Jos aikaa saisi ostettua tukusta
Lappilaiset yrittäjät ovat lujaa tekoa, mutta eivät yli-ihmisiä: toisinaan heitä pelottaa tulevaisuus, kadehdituttaa kilpailijoiden menestys ja kaduttaa työhön uponneet tunnit, jotka ovat poissa perheeltä. Markus Ranua ja Raimo Kortesalmi toivovat, että yrittäjät rohkenisivat tukeutua toisiinsa enemmän.
Yrittäjät. Eivät ne malta ottaa edes takkia päältä.
Raimo Kortesalmi, 57, ja Markus Ranua, 30, istahtavat ranualaisen pizzerian pöytään kahvikupit kädessään.
On perjantai-ilta, molemmilla miehillä kiire kotiin. Sieltä on tullut oltua niin paljon poissa työn puolesta, että velkaa ei tee mieli kasvattaa istumalla puhumassa työstä.
– Jos sellainen tunti, puolitoista maksimissaan, Kortesalmi esittää toivomuksensa haastattelun kestosta.
Okei, puolitoista tuntia aikaa porautua lappilaisyrittäjien päähän. Saa nähdä, katkeaako toimittajan terä; yrittäjillä on kuulemma kovat kallot.
**
Onneksi en joudu aloittamaan tyhjästä. Olen kartoittanut taustatyökseni yrittäjien ominaispiirteitä, joten tiedän, että seurassani istuvilla miehillä on ainakin:
Piinkova paineensietokyky. Tinkimätön työmoraali. Rohkeutta ottaa riskejä.
Sen lisäksi he kykenevät:
Hallitsemaan suuria ja pieniä kokonaisuuksia. Voittamaan asiakkaat ja yhteistyökumppanit puolelleen sosiaalisilla taidoillaan.
Puhuttamakaan siitä, että he osaavat:
Kävellä vetten päällä ja muuttaa veden viiniksi.
Ainakin jos internetiä on uskominen. Pälyilen Kortesalmea ja Ranuaa epäluuloisena.
– Jotain supersankareitako te yrittäjät olette?
– Ei. Ei todellakaan, isännät kiistävät ja hörppäävät vaivaantuneen näköisinä kahvia.
En ole järin vakuuttunut. Näinhän supersankarit aina tekevät, kiistävät kaiken.
***
Jos ei yli-ihmisyys, niin mikä ihmisestä sitten yrittäjän tekee?
Kortesalmi ja Ranua hierovat mietteliäinä leukojaan. Vastaus alkaa hahmottua, kun he erittelevät, millaisia tunteita omaan työhön liittyy.
– Se on todella voimakas intohimo. Tavoitteet ovat korkealla ja on halu näyttää, että pärjää, Ranua toteaa.
– On halu menestyä. Ei kai kukaan muuten olisi yrittäjä, Kortesalmi arvelee.
Näyttämisen ja menestymisen halu epäilemättä pitävät työmotivaation korkeana, mutta olen hieman huolissani. Osaako tällainen ihmistyyppi sallia itselleen epäonnistumisia?
Pakkohan se on, miehet nyökyttelevät, sillä takapakit ovat väistämättömiä.
Liiketoiminnassa onnistumisella on tärkeä rooli siinä, miten yrittäjä näkee itsensä. Raskainta olisi menettää oma yrityksensä.
– Se olisi vaikia paikka, todella iso itsetuntokriisi, Ranua pudistelee päätään.
– Siinä saattaisi miettiä, uskaltaako naamaa kylällä näyttääkään, Kortesalmi säestää.
Huomaan hätkähtäväni hieman miesten rehellisyyttä ja alan pohtia, miksi se oikeastaan tuntuu niin odottamattomalta. Eivätkö yrittäjät muka saisi sanoittaa epävarmuuksiaan?
Ehkä syynä on elinkeinoelämälle ominainen imagon kiillotus; ajatus, että ollakseen menestyvä on vaikutettava menestyvältä. Peloista puhuminen istuu sellaiseen kulttuuriin huonosti.
**
Mutta se tekee sielulle hyvää – jakaminen. Siksi molemmat miehet ovat mukana yrittäjien yhdistystoiminnassa.
– Yhteisössä on voimaa. Kun yrittäjät pitävät yhtä, he voivat saada toisiltaan hirveän paljon hyviä vinkkejä ja tukea, vaikka toimiala olisikin eri, Kortesalmi perustelee.
– Tiedon jakaminen voi auttaa välttämään monet sudenkuopat, joihin joku muu on astunut, Ranua nyökkää.
Se on totta – mutta myös hieman idealistista, ottaen huomioon, että monet yrittäjät kilpailevat elannosta keskenään.
Ranua ja Kortesalmi myöntävät asetelman nakertavan yhteishenkeä.
– Kyllä sitä kajehtimista on, valitettavasti. Jos joku saa vaikkapa hyvän urakan, puhutaan helposti, että ”No saihan se sen, kun piru myi liian halvalla”, Kortesalmi kuvailee.
– Siitä olisi hyvä päästä eroon. Sellainen ajattelu voi kolahtaa omaan nilkkaan, sillä se ei kehitä oman yrityksen toimintaa mitenkään. Yrittäjällä pitää aina olla peili edessään ja miettiä, mitä voisi tehdä paremmin, Ranua jatkaa.
**
Kun näin makea paikka nyt tarjoutui, pakkohan se on käyttää. Asetetaan herrat Kortesalmi ja Ranua kuvastimen eteen.
– Mitäs te itse voisitte tehdä paremmin?
Kuten haastattelun alussa, molempien miesten ajatukset kääntyvät kotiin.
– Yrittäjänä sitä omistautuu työlle niin, että monet lasten syntymäpäivät ja hääpäivät ovat työpaikalla unehtuneet. Ajankulu vain katoaa. Omat lapset on jo aikuisia, mutta jälkikäteen kun miettii, niiden kanssa olisi pitänyt olla enemmän, Kortesalmi myöntää.
Melkein 30 vuotta nuorempi Ranua nyökyttelee. Hänellä on viisi pientä lasta.
– Työn ja perheen yhteensovittamisessa pitäisi pystyä skarppaamaan. Yrittäjän läheisiltä vaaditaan pitkää pinnaa ja ymmärrystä.
Totisesti.
– Monta kertaa mökille ajaessa tuli vatvottua työasioita vaimon kanssa, kunnes lapset huusivat takapenkiltä, että ”olokaa jo hilijaa”, Kortesalmi muistelee nauraen.
Toisaalta yrittäjien urakeskeisyys on ymmärrettävää. Moni heistä on varttunut aikuiseksi perheyrityksessä työskennellen, niin myös Ranua.
– Mä en tiedä minkälaista on muunlainen elämä. Joskus olen miettinyt, miten yrittäjyys vaikuttaa persoonallisuuteen. Olisiko sitä rennompi ilman yrittäjyyttä?
Hyvä kysymys, mutta taitaa jäädä vaille vastausta.
**
Vilkaisen rannekelloani. Puolitoista tuntia on kulunut.
Taitaa olla parasta keskeyttää kallonporaus, ennen kuin mennään liian syvälle.
– Eiköhän tämä ollut tässä. Olette vapaita lähtemään sinne perheen pariin, julistan jalomielisesti.
Miehet tuskin huomaavat, ovat uppoutuneet keskustelemaan yhdistysasioista.
– Kiitos, he huikkaavat poissaolevasti ja jäävät takit päällä pöytään istumaan, kun lähden.
Yrittäjät.
Eivät ne mahda itselleen mitään.
