Tero Pitkämäki ja Antti Ruuskanen ovat innoissaan yhteisestä yrityksestä. Kuva: Pitkämäki & Ruuskanen Forest Oy
29.4.2022 klo 09:02
Uutinen

Keihäsmestarien yhteisyritys näkyy tuhkapilvenä taivaalla – Tero Pitkämäki harkitsee keihäsvalmennuksen vähentämistä

Lentolannoituksen myymisessä keihäsmiehet ovat vielä harvinaisuus Suomessa, sillä tarjontaa alalla on vähän. Pitkämäki harkitsee jatkossa, miten paljon hän käyttää aikaa keihäsvalmennukseen.

Tero Pitkämäki ja Antti Ruuskanen ovat vanhoja kavereita ja uusia yhtiökumppaneita. Kaksikko on vuoden alusta alkaen pyörittänyt omaa Pitkämäki & Ruuskanen Forestia, joka keskittyy metsäurakointiin ja ilmasta käsin tehtäviin tuhkalannoituksiin.

– Meillä molemmilla on ollut aina kiinnostusta metsäalaan. Antti on pienestä pitäen touhunnut metsähommissa. Minä sain joskus aikanaan arvokisamitalista metsäpalstan, jota olen syksyisin käynyt raivaamassa, Pitkämäki kertoo.

Alkuperäinen idea kumpusi kuitenkin osittaisesta vitsistä.

– Helsingin Sanomissa julkaistiin artikkeli, jossa Antti kehuskeli sillä, että hänellä on Ponssen metsäkone ja minulla vain Ponssen logo rinnassa. Ennen kilpailimme toisiamme vastaan, ja nyt meillä on sitten yhteinen firma, Pitkämäki hymyilee.

Ruuskanen on kasvanut lapsuutensa maitotilalla. Hän on omien sanojensa mukaan ”oppinut metsän kiertokulun oikeassa järjestyksessä”.

– Lapsena taimet istutettiin maahan, sitten tehtiin heinähommat, raivaukset ja taimikonhoito ja lopulta ensiharvennus ja päätehakkuu. Hoidettu metsä voi hyvin.

”Näyttäisi siltä, että hommia on”

Kaksikosta vain Ruuskanen on tällä hetkellä kokopäiväinen yrittäjä, sillä Pitkämäki toimii edelleen Urheiluliiton lajivalmentajana Kuortaneen urheiluopistossa. Hän vetää leirejä ja valmentaa henkilökohtaisesti muutamaa keihäänheittäjää.

”Varmasti olen valmennuksissa mukana, mutta olenko päätoimisesti, se jää nähtäväksi.”

Tero Pitkämäki

– Tällä hetkellä ehdin tekemään jonkin verran yrityksen töitä. Katsotaan miten homma lähtee liikkeelle. Nyt näyttäisi siltä, että hommia on. On selvää, että nykyisellä työmäärällä en voi paljon lisätä toista työtä rinnalle. Jollain tavalla on vähennettävä lajivalmennustyötä. Varmasti olen valmennuksissa mukana, mutta olenko päätoimisesti, se jää nähtäväksi, Pitkämäki arvioi.

Ruuskanen on ollut yrittäjänä jo pidempään, sillä hän on tehnyt muun muassa puhujan keikkaa. Tämä yritys jatkaa toimintaansa myös jatkossa.

– Tavoitteeni oli, että kun urheilu-ura loppuu, etäännytän itseni siitä ja teen jotain sellaista, mitä urheiluaikana en ehtinyt tehdä. On ollut hyvä, että nyt olen voinut heittäytyä yrittäjäksi täysin.

”Ei liikaa paukutella henkseleitä”

Antti Ruuskanen suhtautuu luottavaisena yhteisyrityksen kasvuun. Kiinnostusta on hänen mukaansa ollut, eikä yrityksen saama julkisuus mediassa ole ainakaan heikentänyt tilannetta.

