Kommunistimaan kasvatista tuli metsäalan yrittäjä

Täysin vierasta yrittäminen ei ollut, ei vaikka Eduard Shehu varttuikin kommunistisessa valtiossa. Eipä olisi 12-vuotias Edi kotimaassaan Albaniassa purukumia ja tupakkaa kaduilla myydessään osannut aavistaa, mitä tuleman piti. Siis esimerkiksi sitä, että hän asuisi puolen Euroopan päässä Suomi-nimisessä maassa, hänellä olisi vaimo ja kaksi lasta sekä ohjattavana monen sadan tuhannen euron metsäkone ja metsäalalla toimiva yritys. Ei, tätä hän ei totta tosiaan olisi uskonut. 90-luvun Albaniassa haaveet olivat melko lailla maltillisempia. Albania ei totta vie ollut Edin lapsuudessa mukava asuinpaikka.

Albania oli outolintu jopa sen aikaisen kommunistisen maailman mittapuulla. Kovin kauaksi ei mennä, jos silloista Albaniaa vertaa tämän päivän Pohjois-Koreaan. Lähes yhtä eristyksissä piskuinen, kolmen miljoonan ihmisen valtio oli muusta maailmasta noihin aikoihin. Albania ei oikeastaan tehnyt yhteistyötä edes kommunistivaltioiden kanssa, kapitalistisesta lännestä puhumattakaan. Edi asui pienessä, muutaman sadan talon kylässä, jossa ainoa yhteys ulkomaailmaan oli läpi virtaava joki. Sen alkulähteet olivat Kreikassa. Aika ajoin se tarjosi lyhyitä väläyksiä toisenlaiseen arkeen.

– Oli todellinen aarre, jos joskus joesta löydettiin tyhjä Coca Cola -pullo, hän muistelee.

Vaihtoehdot vähissä

Albaniassa elettiin aikamoisessa kurjuudessa. Maalle asetetut pakotteet näkyivät kaikessa, ja jopa perunoista oli pulaa. Tämänkaltaiset huomiot, niin totta kuin olivatkin, oli parempi pitää kuitenkin omana tietonaan. Moisen asian julkilausuma tai ylipäätään minkäänlainen kritiikki maan johtoa kohtaan olisi ollut maanpetokseen yllyttävää puhetta ja sanktiot ankarat. Kommunismi kun nyt vaan ei voinut olla väärässä. Se olikin maassa tosiallisesti korvannut myös virallisesti uskonnot.

– Kirkot ja uskonnollinen kirjallisuus oli tuhottu, poltettu, papit viety vankeuteen tai tapettu, Edi kertoo.

Kommunismin aikaan uskonnot olivat virallisestikin kielletty. Raamattu oli tämän maan rajojen sisällä kielletty kirja. Kovin monipuolisia tulevaisuudensuunnitelmia kommunistimaassa ei nuorelle miehenalulle ollut tarjota. Vaihtoehtoja oli oikeastaan kaksi, joko päätyi työhön kaivokseen, tai sitten oli tarjolla maanviljelys. Ei kuitenkaan millään omalla tilalla, vaan tietysti koko kansan yhdessä omistamalla yhteisviljelmällä.

– Niistä varmaan se kaivos olisi ollut vaihtoehtoni, joskin toivoin, että pääsisinpä kaivoksessa edes rekkakuskiksi, hän miettii nyt, kun tiedustelen pikku Edin silloisia unelmia.

Sitten romahti Neuvostoliitto

Kun maailman mittavin ihmiskoe nimeltään Neuvostoliitto sitten päättyi kaatumiseen, mikä veti mukanaan myös muut rautaesiripun itäiselle puolelle jääneet maat, oli Albaniakin uuden edessä. Mitenkään sujuvasti orastava demokratia ei Albanian ylle laskeutunut. Kommunismi oli kuollut, mutta sen tilalle oli tullut demokratian sijaan pikemminkin anarkia. Aatteen pahasti pettämä kansa janosi kostoa. Siinä sivussa pistettiinkin sitten rikki iso osa sekä maan tehtaista että muusta infrastruktuurista. Ja kun järjestystä ei ollut enää ylläpitämässä kukaan, korruptio ei vaan rehottanut, vaan suorastaan räjähti.

