Keijo ja Helena Siekkinen
28.2.2022 klo 18:23
Uutinen

Keijo juhlii kesällä tasavuosia pellin parissa – Työelämässä 60 vuotta tuli täyteen jo viime kesänä

Keijo Siekkinen saavutti viime kesäkuussa melko harvinaisen merkkipaalun. 1. päivä kesäkuuta hänellä tuli nimittäin täyteen 60 vuotta yhtäjaksoista työelämää. Siihen tietysti vaaditaan se, että työt piti aloittaa hyvin nuorena. Keijolla oli ikää mittarissa 15 vuotta, kun hän ensimmäistä kertaa asteli sisään Takon portista. Ja toki tällä vuosimäärällä on työ-uran pitänyt venyä myös toisesta päästä. Vuodesta 1980 saakka peltialan yritystä pyörittänyt Keijo nimittäin painaa edelleen verstaallaan täyttä päivää. Nykyään tosin”enää” kahdeksasta viiteen.

KS-Pelti löytyy Kangasalan Suinulan kylästä. Se on aikanaan syntynyt junaradan ansiosta. KS-Peltiä kohti ajaessa sivuuttaa pakostakin entisen rautatieaseman. Navigaattori kertoo, että sieltä ei ole enää pitkälti Siekkisten verstaalle. Heistä on syytä puhua monikossa, sillä yritys on Keijon lisäksi työllistänyt jo pitkään hänen vaimonsa Helenan. Hän oli tehnyt firman paperihommat aiemminkin, mutta varsinaisesti hän siirtyi perheyritykseen 80-luvun lopulla.

Muuttohaukka pysähtyi

Työmatka on lyhyt. Talon ja verstaan väliin jää tuskin 50 metriä. Tänne muutettiin, vaikka alun perin silmät oli isketty Ruutanassa sijaitsevaan taloon. Samalla kiinteistövälittäjällä sattui olemaan tämäkin myynnissä.

– Vuodesta 1979 asti olemme asuneet täällä, Helena kertoo.

Ehkäpä siksi näin pysyvästi aloilleen on asetettu, koska Keijon muuttokiintiö tuli täyteen jo lapsuudessa.

– Me kiersimme maata melkoisesti, Keijo kertoo ja listaa useampia asuinpaikkoja niin Keski-Suomesta kuin Pirkanmaaltakin. Keijo ehti kahdeksan kouluvuoden aikana käydä kahdeksaa eri koulua.

Keijo Siekkinen

KEIJO SIEKKINEN on tehnyt töitä jo reilut 60 vuotta, mutta ei hän sen oikealle eläkkeelle ryhtymisen perään mitenkään haikaile. Klapihommat ja muut kotiaskareet kun ehtii tehdä iltaisinkin.

Yhden loppu on toisen alku

Keijon ensimmäinen työpaikka oli Takon auto- ja trukkikorjaamo. Elettiin kevättä 1960, jolloin koulu oli Keijon osalta taputeltu. Tuolloin alkaneet hommat jatkuivat myöhemmin suoraan Tampereen Muovi ja muottiin. Siellä meni talvi.

– Kevätauringon noustessa tein päätökseni, että ei tämä ole minun hommaani, Keijo muistelee. Pitkään hän ei uutta suuntaa hakenut

– Se taisi olla joku nuorisotyönvälitys tai sellainen, jossa kerrottiin oppipojan paikasta P.J.Harjusen peltisepänliikkeessä, jonne sitten päädyin, hän jatkaa.

Niinpä tänä kesänä Keijolle tulee täyteen 60 vuotta myös peltitöissä. Harjusella hän pääsi hyvään oppiin, sillä siellä pääsi heti tekemään hyvin monenlaista.

– Kattopeltiseppähän minusta lopulta tuli, mutta sain hyvää oppia esimerkiksi teräsrakenteisiin jo tuolta. Siitä on ollut hyötyä myöhemminkin.

Vähemmän reilu kirjanpitäjä

Taidot kehittyivät saman vuosikymmenen aikana vielä parissa muussakin firmassa Tampereella. Tutuiksi tulivat eritoten ilmastointipellitykset. Vuonna 1970 Keijo halusi kokeilla omia siipiään ja pisti pystyyn ilmastointialan firman. Sitä hän pyöritti seuraavat viisi vuotta, joskin loppu oli tyly.

– Kirjanpitäjäni hävisi jossakin vaiheessa kuin tuhka tuuleen ja vei paperit mennessään. Kyllä minä hänet myöhemmin Itä-Suomeen jäljitin, mutta siinä vaiheessa oli jo myöhäistä. Kuppi oli pistettävä nurin, hän tuumaa.

