YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

20.8.2025 klo 15:49
Uutinen

Kansanedustajien yritysvierailut käynnissä

Tämä teksti on konekäännetty.

Savon Yrittäjien paikallisyhdistysten kanssa järjestämät perinteiset kansanedustajavierailut pohjoissavolaisiin yrityksiin ovat käynnissä.

– Jälleen kerran vierailut ovat tuoneet eri paikkakuntien yrityksiä lähemmäksi alueemme kansanedustajia. Päivien aikana on päästy puhumaan yrittäjien toimintaympäristöstä ja sen muutoksista. Kansanedustajat ovat kiitelleet ja kertoneet, miten tärkeää on kohdata ja kuulla yrittäjiä. Paikallisyhdistyksemme ovat suunnitelleet vierailupäiviin monipuolisen ohjelman, siitä iso kiitos heille, toteaa Savon Yrittäjien asiakkuuspäällikkö ja kiertuevastaava Mia Simpanen.

Kansanedustajat tutustuvat eri kokoisiin ja eri toimialojen yrityksiin ympäri Pohjois-Savoa. Savon Yrittäjien kyselyiden sekä valtakunnallisen pk-yritysbarometrin mukaan Pohjois-Savossa yrittäjillä on vankempi usko tulevaisuuteen kuin muualla Itä-Suomessa. Yritysten toimintaympäristö on silti muuttunut viimeisen viiden vuoden aikana isosti.

– Yksi iso huolenaihe nousee joka paikassa esille. Se on rahoituksen saamisen vaikeus ja vakuuksien haasteet. Tämä on iso ongelma ja este kasvulle ja alueiden elinvoimalle, etenkin maaseudulla, Savon Yrittäjien toimitusjohtaja Paula Aikio-Tallgren toteaa.

Kansanedustajien yritysvierailut Pohjois-Savossa 2025

4.8. Hannu Hoskonen, Juankoski
5.8. Tuula Väätäinen, Kiuruvesi
6.8.  Marko Kilpi, Nilsiä
7.8.  Seppo Eskelinen, Pielavesi
12.8. Krista Mikkonen, Keitele
12.8. Markku Siponen, Siilinjärvi
20.8. Karoliina Partanen, Kuopio
22.8. Markku Eestilä, Rautalampi
25.8. Minna Reijonen, Tuusniemi
27.8. Laura Meriluoto, Varkaus
29.8. Hanna Räsänen, Leppävirta
8.9. Sanna Antikainen, Iisalmi