Hedelmäbisnes ruokki perheen

Teini-ikäiselle albanialaispojalle uusi tilanne oli vaikea. Nyt töitä ei ollut nimittäin enää edes niissä kaivoksissa tahi tiloilla. Niinpä elannonhankinnassa oli luovuus valttia. Edi aloitti omat bisneksensä jo 12-vuotiaana. Ensin myyntiartikkelina olivat purukumi ja tupakka ja vähän myöhemmin hedelmät. Niissä oli mahdollisuus isompiin tienesteihin. Parhaina päivinä saattoi banaaneilla hyvinkin tienata kymmenkuntaa euroa vastaavan summan, joka oli silloisessa Albaniassa ihan käypä tienesti.

Ei sillä tosin rikastumaan olisi päässyt. Hedelmärahat menivät pääosin perheen kuluihin. Ruokakuntaan kuului äidin ja Edin lisäksi kaksi huomattavasti pienempää siskoa. Edi joutui ottamaan jo varhaisella iällä perheenpään roolia, sillä vanhempien avioeron seurauksena isä oli muuttanut kauas, ja isoveli oli onnistunut pääsemään Kreikkaan.

Sodista se julmin

Vuonna 1997 Albanian kaaos ajautui sisällissodaksi. Se oli oikeastaan lähtenyt liikkeelle valtavasta pyramidihuijauksesta, jossa oli lupailtu hyviä tienestejä tehdyille sijoituksille. Uskottavuutta sille toi, että jopa valtion ylin johto oli kannustanut ihmisiä siihen. Valtavan moni äkkirikastumisen mahdollisuuden nähnyt albaani oli iskenyt koko omaisuutensa kiinni tähän massiivisessa mielessä toteutettuun kupruun.

Kun katteettomat lupaukset sitten romahtivat, päätyi maa sodista siihen julmimpaan, sisällissotaan. Kadulle protestoimaan lähti se iso osa kansasta, joka oli menettänyt pyramidihuijauksessa peräti 1,2 miljardia dollaria. Armeijan tukikohdat jäivät vartioimatta, kun siellä työskennelleet sotilaat saivat käskyn ampua omiaan – eivät suostuneet ja asevarastot jäivät vartioimatta. Kansalaiset hakivat suvereenisti aseita omaan käyttöön ja Kalashnikovit lauloivat pihoilla ja puistoissa.

Tämä sai Edin, kuten monen muunkin albaanin päättämään, että maasta oli päästävä pois.

Lyhyeksi jäi Italian ekskursio

Oli Edi teininä veljensä tapaan Kreikkaan jalkapatikalla pyrkinyt, useampaankin otteeseen, mutta haaveeksi se oli hänen osaltaan jäänyt. Rajamaastossa sijaitseva vuoristo oli vienyt voiton. Sisällissodan kaaos tarjosi kuitenkin uudenlaisen mahdollisuuden. Huhut kertoivat, että ulkomaalaisia, kuten lähetyssaarnaajia ja liikemiehiä, joita maa oli houkutellut jo 90-luvun alkupuolella, oltiin evakuoimassa kiristyvän tilanteen alta veneellä Italiaan. Satamassa viesti oli kuitenkin tyly. Evakuointialukset oli tarkoitettu vain ulkomaiden kansalaisille. Albanien kohtalona oli jäädä katsomaan rettelöivää kotimaataan. Sattumoisin eräs Italian armeijan sotilas kuitenkin suostui ottamaan Edin matkaan. Niinpä hän oli kuin olikin pian matkalla Italiaan.

Ei siinä mistään huvireissusta ollut kyse. Noin 300 matkaan otettua albaania paiskattiin syvimpään ruumaan, ja koko nelipäiväisen matkan aikana heille annettiin vain muutama vesipullo ja keksipaketti. Matka länteen jäi kuitenkin lyhyeksi. Neljä päivää myöhemmin kaikki albaanit haettiin keskellä yötä majoituspaikasta helikoptereihin ja lennätettiin takaisin Tiranaan. Koko tapaus oli kansainvälinen uutinen, ja Edi näkyi jopa Euronewsin televisiokuvissa.

Läheltä liippasi rintamalle lähtö

Albanian levottomuuden loppuivat vasta uusiin parlamenttivaaleihin sekä noin 7000 rauhanturvaajan turvaamana. Hetkessä sekään ei kuitenkaan Albanian asioita korjannut. Edi kuten moni muukin haikaili edelleen muutosta ulkomaille. Nyt sitä kuitenkin haittasi myös viideksi vuodeksi asetettu maahantulokielto Italiaan. Sellainen sanktio pikakeikasta oli langetettu. Vuoden päivät Edi vietti armeijan leivissä. Se oli looginen ratkaisu, sillä työt olivat kortilla, ja armeijassa ainakin oli takuuvarma ruoka ja edes jonkinmoiset tulot.

