Konkurssiyrittäjät kertovat tarinansa uutuuskirjassa – Jani Asunmaa turvautui viinapulloon, kun velat kaatuivat päälle 

Kuluneella viikolla julkaistu kirja 10 tapaa tehdä konkurssi – ja selvitä siitä (Gummerus) kertoo siitä, mitä yrittäjät käyvät läpi ennen yrityksen konkurssia ja sen jälkeen.

Kirjoittaja Taina Ahtela on työskennellyt aikaisemmin viestintäalan yrittäjänä. Kirjoitusprosessi vei ajoittain miettimään yrittäjyyden merkitystä.

– Hetkittäin pohdin, arvostetaanko yrittämistä riittävästi. Kaikista yrityksistä ei tule menestystarinoita, mutta ilman rohkeutta ottaa riskiä ei tulisi ensimmäistäkään.

”Työntekijät kyselivät, että mitä he nyt tekevät. Sanoin, että en tiedä. Minulla ei ole hajuakaan” (Tommi Juntikka, Konepaja Paakkola Conveyors, konkurssi vuonna 2014).

Teokseensa Ahtela haastatteli yrittäjiä startupista pitkäikäiseen perheyritykseen ja muihin jo vakiintuneemman aseman saavuttaneisiin yrityksiin. Osa yrityksistä pääsi velkasaneeraukseen, joka ei ole kuitenkaan tuonut odotettua pelastusta.

Kokemuksistaan huolimatta lähes kaikki kirjan yrittäjät ovat päässeet yli raskaista vuosista.

– Eräs yrittäjä kuvailee kirjassa, ettei hän kokenut epäonnistumiseksi itse konkurssia vaan sen, ettei hän etsinyt ajoissa apua. Monessa tapauksessa aika on antanut perspektiiviä.

Ahtelan tavoitteena oli löytää monipuolisesti erilaisia yrittäjätarinoita eri puolilta Suomea. Muutama kieltäytyi, mutta suurin osa halusi jakaa oppinsa muille ja tarjota vertaistukea muille vaikeassa tilanteessa oleville yrittäjille.

– Yhteinen viesti kaikilla oli se, että konkurssi ei ole syy hävetä. Monessa tarinassa häpeä nousee jossain muodossa esille, Ahtela sanoo.

Ravintolabisnes tuntui liian helpolta

Yksi kirjan yrittäjistä on vuonna 2010 konkurssin tehneen BigBoat Oy:n Jani Asunmaa, joka lähti ravintolabisnekseen hetken mielijohteesta.

”Yhtiökumppanit laskeskelivat, että noin 150 000 euron investoinnit saadaan nopeasti maksettua pois. Valitettavasti investointi oli ihan poskettoman hyvä. Ravintola oli loistavalla paikalla, ja alkuun sattui osumaan todella hyvät kesät. Teimme aivan uskomatonta myyntiä, 10 000 euroa päivässä”, Asunmaa muistelee kirjassa.

”Ajattelin, että ei jumalauta, olen ollut ihan väärällä alalla. Ravintolahomma on niin helppoa, että ravintoloitahan pitää perustaa enemmän. Mutta enhän minä tuntenut alaa lainkaan”.

Innostus poiki useita uusia ravintoloita, joilla ei mennyt yhtä hyvin. Jokainen uusi ravintola tuotti edellistä huonommin. Konsepti oli kateissa. Kiinteistöjen muutoksiin oli otettu reilusti velkaa.

”Kunpa joku olisi tullut silloin sanomaan, että hei Jani, sinähän teet ihmisille palveluksen, kun panet lapun luukulle”, Asunmaa jatkaa. 

Lopulta työeläkevakuutusyhtiö haki Asunmaan yrityksen konkurssiin maksamattomien työeläkemaksujen takia. Vaikeina aikoina Asunmaa turvautui viinapulloon.

”Ehkä se katkaisi kamelin selän, kun piti kymmenelle luottohevoselle kertoa, ettei pysty maksamaan velkojaan. En minä missään vaiheessa itsemurhaa tosissani ajatellut – minullahan oli se viinapullo siinä vieressä lohtuna.”

”Toivon, että tarjoaa vertaistukea”

Moni kirjan yrittäjistä on päättänyt jatkaa yrittäjänä myös konkurssin jälkeen. Ahtelan mukaan kaikki ovat pystyneet tekemään ”tilinpäätöksen” vaikuttavat olevan sinut konkurssin kanssa.

Monessa tapauksessa aika on antanut perspektiiviä.

– Eräs yrittäjä kuvailee kirjassa, ettei hän kokenut epäonnistumiseksi itse konkurssia vaan sen, ettei hän etsinyt ajoissa apua, Ahtela kertoo.

Kirja on erityisen ajankohtainen nyt, sillä konkurssiluvut ovat nousussa. Olemme kertoneet huolestuttavasta konkurssikehityksestä täällä.

