YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

Yrittäjä Jari Antila (vas.) ryhtyi alun perin suunnittelemaan jouluvalaistuksia sattumalta. Vieressä yrityksen osakas Kari Manninen.
3.12.2025 klo 14:27
Uutinen

Jouluvalo Oy:n kädenjälki näkyy kaupunkien paraatipaikoilla, ja enemmänkin valoa Suomeen mahtuisi – ”Olemme jäljessä muuta Eurooppaa”

Tämä teksti on konekäännetty.

Esimerkiksi Helsingin päärautatieaseman jouluvalaistus on Suomen Jouluvalo Oy:n käsialaa.

Kun Jari Antilan yritys Suomen Jouluvalo Oy pääsi vuonna 2016 suunnittelemaan ja toteuttamaan jouluvalot Helsinki-Vantaan lentoasemalle, alkoi tapahtua. 

– Se oli referenssinä ja näkyvyytenä sellainen, että siitä se lähti, Antila kertoo.

Jouluvalaistus Suomen suurimmalle lentokentälle toi Antilan yritykselle nopeasti lisää asiakkaita, kuten kuntia, kaupunkeja ja ostoskeskuksia. Suomen Jouluvalo Oy teki yhdeksän vuoden ajan Helsinki-Vantaan jouluvalot. Edelleen asiakkaina on useita Pohjois-Suomen lentoasemia.

Kun kuvataiteilija Antila perusti yrityksensä vuonna 2009 yhtiökumppaninsa kanssa, se keskittyi vielä valomainoksiin ja koristevalaistuksiin. Jouluvalaistuksiin päädyttiin, kun silloisen Vammalan, nykyisen Sastamalan kaupunki pyysi Antilalta joulupukkihahmoja jouluvaloiksi. 

– Teimme sinne kahtena vuonna 60 teosta ja ajattelimme, miksi emme pyörittäisi jouluvalofirmaa. Kaikki lähti ihan sattuman kaupasta.

Helsingin rautatieaseman jouluvalaistus on Suomen Jouluvalo Oy:n suunnittelema ja toteuttama kokonaisuus.

Suppea ala

Suomen Jouluvalo tekee tiivistä yhteistyötä virolaisen koriste- ja jouluvalotehdas Adamlights AS:n kanssa. 

– Meillä on iso mallisto ja 300-sivuinen kuvasto. Voimme tarjota todella paljon erilaisia valaistusvaihtoehtoja, ja se onkin kantava voimamme, Antila kertoo.

Yritys tekee Helsingin ja Nokian toimipisteissään pääasiassa prototyyppejä, varsinainen valaisintuotanto on Virossa.

– Valojen rungot tehdään Virossa, Suomessa niihin tehdään valot. Liiketoiminta on kasvanut niin isoksi, että meillä pitäisi olla valtavat tuotantolaitokset ja henkilökuntaa Suomessakin. Virossa on hieman alle 100 työntekijää ja kokoonpanijaa. 

Antila kertoo, että yritys keskittyy pieneen markkina-alueeseen.

– Toimenkuvaamme kuuluvat kaikki kausivalot ja koristeellinen valaistus. Siinä se oikeastaan pyörii, tämä on hyvin suppea ala. Suomen markkinoilla on vain yksi samanlainen yritys.

Vaasan jouluvalaistus.

Paikalliset yrittäjät mukana

Suomen Jouluvalolla on tällä hetkellä asiakkaana 220 kuntaa tai kaupunkia ympäri Suomen. Muun muassa Porvoon, Tampereen ja Vaasan valaistukset ovat yrityksen käsialaa.

Yrityksen vuoden 2024 liikevaihto oli 843 000 euroa.

Antila uskoo, että nykyisten led-valojen edullisuus ja turvallisuus on saanut yhä useammat kunnat haluamaan oman kausi- tai jouluvalaistuksen.

– Joka vuosi asiakkaaksi tulee uusia pieniä kuntia, jotka tekevät jouluvalonsa ensimmäistä kertaa. Jos pienessä kunnassa ei ole budjettia, paikalliset yrittäjät lähtevät monesti hankkeeseen mukaan, koska kaunis jouluvalaistus hyödyttää yrittäjiäkin.

Nykyisin isotkaan valoviritykset eivät vie paljon sähköä. 

– Jos hehkulamppuihin verrataan, led-valojen sähkönkulutus on minimaalista, ja se onkin mahdollistanut monelle kunnalle koristevalaistuksen lisäämisen. 

Suomi takamatkalla

Antila arvioi, että nykyisin julkisiin joulu- ja kausivalaistuksiin halutaan enemmän värisävyjä, vaikka suomalaiset ovat edelleen varovaisia värien suhteen. Lisäksi esittävät valokoristeet, kuten eri eläinhahmot, ovat suosittuja. 

Valaistukset suunnitellaan yhdessä tilaajan ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Useimmissa kohteissa tilaaja huolehtii valojen asentamisesta ja purkamisesta. Isojen valaistuksien asentamisessa yritys käyttää aliurakoitsijoita. 

Suomen Jouluvalolla on kahden omistajan lisäksi kaksi vakituista työntekijää. Jari Antila on perustajajäsen ja hallituksen puheenjohtaja, Timo Sallinen toimitusjohtaja ja osakas.

– Osakkaat ovat jo eläkeikäisiä, ja toivoisimme löytävämme yhtiölle jatkajan, Antila sanoo.

Antila kertoo, että yrityksen tulevaisuudensuunnitelmiin kuuluu liikevaihdon kasvattaminen. Hän näkee, että potentiaalia Suomessa olisi vielä paljon.

– Jouluvalaistuksessa Suomi on jäljessä muuta Eurooppaa. Baltian maissa Virossa, Latviassa ja Liettuassa on asukasta kohti ainakin puolet enemmän valoja. 

– Nyt jos katsoo ulos, on niin pimeää kuin ikinä voi olla. Jo pienikin valo piristää ihmisiä. 

Vinkkaa meille juttuaihe!

Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Toimitus saa olla minuun yhteydessä mahdollista haastattelua varten
Kaisu Puranen
Kysy tai etsi hakusanoilla tekoälyavustetulta hakukoneeltamme.