YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Konkurssikurimus jatkuu sitkeästi – Yksinyrittäjät pinteessä
Konkurssiluvut ovat edelleen hurjia.
Viime vuonna konkurssiin haettiin Tilastokeskuksen tietojen mukaan 3 906 yritystä.
– Viime vuoden konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996. Edeltävään vuoteen verrattuna konkurssihakemusten määrä kasvoi 12 prosentilla, Tilastokeskuksen yliaktuaari Mira Kuussaari kertoo tiedotteessa.
Henkilökunnan määrä konkurssiin viime vuonna haetuissa yrityksissä oli noin 14 300. Tämä luku on Kuussaaren mukaan ollut suurempi kolmesti 2000-luvulla: vuonna 2009 eli globaalin finanssikriisin aikoihin, vuonna 2013 sekä vuonna 2023.
– Vuonna 2023 edelleen käynnissä olevan konkurssiaallon voi katsoa alkaneen, Kuussaari toteaa.
Edellisen kolmen vuoden aikana konkurssiin on haettu keskimäärin 3 600 yritystä vuodessa. 2010-luvulla konkurssien vuosikeskiarvo oli noin 2 700. Kuussaari pitää kasvua huomattavana.
– Suhteellisesti tarkastellen lähes kolmannes. Henkilökunnan määrällä mitattuna muutos on ollut kuitenkin selvästi maltillisempi, noin yhdeksän prosentin luokkaa. Tämä kertoo siitä, että viime vuosina konkurssiin on haettu keskimäärin pienempiä yrityksiä kuin 2010-luvulla.
Vuonna 2025 konkurssiin haetuista yrityksistä noin 16 prosenttia oli oikeudelliselta muodoltaan luonnollisia henkilöitä. Osuus oli vajaat neljä prosenttiyksikköä suurempi kuin edeltävänä vuonna. Olemme aiemmin kertoneet yksinyrittäjien konkursseista täällä.
– Yhden hengen yritysten konkurssit eivät kuitenkaan selitä konkurssien määrän viimeaikaista kasvua, sillä näiden yritysten osuus ei ole ollut viime vuosina merkittävästi suurempi kuin esimerkiksi 2010-luvulla keskimäärin, Kuussaari kertoo.
Viime vuonna eniten konkurssiin haettiin rakennusalan yrityksiä (768). Rakentamisen alalla konkurssien määrä on kuitenkin laskenut vuoden 2023 huipusta.
– Käytännössä kaikilla muilla aloilla suunta on ollut ylöspäin, Kuussaari jatkaa.
Talouden ”tulppa” murrettava
Suomen Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen kommentoi lukuja tuoreeltaan. Hän huomauttaa, että Tilastokeskus raportoi vireille tulleista konkurssihakemuksista, joista osa peruuntuu ennen varsinaista konkurssin asettamista.
– Konkurssiin haetaan edelleen erityisesti palvelualan pieniä yrityksiä, mutta myös kauppa ja rakentamisen toimialat ovat edelleen hankaluuksissa, Toivonen kertoo.
– Konkurssiluvut ovat vielä niin kauan kasvavia, kunnes talouden tulppa saadaan murrettua auki, hän jatkaa.
Noin viidennes pienistä- ja keskisuurista yrityksistä ilmoittaa, että sen taloudellinen tilanne on huono tai erittäin huono.
– Synkät uutiset ulkomailta ja Suomesta ovat saaneet kuluttajat ja yrittäjät varovaisiksi. Luottamuksen palauttaminen vaatii hyviä uutisia ja kunnianhimoisia päätöksiä, jotta uskallamme jälleen investoida, kuluttajaa ja työllistää. Kaikkeen emme voi itse vaikuttaa, mutta esimerkiksi järkevä yrittäjän eläkejärjestelmän uudistaminen sekä rakentamisen vauhdittaminen ovat toimia, joita hallitus voi omilla päätöksillään edistää, Toivonen sanoo.
Vinkkaa meille juttuaihe!
Toimitus
toimitus@yrittajat.fi