Vähältä piti, ettei miestä lähetetty naapurimaa Kosovon rajalle sotatantereelle. Hän oli jo itse asiassa rajalla lähtevässä autossa, varusteineen kaikkineen. Lopulta joku keksi, että se ryhmä saa jäädä lähtemättä, heillä kun palvelusaikaa oli enää kuukausi. Koska maan työtilanne oli edelleen surkea, oli vastaanotettava se, mitä löytyi. Käytännössä ainoa toimiva elinkeino maassa tuntuivat olevan baarit ja ravintolat, joissa nuori mies ehti työskennellä sekä tarjoilijana että baaritiskin takana.

Uskonnolle oli selvä tilaus

Se aikaisemin koko maassa kielletty uskonto oli alkanut kiinnostaa Ediä kovasti jo kommunismin luhistumisen jälkeen. Vuosien saatossa hän olikin löytänyt itsensä yhtä useammin erilaisista ulkomaalaisten lähetyssaarnaajien järjestämistä tilaisuuksista. Uskonto täytti nuoren miehen maailmankuvassa aikaisemmin vallinnutta tyhjiötä.

– Meidät oli Albaniassa pakotettu uskomaan kommunismiin, mutta se kaatui. Seuraavaksi piti uskoa demokratiaan, mutta sen myötä meille tuli sisällissota. Kaipasin jotain pysyvämpää, ja usko on ollut minulle se asia, Edi kertoo.

Sitä mies ei tosin osannut vielä tuolloin aavistaa, että usko olisi vahvasti mukana myös hänen elämänsä seuraavissa isoissa käänteissä.

Metsätöihin Skandinaviaan

Kontaktit lähetyssaarnaajiin mahdollistivat lopulta Edin pääsemisen ulkomaille. Kesäksi vuonna 2001 hänelle nimittäin tarjoutui mahdollisuus lähteä sesonkihommiin Ruotsiin. Se ei ehkä vastannut alkuperäisiä suunnitelmia, mutta se mahdollisti työt – puiden istuttamisen – aivan toisella puolella Eurooppaa. Kolmen kuukauden työkomennukselle lähti Edin lisäksi ensimmäisellä kerralla viisi hänen maamiestään. Työ oli raskasta ja yksipuolista taimien istuttamista, mutta kertaan se ei jäänyt. Tekijämiehelle kun oli tarjolla sama mahdollisuus myös tulevina vuosina.

– Tosiasia oli, että noihin aikoihin halusin vain pois Albaniasta, hän kertoo.

Paluu pulpettiin

Seuraavana kesänä Edin lähtemisessä tuli mutkia matkaan, sillä hänelle aikaisemmin määrätty matkustuskielto Italiaan oli laajentunut koko mantereen laajuiseksi Euroopan tiivistäessä yhteistyötään. Sillä kertaa hän ehti olla töissä Ruotsissa vain kaksi kuukautta. Mitään omaisuuksia reissuissa ei päässyt tekemään, vaikka työstä maksettu korvaus olikin Albaniaan verrattuna hyvä.

– Asuminen Ruotsissa maksoi aika paljon, ja tuohon aikaan myös matkustaminen oli hyvin kallista, Edi kertoo.

Näiden osa-aikatöiden seurauksena Edille kuitenkin avautui mahdollisuus lähteä koulunpenkille. Opinnot kun olivat jääneet hänen osaltaan melko vähiin. Tämäkin oli kytköksissä siihen Edin aiemmin löytämään uskoon. Uppsalassa toimiva Raamattukoulu oli kansainvälisen helluntaiseurakunnan ylläpitämä. Sekin auttoi, että hänen oli mahdollista opiskelujen ohella jatkaa metsätöitä.

Salamasuhde

Raamattukoulun kautta Edi Suomeenkin tutustui, ainakin välillisesti. Ruotsissa nimittäin polut yhdistyivät Hannakaisan kanssa. Hän oli samaisen opinahjon kasvatteja, joskin hän oli saanut opintonsa jo pakettiin ja muuttanut takaisin Suomeen. Hän sattui olemaan juuri tuolloin Ruotsissa piipahtamassa tapaamassa vanhoja kavereitaan.