– On totta, että kirja on valitettavan ajankohtainen. Itse toivon, että kirja voisi tarjota tietoa ja vertaistukea. 

”Sitten yhtäkkiä tajuaakin, että asia (konkurssi) on ihmisille ihan yksi lysti. Samaan tapaan kuin jos joku jääkiekkoilija mokaa, huomenna sitä ei muista kukaan. Ei kukaan muista ruusutarhojen konkurssia tänä päivänä” (Markku Suutari, Ruusutarhat Suutari, konkurssi vuonna 2012).

Konkurssikokemus on Ahtelan mukaan usein sitä ikävämpi, mitä enemmän mukana on taloudellista menetystä. Osa kirjan yrittäjistä ei ole kärsinyt henkilökohtaista taloudellista konkurssia.

Yrityksen konkurssista tai yrityssaneerauksesta tulee merkintä julkiseen maksukyvyttömyysrekisteriin. Konkurssia koskeva merkintä poistuu kolme vuotta sen jälkeen, kun konkurssi on rauennut tai lopputilitys hyväksytty. 

Vuonna 2022 luottotietolakiin tehdyn muutoksen jälkeen maksuhäiriömerkinnästä on mahdollista päästä eroon kuukauden kuluttua siitä, kun velka on maksettu ja tieto maksusta on toimitettu luottotietorekisterin pitäjälle.

– Voi olla myös niin, että pahinta ei lopulta ole konkurssi vaan yrittäjän oma uupumus. Silloin lähipiirin merkitys korostuu. Kone on käynyt kovilla, mutta yhtäkkiä tekeminen loppuu kuin seinään. Se on melkoinen äkkijarrutus, Ahtela sanoo.

Kirjassa huomautetaan, että merkittävä osa konkursseista raukeaa. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2021 käsitellyistä 2 450 konkurssihakemuksesta vain noin viidesosa päättyi jakoluettelon vahvistamiseen. Konkurssin raukeaminen tarkoittaa, että yrityksen toiminta lakkaa mutta konkurssimenettelyä ei jatketa. Kaksi kolmasosaa konkursseista raukeaa varojen puutteeseen.

Vitkuttelu ei useinkaan kannata

Suomen Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikön Tiina Toivosen mukaan konkurssiuhkaisten maksukehotusten, konkurssihakemusten ja konkurssien määrät tulevat nousemaan kuluvan vuoden aikana.

– Eniten yrityksiä hakevat konkurssiin Verohallinto ja työeläkeyhtiöt. Ne arvioivat, että elokuussa konkurssihakemukset nousevat edellisvuodesta vielä 20–25 prosenttia, Toivonen sanoo.

Yritysten ahdinko on näkynyt myös Suomen Yrittäjien neuvonnassa ja Yrittäjän talousapu -palveluun tulleissa yhteydenotoissa. Apua hakevat etenkin rakennusalan aliurakoisijat, korjausrakentamiseen erikoistuneet yritykset ja useat pienet palvelualan yritykset. Toivosen mukaan moni hakee apua liian myöhään.

– Näissä tilanteissa yrittäjän kannalta on usein paras ratkaisu, että yritystoiminta ajetaan mahdollisimman hallitusti alas. Enää ei tarvitse pelätä konkurssin jälkeistä ikuista velkavankeutta.

Toivonen viittaa viime vuosina tehtyihin, Suomen Yrittäjien ajamiin lakimuutoksiin, jotka auttavat konkurssin tehneet yrittäjät kohtuullisessa ajassa vapaaksi vanhoista yritystoiminnan veloista ja uuteen alkuun.

Toivonen huomauttaa, että talousvaikeudet eivät aina johda konkurssiin. Velkojat saattavat joustaa ja parhaassa tapauksessa suhtautua myönteisesti erilaisiin maksujärjestelyihin. Jos yrityksen talousvaikeudet ovat tilapäisiä, yritystoimintaa voidaan tervehdyttää myös esimerkiksi elinkeinonharjoittajan velkajärjestelyllä tai yrityssaneerauksella. Päätöksen saneeraukseen ja velkajärjestelyyn pääsemisestä tekee aina tuomioistuin.

Yritykset lopettavat toimintansa pääasiassa muuten kuin konkurssin kautta. Vuosittain toiminta loppuu vajaassa 30 000 yrityksessä.

”Helpoimpia olivat perintätoimiston laskut. Niissä oli kauheat korot, mutta sieltä ei sentään kukaan yrittäjä soitellut sydäntäsärkeviä puheluita, että heiltä on rahat loppu, voisitteko maksaa laskun tai osan siitä” (Jani Asunmaa, BigBoat Oy, konkurssi vuonna 2010).

Lainaukset ovat otteita kirjasta.