– Teron kanssa oli helppo hypätä yrittäjyyteen. Kumpikin luottaa toiseensa ja tietää, että siitä (luottamuksesta) homma ei jää kiinni. Sehän on yrittämisen perusta. Eikä yrittäminen viime kädessä ole kaukana urheilusta. Osaaminen ja itsensä haastaminen ovat molemmissa taustalla. Emme ole varmasti ensimmäisinä luovuttamassa, hän sanoo.

– Julkisuus auttaa, mutta nöyränä tässä ollaan eikä liikaa paukutella henkseleitä.

Pitkämäki ja Ruuskanen tarjoavat koneellista puunkorjuuta Pohjois-Savon alueella. Töitä on riittänyt heti yrityksen perustamisesta lähtien.

– Talven hakkasimme puuta Keitele Forestille. Oikein mukavasti meni, tavoitteet tuli saavutettua.

Pitkämäki ja Ruuskanen käyttävät hakkuukohteissa yrittäjäkuskeja, mutta metsäkoneet ovat kaksikon oman yrityksen omaisuutta. Käytössä on Ponssen harvesteri ja saman valmistajan ajokone. Molemmat on ostettu käytettynä.

– Tavoite oli, että emme lähde ostamaan koneita tuliteränä. Saimme Ponssen kautta hyvät vaihtokoneet. Niissä on se hyvä puoli, että Ponsse huoltaa käytetyt koneet ennen luovutusta uudelle asiakkaalle, Ruuskanen kertoo.

Miehet eivät aio itse istua metsäkoneen ohjaimissa, sillä suurin osa ajasta kuluu asiakashankintaan, markkinointiin ja yrityksen hallinnointiin.

– Emme aio kahdestaan kaataa puita metsässä, vaikka tokihan sekin varmasti pyynnöstä onnistuisi, Ruuskanen heittää.

Lentolannoitus vaatii erikoiskopterin

Keihäsmestareiden liiketoiminnan erikoisempi osuus liittyy lentolannoitukseen, jota Suomessa tehdään verrattain vähän.

Kyse on helikopterilla suoritettavasta tuhkalannoituksesta, jota Pitkämäki & Ruuskanen Forest tarjoaa yhteistyössä Pitkämäen veljen yrityksen kanssa. Lennot on tarkoitus aloittaa toukokuun aikana. Lannoitukseen tarvitaan tietynlainen kopteri, joka kykenee nostamaan tonnin painoisen tuhkasäiliön. Sellaisia on vain muutama Suomessa.

– Veli on mukana yrityksessä, joka suunnittelee parhaillaan tuhkalannoitusten aloittamista. Kyseisen lannoituksen ideana on saada metsät tuottamaan lisää kasvua noin kymmenen prosenttia vuodessa. Me hoidamme Antin kanssa asiakashankinnan ja veljeni vastaa käytännön työstä. 

Tuhkalannoitus on Pitkämäen mukaan erityisen kannattavaa harvennetulle ja turvepohjaiselle metsälle. Tällöin saadaan aikaan paras kasvuvaikutus.

– Metsästä kaadettu puu poltetaan lämpövoimalassa ja siitä saatu tuhka viedään takaisin maaperään kasvattamaan uutta puuta. Kun maaperä on kunnossa, puut kasvavat paremmin ja puusto sitoo paremmin hiiltä ilmakehästä. Näin ollen kyseessä on myös ekologinen teko, Ruuskanen selvittää.

Lentolannoitus ei sovellu aivan pieniin maatilkkuihin, koska hienojakoinen tuhka leviää isolle alueelle. Lentotoimintaa voidaan harjoittaa Ruuskasen mukaan ympäri vuoden. Hän arvioi, että Ukrainan sota lisää tuhkalannoituksen kysyntää.

– Normaalit lannoitteet ovat niin kovissa hinnoissa, että niitä ei ole kovin taloudellista käyttää.  Tuhka on yleislannoite, joka sopii myös muualle kuin metsän maaperälle.

Pauli Reinikainen