etsimme tasoitusta. Vuonna 1994 poiketessamme Parolan Kukkakaupassa, omistaja kertoi luopuvansa liiketoiminnasta allergian takia. Tartuin tilaisuuteen varsin nopeasti, kertoo Aniitta Salmi.
Vuonna 2000 Aniitta ja Mika Salmi vaihtoivat liiketoiminnan avoimeksi yhtiöksi. Perheyritykselle, missä molemmilla on vastuu sekä päätäntävalta, tuntui sopivalta. Aniitta keskittyi kukkakaupan toimintaan ja Mikan toimintaan kuului viherrakentaminen Viherplus-markkinointinimellä.
”Pyrkimyksemme on luoda onnistuneita hetkiä ilon, rakkauden tai muistojen matkaan.” Tämä kuvaus Parolan Kukkakaupan markkinointitekstistä on varsin osuva. Kukat ja viherkasvit tuovat iloa sekä lohtua koko elämänkaaren tärkeissä hetkissä.
– Työn parhaita puolia on, että saa olla monenlaisissa tunteissa mukana. Panostamme asiakaspalveluun ja yksilöllisyyteen. Ei meidän tarvitse markettien kanssa kilpailla, mainitsee Salmi.
Aniitta Salmi kertoo toiminnan olleen kohtalaisen tasaista talouselämän heilahteluista huolimatta. Kauppaa tehdään niin yksityisille kuin yritysasiakkaille ja Salmi korostaa erityisesti välitysmyynnin merkitystä kansainvälisen Interfloran sekä kotimaisen eKukan kautta.
– Vaikka korona-aikana liikkeessä asiointi oli rajoitetumpaa, toimitusmyynti kasvoi varsin hyvin. Jonkin verran niin sanotut päivittäisasiakkaat ovat hiipuneet, mutta onneksi isompia heilahduksia ei ole tullut. Yksilöllisiä sidontatöitä arvostetaan ja ihmiset haluavat muistaa toisiaan, iloitsee Salmi.
Ruusu ei mene koskaan pois muodista
Kukkakaupan tuotteet tulevat pääasiassa tukuista ja jonkin verran hankitaan myös lähiseudun puutarhoilta. Suurin osa leikkokukista on tuontitavaraa, koska niiden kasvattamiseen Suomessa ei ole otolliset olosuhteet.
– Suosimme kotimaista ja lähellä tuotettua, jos se vain on mahdollista. Varaston kierto täytyy pitää nopeana, sillä etenkin leikkokukkien säilyvyys ei ole pitkäaikaista. Nopeasti vaihtuvia uutuuksiakin tulee, mutta ruusun suosio on pitänyt aina pintansa.
Vuodet ovat kohdelleet yritystä varsin hyvin. Toiminta on ollut varsin tasaista ilman suurempia kasvupyrkimyksiä. Toimintaympäristö on ollut yrittäjäpariskunnalle sopivan kokoinen, kun yrityksessä on kaksi toiminnallista tukijalkaa, töissä osaava floristi ja töitä ympäri vuoden.
– Sesonkeja on kukkakaupassakin, mutta niitä on tasaisemmin pitkin vuotta. Yrittäjän vapaus toimii siinä, että voi tehdä omia päätöksiä ja järjestää vapaitakin itselleen. Kukkakaupassa on kiinteät palveluajat, joten niiden nimissä työ sitoo paikan päälle, kertoo Salmi.
Aniitta ja Mika Salmella on pitkä yrittäjäura takana ja toki eläkevuosiinkin päin jo katsotaan. Kukkakaupalle ei ole tiedossa jatkajaa perhepiirissä, joten siltä osin tulevaisuus on avoin. Kukkakaupan liiketila on yrittäjien omistuksessa.
– Jossain vaiheessa siirrymme vapaalle, jolloin saamme enemmän aikaa mökkeilyyn, marjastukseen ja lastenlapsille. Toivomme, että siinä vaiheessa toiminnalle löytyisi sopiva jatkaja. Moni kukkakauppa on laajentanut myös hautauspuolelle, vihjaa Aniitta Salmi.
Teksti ja kuva: Pasi Nuutinen
FAKTAA
Parolan Kukkakauppa Ay
Perustettu 1949, nykyisillä omistajilla vuodesta 1994, avoin yhtiö vuodesta 2000
Yrittäjät Aniitta ja Mika Salmi
Aputoiminimet: Viherplus, Hämeenlinnan Tuholaistorjunta
Kotipaikka Hattula
Toimialat: Kukkakauppa ja viherrakentaminen
Henkilökuntaa: yrittäjät + 1 floristi