Sen verran Keijo kuitenkin ehti pöyhiä asioita kuntoon, että esimerkiksi luottotietojaan hän ei ikinä menettänyt. Hyvä puoli oli sekin, että töitä tekevälle oli tarjolla. Seuraavat viisi vuotta hän elätti itsensä taas palkkahommissa. Noihin aikoihin elämään tuli myös Helena.

Viisas vihko

Toiminimi KS-Pelti aloitti toimintansa 18. toukokuuta 1980. Alusta asti yrityksen raha-asioista huolehtinut Helena näkee edelleen kaikki ensimmäisen ja seuraavankin toimintavuoden tilaukset. Hänellä on tapana kirjata kaikki kaupat ruutuvihkoon. Tästä tavasta hän ei ole luopunut vieläkään. Nyt hän selailee vihoista sitä ihka ensimmäistä, yrityksen alkuvuodet kattavaa. Rakennus Vairema, jolle Keijo oli tehnyt jonkin verran listatöitä jo aikaisemminkin iltapuhteina, tarjosi hyvän perustan mille rakentaa. Sen lisäksi vihko paljastaa alkupään asiakkaiksi esimerkiksi Rauma-Repolan, Tampellan ja Telen.

– Niin ja tietysti yksityisasiakkaita meillä on ollut alusta saakka, yrittäjät toteavat.

Helena Siekkinen ja vihko
HELENA SIEKKINEN on huolehtinut yrityksen paperiasioista perustamisesta lähtien. Hänen käyttämänsä ruutuvihkot pitävätkin sisällään joka ikisen yrityksen tekemän kaupan. Nyt tarkastelussa on vuosi 1982. Se mahtui vielä ensimmäiseen vihkoon.

Kallis lama

Helena oli kirjoittanut jo toiminnan aloittamiseen vaaditun elinkeinoilmoituksen ja vastannut muutenkin pitkälti yrityksen raha-asioista. Hän oli kuitenkin alkuun vielä töissä aivan toisaalla eli Hatanpään sairaalassa laboratoriossa. Kun hän oli palaamassa töihin viimeiseltä äitiyslomaltaan, päätyi hän irtisanoutumaan. Sitä hän ei ehkä olisi tehnyt, jos olisi tiennyt, mitä tuleman piti. Suomeen nimittäin iski pian syvä lama. Se on ollut ylivoimaisesti yrityksen pahin paikka, ja hyvin lähellä oli, etteikö KS-Pelti ollut kaatujien joukossa. Konkurssiaallossa hekin joutuivat sijaiskärsijöiksi. Saatavia heiltä jäi 580 000 markkaa, pelkästään Rakennusliike Tampereen Hakalta jäi pystyä 200 000.

Pystyssä pysyttiin mutta talo meni

Lamasta selvittiin pitkälti pankkilainan ansiosta, mutta toisaalta se maksoi yrittäjäperheelle omakotitalon. Pitkin 80-lukua he olivat miettineet uuden omakotitalon rakentamista, ja laina sitä varten ehdittiin ottaa oikeastaan juuri hieman ennen lamaa. Alkuperäisestä käyttötarkoituksesta tosin piti luopua. Rahat tarvittiin selviytymiseen.

– Syksyllä 1990 tajusimme, että meiltä loppuvat työt. Meidän oli yksinkertaisesti pakko luopua talosta, Helena kertoo.

Se tehtiin loppumetreillä, sillä Keijo oli ehtinyt jo kaivaa tulevalla talolle montun ja valumuotitkin alkoivat olla valmiina. Samalla yrityksen oli pakko myös lomauttaa kaikki kuusi silloista työntekijäänsä. Muustakin piti luopua. Firmaan vain vähän aikaisemmin ostettu pakettiauto ja pienempi kanttikone myytiin pois rahapulassa. Tiukille se meni siltikin. Juuri sen verran Siekkiset saivat haalittua sieltä ja täältä töitä, että elämiseen se riitti.

1994 nenänpää alkoi olla sen verran valkoisena, että tosissani jo tiedustelin sisaruksiltani, josko me pääsisimme muuttamaan vanhempieni asuntoon Ikuriin vuokraa vasten, jos huonosti kävisi, Helena kertoo.

Keijo Siekkinen
KUTEN ARVATA saattaa, aivan ensimmäistä listaansa Keijo ei kuvassa tee.

Odottelu kannatti

Sitten yhtäkkiä 1995 kaikki muuttui.

