YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

Pauli Jokinen toimii kävelyoppaana yrityksessään WalkHelsingissä.
19.6.2025 klo 07:56
Uutinen

Kirjailija-yrittäjä elää rikoksilla – Kesäisin Pauli Jokinen vie yleisöä murhapaikoille, talvella syntyvät dekkarit

Tämä teksti on konekäännetty.

Pauli Jokinen alkoi vetää teemakävelyjä kirjoittamiensa historiakirjojen pohjalta.

Kirjailija, kaupunkiopas Pauli Jokinen vetää kesäisin kävelykierroksia yrityksessään WalkHelsingissä, talvisin hän kirjoittaa kirjoja.

– Aikojen saatossa olen pystynyt luomaan itselleni aika itseni näköisen työelämän. Kirjoitan ja kävelen, hän pohtii.

Vuonna 2010 Jokinen työskenteli Sanoma-konsernin silloisissa kaupunkilehdissä Helsingissä ja treenasi maratonille. Hän kyllästyi juoksemaan aina samoja reittejä, joten hän alkoi kehitellä omaksi ilokseen teemalenkkejä.

– Kehittelin esimerkiksi Arabian taidelenkin ja Vallilan arkkitehtuurilenkin. Ensin ajattelin ehdottaa toimitukseen juttusarjaa kävelykierroksista eri teemoilla, mutta sitten päätinkin lähestyä kustantamoja.

Minerva-kustannus kiinnostui Jokisen ideasta, ja niin syntyi kirja Sunnuntaikävelyllä Helsingissä. Kirjassa esitellään 52 kävelyreittiä, joiden varrella käydään läpi Helsingin paikallishistoriaa.

Tasaista kasvua

Seuraavina vuosina Jokinen kirjoitti kirjat Kulttuurikävelyllä Helsingissä sekä Helsinki kävellen.

Kun Jokinen oli perehtynyt kirjojaan varten Helsingin paikallishistoriaan, hän veti niiden pohjalta kokeeksi muutamia kävelykierroksia kustantamon edustajille ja muille pienille ryhmille.

Kävelyt niittivät suosiota, ja Jokinen perusti niitä varten toiminimen vuonna 2017. Samana vuonna hän perusti Helsingin kävelyfestivaalin, jonka ohjelmassa on erilaisia opastettuja kävelyjä.

– Kokosin saman sateenvarjon alle kaupunginosayhdistyksiä, yksittäisiä oppaita ja yrityksiä, jotka järjestivät tapahtumia Helsingissä. 

Samalla Jokinen tutustui opaskollegoihin ja alkoi myydä toistenkin oppaiden kierroksia yrityksessään. Vuonna 2021 hän siirtyi toiminimestä osakeyhtiöön, ja WalkHelsinki Oy näki päivänvalon. Yritys on kasvanut tasaisesti. Vuonna 2024 se tavoitti 178 000 euron liikevaihdon.

Vaivaton tapa viihtyä

WalkHelsingillä on useita erilaisia opastettuja teemakävelyjä, joissa keskitytään vaikkapa sota- tai poliittiseen historiaan, kirjojen ja elokuvien tapahtumapaikkoihin, taiteeseen, kulttuuriin tai kuuluisiin murhiin. Lisäksi yritys järjestää suosittuja ulkopakopelejä.

Viime toukokuussa WalkHelsinki teki ennätyksensä, 120 yritystapahtumaa. 

– Se on valtava kuukausimäärä, enkä usko, että kovin moni yritys yltää siihen, Jokinen sanoo.

Valtaosa teemakävelyistä ja pakopeleistä on yksityistilaisuuksia kuten työyhteisöjen virkistyspäiviä. 

– Uskon, että vaivattomuus ja helppous on salaisuutemme. Teemakävely on helppo järjestää isollekin porukalle, ja ne ovat vähän erilainen tapa liikkua kaupungissa sekä tutustua historiaan.

Kävelyjä järjestetään yleisötapahtuminakin, joihin voi ostaa lippuja. Nykyisin yritys toimii myös Turussa ja Tampereella.

Murhakävely sopii kaikille

Ehdottomasti suosituimpia ovat murhakävelyt, jossa käydään kuuluisilla murhapaikoilla Helsingin eri kaupunginosissa. Oma kävelyretkensä on myös Espoon Bodominjärven murhamysteerin tapahtumapaikoille. 

Jokinen uskoo, että murhakävelyt sopivat lähes jokaiselle. 

– Taidekävelyllä puolet jengistä voi ajatella että hoh hoijaa, samoin jollain historiallisella Mannerheim-kävelyllä. Mutta murhat kiinnostavat ainakin jonkin verran lähes kaikkia, Jokinen arvelee.

Tarinat ovat toki makaabereja ja kauheita, mutta ajallinen etäisyys vie niistä pahimman terän. Kävelyillä käsitellään enimmäkseen yli puoli vuosisataa vanhoja murhia.

Jokinen uskoo, että murhissa kiehtoo pääsy tarkastelemaan ihmismielen pimeää puolta turvallisesti.

– Vähän kuin kauhuelokuvissa. Ne ovat turvallinen tapa tutustua rikolliseen maailmaan.

Teemakävelyjen ja pakopelien sesonki on keväästä syksyyn. Talvi on hiljaista aikaa.

– Sydäntalvella tulee useampi nollakuukausi, mutta silloin keskityn kirjoitustöihin.

Myös rikoshistoria kiehtoo Jokista. Hän on julkaissut kirjoja Suomen, Turun, Tampereen ja Helsingin murhahistorioista. Viimeisimpänä hän uppoutui Bodominjärven kolmoismurhan tapahtumiin. Kirja Bodominjärven mysteeri ilmestyi toukokuussa. 

– Kirja syntyi itselleni tuttuun tyyliin. Kävin suunnittelemassa Bodominjärvellä kävelyreittiä ja tutustuin lokaatioihin. Sitten ehdotin kustantajalle, että pitäisikö aiheesta tehdä myös kirja, kun tapauksesta tulee kuluneeksi 65 vuotta.

Pieniä tarinoita

Jokinen sanoo, että häntä itseään kiinnostaa juuri paikallishistoria, pienet tarinat kaupungin eri paikoista.  

– Ne tarinat eivät välttämättä ole maailmanhistorian kannalta kovin merkittäviä, mutta ne koskettavat paikallista väestöä.

Jokiselle historia herää eloon paikkojen ja tarinoiden myötä. 

– Joskus minusta tuntuu, että itsekin viihdyn paljon paremmin omilla kotikulmillani, kun tiedän tarinoita sieltä missä asun. Jokaiseen kadunkulmaan liittyy joku anekdootti, ja se tuo syvyyttä elämiseen ja olemiseen.

Vuonna 2020 Jokinen laajensi repertuaariaan dekkareihin. 

– Se oli korona-ajan projekti. Työt seisahtuivat, ja lapset olivat kotikoulussa. Ajattelin, etten voi itse samaan aikaan hypätä sohvalle katsomaan Netflixiä, vaan minunkin pitää keksiä jotain tekemistä.

Esikoisdekkari Jääleinikin kuolema ilmestyi vuonna 2022. Etsivä Arpia Haahtin rikostutkimuksista 1930-luvun Helsingissä kertovan kirjasarjan neljäs osa ilmestyy elokuussa.

Vinkkaa meille juttuaihe!

Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Toimitus saa olla minuun yhteydessä mahdollista haastattelua varten
Kaisu Puranen