Yrittäjä! Tule mukaan omiesi pariin. Liity Yrittäjiin.

Jäsen, oletko jo ladannut Yrittäjät -sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

Täsmä työterveys rakennus
9.2.2022 klo 16:36
Uutinen

Kovassa kasvussa olevan työterveysyrityksen valtti on kiinteä hinnoittelu

Kahden työterveyslääkärin vuonna 2016 Vantaalla perustama Täsmä Työterveys on kasvanut kovaa tahtia. Ensimmäisen fyysisen toimipisteensä pääkaupunkiseudun ulkopuolelle yritys sai viime huhtikuussa Tampereella. Yrityksen myyntivalttina on työterveyshuollolle asetettu kiinteä vuosihinta.

Tampereen työterveysaseman vetäjä, ketjun asiakkuusjohtaja Mia Koskinen oli aikanaan Täsmä Työterveyden ensimmäinen palkattu työntekijä. Silloin toiminta keskittyi vielä puhtaammin pääkaupunkiseudulle. Tampereella Koskinen on nyt asunut kaksi vuotta, mutta alun perin Mäntän kasvattina hän tuntee kaupungin hyvin entuudestaan. Yrittäjyydestäkin hänellä on omakohtaista kokemusta, sillä hän pyöritti aikanaan kotikaupungissaan Mäntässä kahvilaa.

Tuplarooli

Oma yrittäjäkokemus olikin osasyy siihen, että työterveyshoitaja kiinnostui Täsmästä työpaikkana. Häntä pyysi mukaan toinen ketjun perustajalääkäreistä, joka oli entuudestaan tuttu työelämästä.

– Työterveyden tarjoaminen kiinteään kuukausihintaan kuulosti entisen yrittäjän korviin kovin hyvältä, koska se helpottaa oman budjetin tekemistä. Oikeastaan olin jo menossa toisaalle hommiin, mutta kun kuulin tästä, suunnitelmat muuttuivat, Koskinen kertoo.

Tämä tapahtui helmikuussa 2016. Mia Koskisen rooli yrityksessä on ollut alusta saakka kaksijakoinen.

– Työskentelin hoitajana, mutta toisaalta rupesin myös kiertelemään yrityksissä ja myymään meitä, hän taustoittaa.

Toden teolla toiminta lähti lentoon, kun yrityksen perustajakaksikko jätti aiemmat työpaikkansa ja keskittyi sataprosenttisesti yritykseensä. Kasvavat asiakasmäärät tarkoittivat myös uusia rekrytointeja, ja niin oli kasvupyörä lähtenyt toden teolla rullaamaan. Kiinteän maksun lisäksi yritys toimi tienraivaajana myös etävastaanottojen suhteen. Täsmän tapauksessa sellaiset aloitettiin jo 2017, eli vuosia ennen pandemiaa.

– Noin 80 prosenttia kaikista työterveyskäynneistä pystytään hoitamaan etävastaanottona, Mia Koskinen kertoo.

Valinnanvaraa riittää

Täsmä tarjoaa työterveyshoitoihin eritasoisia paketteja. Kevyimmillään sopimus pitää sisällään lakisääteiset velvoitteet. Sitä astetta ylempänä löytyy Laaja-niminen palvelukokonaisuus, jonka myötä myös etävastaanotot kuuluvat hintoihin. Sitä seuraavassa Kattavassa kiinteään kuuluvat sitten myös kivijalkakäynnit. Kattavin sopimustaso on Extra, joka pitääkin sitten sisällään kaiken. Siinä kiinteään vuosihintaan kuuluvat myös kaikki laboratoriotestaukset ja kuvantaminen.

Täsmä oli ensimmäinen kiinteää hinnoittelua käyttänyt alan toimija. Sittemmin samaan on lähtenyt muutama muukin työterveystalo. Yrityksen sivulta löytyy hintalaskuri, jonka kautta mikä tahansa yritys voi syöttää tietonsa ja saada selkeät hintatiedot eri paketeille.

– Työterveyshoito on kelakorvattavaa, eli siihen käytetyistä kustannuksista noin 50–60 prosenttia korvataan yritykselle takaisin, Koskinen huomauttaa.

Mikä työvoimapula?

Tampereen lääkäriasema on Täsmän kolmas. Aikaisemmat kaksi sijaitsevat Vantaalla Tikkurilassa ja toinen Helsingin keskustassa. Myös Tampereella tilat löytyivät aivan ydinkeskustasta, Hämeenkadun varrelta. Tampereella toiminta on saanut hyvän startin. Asiakkaita on löytynyt mukavasti, ja myös rekrytoinneissa on onnistuttu. Tampereella toiminta pyörii kahden lääkärin ja viiden hoitajan voimin. Ja vaikka työntekijäpula onkin terveydenhuollossa ollut iso haaste, Täsmän toiminnassa se ei ole juuri näkynyt.

– Vaikka olemmekin pieni yritys, sana on kiirinyt hyvin, ja me saamme edelleen jatkuvasti työhakemuksia. Tässä auttaa meidän superhyvä ilmapiirimme. Muutenkin yrityksessä on panostettu henkilökunnan hyvinvointiin. Palkkaus on vähintäänkin kilpailukykyinen, ja vaikka me olemmekin vielä pieni yritys, meillä on tarjolla kaikki ”ison talon edut”. Tutkimustietokin kyllä puhuu tämän puolesta, työhovinvointikyselyssä Täsmä sai keskiarvon 9,2, joka on melkoisesti alan keskiarvoa (6,9) mairittelevampi.

Täsmä työterveys Mia Koskinen
KORONA ON ollut huulilla myös Täsmässä, mutta tietyllä tapaa siihen oli yrityksessä
varauduttu jo etuajassa. Tampereen työterveysaseman vetäjä, ketjun asiakkuusjohtaja Mia Koskinen kertoo, että etävastaanotto heillä oli ollut käytössä jo useamman vuoden taudin iskiessä kyntensä Suomeen.

Kaikenkokoisia asiakkaita

Asiakkuusjohtajan mukaan heidän asiakasyrityksensä ulottuvat laidasta laitaan aina yksinyrittäjistä satojen ihmisten työpaikkoihin. Erityisen tyytyväisiä Täsmän palveluihin on kuitenkin oltu pk-yrityksissä. Mikään yksittäinen toimiala ei asiakkaana nouse selvänä piikkinä, mutta sen Koskinen myöntää, että heidän asiakkainaan on melko paljon ”altisteisia” yrityksiä. Ja kun hän huomaa minun kysymysmerkkiä muistuttavan ilmeeni, selkeyttää hän asian.

–Altisteiset yritykset ovat sellaisia, joiden on pakko tehdä lakisääteiset terveystarkastukset määräajoin. Tyypillinen esimerkki ovat työt, joissa tekijä altistuu esimerkiksi melulle tai pölylle tai tekee yötöitä. Laki velvoittaa silloin tekemään tarkastukset 1–5 vuoden välein, hän kertoo.

Ja vaikka lakisääteinen työterveysvelvollisuus ei koske yksityisyrittäjiä, vaan ainoastaan työllistäviä yrityksiä, osalle yksinyrittäjistäkin työterveyden ottaminen on ollut käytännössä pakkorako. Tilaajavastuulaki kun määrittelee, että sen saajalla on oltava sekä tapaturmavakuutus että työterveyshuolto.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä 1.2.2022

Ville Kulmala
Ville Kulmala