Liikkeet olivat rivakat. Kolmannella kohtaamiskerralla vaihdettiin kihlat ja viidennellä astuttiin avioon. Aikataulua vauhditti se, että Edin oleskelulupa oli umpeutumassa. Kiireen vuoksi avioon astuttiin ensin Suomessa maistraatissa ja kirkossa vasta 4. kesäkuuta 2006. Silloin paikkana oli Tampereen Keskustorin vanha kirkko. Päivä oli muuten sama kuin Hannakaisan vanhempien vihkipäivä, joskin 30 vuoden erolla.

Työnantajan konkurssi oli myös mahdollisuus

Pariskunnan yhteinen kieli oli alkuun englanti. Se oli ollut myös uppsalalaiskoulussa käytetty kieli. Alusta asti selvää oli, että Edi halusi oppia myös suomen kielen. Hän oli tullut tänne jäädäkseen. Töiden kanssa miehellä kävi hyvä mäihä. Metsäalan osaajaksi jo Ruotsissa huomattu mies nimittäin pestattiin jo Ruotsissa työtä tarjonneen metsäalan firman leipiin myös Suomessa. Se pesti tosin loppui vuonna 2009, kun kovaa vauhtia kasvanut ruotsalaisfirma ajautui vaikeuksiin ja joutui ajamaan toimintojaan alas. Kasvuvauhti oli ollut liian suuri. Ediä tämäkään ei kuitenkaan lannistanut.

– Olin aikaisemminkin miettinyt, että haluan joskus oman yrityksen, hän kertoo.

Pakko on hyvä opettaja

Toki firman pystyttäminen jonkin verran paperitöitä vaati, mutta ei yrittäjä sitä mitenkään kohtuuttomana haasteena pitänyt. Hän kiittelee myös Uusyrityskeskus Ensimetristä saamaansa apua. ES Metsä Oy:n toimenkuvaan kuuluivat raivaukset ja istutukset. Startti oli varsin maltillinen. Tässä tarinassa nimittäin alussa oli Edi, raivaussaha sekä jo paremmat päivänsä nähnyt pakettiauto. Aiemmissa metsähommissa luodut suhteet auttoivat.

Ensimmäiset toimeksiantonsa Edi sai Roineen metsänhoitoyhdistykseltä Kangasalta. Suomen kielen oppimisen kannalta metsätyöt olivat siinä mielessä hyvä koulu, että alalla toimivat pääasiassa vanhemmat miehet eivät pahemmin englantia pamisseet. Niinpä pakko oli tässäkin tapauksessa kovin tehokas opettaja. Vuotta myöhemmin töitä alkoi olla jo sen verran, että Edi pystyi ensimmäistä kertaa tarjoamaan töitä jo toisellekin.

Nyt siihen oli parempi sauma kuin koskaan. Päätöksentekoa helpotti sekin, että finanssikriisin seurauksena avoinna olevia työpaikkoja oli tarjolla varsin rajoitetusti. Vaimokin kannusti yrittäjyysideaa.

– Edi oli jonkin aikaa töissä rakennuksilla, mutta ei hän selvästi siitä nauttinut, Hannakaisa kommentoi.

Mukavan monipuolista

Edi itse päätyi syventämään osaamistaan Kurun metsäoppilaitokseen. Siellä oli alkanut juuri sopivasti englanninkielinen linja. Koulutus osoittautui erittäin hyödylliseksi. Lisäksi opintojen loppupuolella vuonna 2011 hänelle aukesi oppilaitoksen kautta myös mahdollisuus kasvattaa kertaheitolla omaa liiketoimintaansa. Metsänhoitoyhdistyksellä kun oli myynnissä metsätyökone. Koneen hinta, 90 000 euroa vähän hirvitti, mutta koneen yrittäjä kuitenkin osti. Se on sittemmin päivitetty uudempaan malliin. Laitetta mies operoi itse. Yrittäjä myöntää, että omassa työssä häntä miellyttää sen tarjoama vaihtelevuus.

– Saan olla suuren osan ajasta ulkona, enkä istua toimistolla koko ajan. Tykkään muutenkin luonnosta ja mahdollisuudesta tehdä työni siellä, hän kertoo.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä 20.9.2022