Töitä alkoi jälleen siunaantua. Niitä suorastaan tulvi. Tämän kertoo Helenan vihkokin. Siihen piirretty kuvaaja laski koko 90-luvun alun ikävästi, mutta vuonna 1995 se ottaa loikan, johon ei vihko meinannut riittää. Tämän kertovat numerotkin. Kun liikevaihto vuonna 1994 oli ollut 250 000 markkaa, oli se jo seuraavana vuonna 618 000 ja vuotta myöhemmin oltiinkin jo lähempänä kahta miljoonaa. Sitkeys palkittiin.

– Tämän alan firmoja oli jäljellä 4–5, ja etenkin pienemmät tekijät olivat hävinneet. Niinpä meille tuli asiakkaaksi isoja taloja kuten YIT, Skanska ja NCC, Keijo kertoo.

– Ei pidä luovuttaa, mutta kyllä tämä aika paljon nöyrtymistä vaati, summaa Helena tarinan opetuksen.

Siekkiset myöntävät, että 90-luvun laman jälkeen yrittäminen on monessa mielessä tuntunut melko helpolta. Sen verran lama on vaikuttanut näihin päiviin saakka, että se omakotihaave piti tosiaan kuopata. Sen 90-luvun lama siis yrittäjille maksoi. Tosin päästiin se asuntounelmakin toteuttamaan, mutta vasta myöhemmin. Sinne muutettiin jouluksi 2007.

Euroviisulavasta kompostoreihin

Siekkisten verstaalla vuosien saatossa ehditty valmistaa monenmoista. Helenan työpöytää koristaa esimerkiksi kuva, jossa koreilee heillä tehty peltimiehen rooliasu. Sen tilasi aikanaan Teatteri 2000 Ihmemaa Oz-näytelmään. Myös televisiolle on tehty paljon rekvisiittaa ja lavasteita aina Rauta-aika-sarjan jättiläiskypärää ja Helsingin euroviisulavan kromipeltistä esiintymislavaa myöten. Isompi – ei viihdepuolen – urakka oli aikanaan myös Tampereen ortodoksikirkon kattotyö.

Yksi lama-ajan pelastajista oli kompostori. Keijo suunnitteli ensimmäisen sellaisen Helenan pyynnöstä omaan pihaan jo 80-luvun puolessa välissä. Helena ei jäänyt ainokaiseksi asiakkaaksi, sillä pian sen huomasivat myös muut.

– Tätä kävimme lama-aikaan myymässä monilla markkinoilla ja messuilla, ja näitä on tehty useampia satoja, Helena kertoo.

Kompostorille saatiin aikanaan hyödyllisyysmallisuojakin. Hyvillään Siekkiset miettivät myös vuosien saatossa heillä olleita työntekijöitä. Moni kun on saanut oppinsa alalle Siekkisten perheessä. Ja vaikka työntekijöitä oli parhaimmillaan talossa pitkälti toistakymmentä, heistä kukaan ei ole talon historiassa ikinä lähtenyt pois ovet paukkuen.

– Heistä kaikista on jäänyt meille ystäviä, Helena kertoo.

Jatkajan löytyminen olisi ilouutinen

Keijolle tuli eläkeikä täyteen 2011, ja siitä asti toimintaa on oltu hissukseen ajamassa alas ja asennustyöt on lopetettu. Mutta kun ostajaa ei ole löytynyt, on toiminta jatkunut. Nykyään hallissa puuhaavat vain Siekkiset itse, sillä vakituisia työntekijöitä heillä ei enää ole. Pelti taipuu silti edelleen. Erilaisten rakennuslistojen lisäksi paljon heitä työllistävät edelleen piippujen pellitykset, ja liesikupujakin tehdään melko usein.

– Ja siis kaikkea me teemme, mitä ihmiset vaan tilaavat, Keijo huomauttaa.

Asiakkaat ovat pääsääntöisesti pieniä rakennusliikkeitä. Niille valmistetaan asennusvalmiit tuotteet mittojen mukaan. Vaikka yritystoiminnalle edelleen mielellään nähtäisiinkin löytyvän jatkaja, ei Siekkisillä vieläkään mikään tulipalokiire eläkkeelle ole.

– En minä oikein tiedä, mitä sitä sitten osaisi tehdä. Että olisiko se vain sitten sitä klapien tekoa ja kävelemistä. Tässä kuitenkin saa touhuta jotain hyödyllistä ja nähdä ihmisiä. Hyvin ne omakotitalon askareet ehtii tehdä iltaisinkin, Keijo miettii.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä 1.2.2022

Ville Kulmala
Ville Kulmala