29.5.2017 klo 10:56
Uutinen

Kuluttajien luottamus nousi uuteen ennätykseen: ”Odotukset absurdeja”

Suomen Yrittäjien pääekonomisti toppuuttelee kuluttajien liiallista uskoa Suomen talouteen. – Tilanne on täysin erilainen verrattuna 2000-luvun alkuun.

Tilastokeskuksen mukaan kuluttajien luottamus on noussut korkeimmalla tasolleen indikaattorin mittaushistorian yli 20-vuotisen historian aikana. Luottamusindikaattori on nyt 24,1, kun se huhtikuussa oli 21,5. Vielä viime vuoden tammikuussa lukema oli ainoastaan 8,2 eli luottamus oli varsin matalalla.

Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismasen mukaan uutinen on odotettu, mutta siihen kannattaa suhtautua maltillisesti.

– Kyllähän tämä kertoo osaltaan siitä, että taloustilanne on paranemaan päin. Täytyy silti sanoa, että pelkästään kuluttajien luottamukseen ei kannata luottaa liikaa.

Kuismanen muistuttaa, että Suomen talous on vielä varsin varhaisessa kasvussa.

– Tilanne on täysin erilainen verrattuna esimerkiksi 2000-luvun alkuun. Siinä mielessä kuluttajien odotukset ovat nyt absurdin korkealla.

”Yritysten odotukset realistisempia”

Kuismasen mukaan luottamusindikaattorin lukemaan vaikuttaa se, että Suomessa on eletty poikkeuksellisen pitkään matalasuhdanteessa.

– Suhdannekäänteissä luottamus yltyy. Suomi tulee suhdannekierrossa muuta Eurooppaa jäljessä.

Kuismanen on vakuuttunut siitä, että Suomessa nähdään kohtuullista talouskasvua lähivuosina, mutta se ei nouse samalle tasolle kuin edellisessä noususuhdanteessa.

Myös teollisuuden luottamus on vahvistunut. Elinkeinoelämän Keskusliiton julkaiseman indikaattorin mukaan teollisuusyritykset odottavat tuotannon kasvun jatkuvan seuraavien kolmen kuukauden aikana.

– Teollisuuden luottamuksessa kiinnostavaa on se, että se on hieman vaimeampaa kuin kuluttajien luottamus. Tuntuukin siltä, että yrityspuolen odotukset ovat realistisimpia, Kuismanen jatkaa.

Tilastokeskus kysyy tutkimusta varten kuluttajien näkymiä Suomen talouteen, yleiseen työttömyyteen, kotitalouden säästömahdollisuuksiin. Lisäksi tutkimuksessa tiedustellaan vallitsevan ajan otollisuutta kestohankintoja ja lainanottoa ajatellen.

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen@yrittajat.fi