Kun iso yritys varaa ravintolan kabinetin, yrittäjä Sari Helin varautuu pahimpaan: ”Tästä se sirkus taas alkaa”

Helsinkiläinen ravintoloitsija Sari Helin on yksi yrittäjistä, jotka kärsivät isojen asiakkaidensa ylipitkistä maksuajoista.

Äskettäin Helinin ja keittiömestari Ilkka Lääverin pyörittämän Le Ankka -ravintolan kabinetin varanneen yrityksen ravintolalaskun maksaminen venyi peräti 90 päivään.

”Pahimpia” ovat Helinin mukaan isot, kansainväliset yritykset. Niissä on otettu käyttöön hallinnollisia vaatimuksia, jotka saattavat pidentää maksuaikaa entisestään.

– Ensin pyydetään tarjoilu laskulle ja sitten alkaa erinäisten todistusten pyytäminen. Välillä tuntuu, että olisimme toimittamassa asiakkaalle paperikonetta, sellaista byrokratia on.

Helin viittaa asiakkaan tilaajavastuulakiin liittyviin pyyntöihin esimerkiksi verovelkatodistuksen ja vastuuvakuutustodistuksen lähettämisestä ennen kuin maksu voidaan suorittaa.

– Ja sen päälle asiakas ilmoittaa, että minimimaksuaika on 60 päivää. Todistukset voivat pahimmassa tapauksessa kiertää jonkin toisen maan kautta, jossa kukaan ei tunne suomalaistas ravintola-alaa. Jos jossain on ruksi väärässä paikassa, maksuaikakello alkaa alusta. Tämän takia saimme eräästä tilaisuudesta maksun vasta 90 päivän jälkeen. Kyseessä oli iso suomalainen yritys, joka toimii kansainvälisesti.

”Yritysvastuupesua”

Pitkät maksuajat ovat Helinin mukaan ongelmallisia ravintolalle, koska maksun odottamisen aikana ravintola on itse maksanut moneen kertaan omille tavarantoimittajilleen.

– Lisäksi olemme maksaneet verot, työntekijöiden palkat ja kabinetin vuokrat ennen kuin yritys maksaa laskunsa. Tämä tarkoittaa, että olemme suuryrityksen pankki ja samalla annamme alennusta siitä, että yritys käyttää meitä tällä tavalla hyväkseen.

– Kutsuisin tätä käytäntöä yritysvastuupesuksi, Helin jatkaa.

Yrittäjän mahdollisuudet laittaa kapuloita rattaisiin ovat vähäiset. Helinin mukaan äänekäs viivästyskoron periminen tai laskun laittaminen perintään voi johtaa helposti siihen, ettei seuraavaa tilausta samalta asiakkaalta tule.

– Suuryritys tietää, että kyseessä on ansa. Se tekee mitä haluaa: Käyttää pienen yrityksen palveluita ja asettaa sille maksuehdot. Siksi tällainen ongelma pitäisi huomioida nykyistä paremmin lainsäädännössä.

”Ainoa, jolla on moraalinen vastuu”

Vastaavia maksuaikaongelmia ei ole pienempien yritysasiakkaiden kohdalla: Ne maksavat laskunsa ravintolassa maksukortilla. Suuryrityksen kohdalla näin ei toimita.

– Kukaan ei koskaan pysty maksamaan paikan päällä. Ei ole kortteja. Ravintolayrittäjänä olen puun ja kuoren välissä. En voi alkaa kinata ison firman assistentin kanssa siitä, että hänellä pitäisi olla maksukortti.

Helinin mukaan on tyypillistä, että ison asiakkaan ryhmä on jo tullut ovesta sisään, kun kerrotaan, että maksu halutaan laskulla.

– Ei siinä auta kuin huokaista, että tästä se sirkus taas alkaa. Mielestäni sellainen on kuin modernia feodaaliyhteiskuntaa, jossa suuret lääninherrat sanelevat ehdot ja pienet toimijat maksavat tehokkuusvaatimuksista.

Helinin yritykselle pitkät maksuajat eivät ole toistaiseksi aiheuttaneet rahallisia vaikeuksia, koska yrityksellä on kassassa riittävästi puskuria. Toisin voi olla vielä pienempien ja vähemmän vakiintuneiden ravintoloiden kohdalla.

– On silti järkyttävää, että pieni ravintoloitsija on ravintoketjun ainoa, jolla on moraalinen vastuu.

Kuusamon kalastaja ei lähde kalastamaan, jos jätämme kalat maksamatta, yrittäjä sanoo ja viittaa tavarantoimittajiinsa. 

– Meillä palkanmaksukin onneksi onnistuu, mutta voisihan se näinä ankeina aikoina olla toisinkin.

Byrokratiamaksu?

Sari Helin pitää mahdollisena, että pitkiä maksuaikoja suosiville suuryrityksille laitetaan jatkossa lisämaksu kabinetin vuokraamisesta, eräänlainen ”byrokratiamaksu”.

– Kysymys kuuluu, tuleeko yritys ravintolaamme enää sen jälkeen.Näinä aikoina täytyy olla tosi varovainen.

Helin on pannut merkille, että myös isojen yritysten ravintolatilauksissa näkyy kiristynyt taloudellinen tilanne. Yritykset ovat tarkempia siitä, paljonko rahaa saa palaa.

– Yritysasiakkaat säästävät esimerkiksi viineistä. Samppanjan tilalle otetaan kuohuviiniä ja viiden ruokalajin tilalle neljän ruokalajin menu. Eikä valita juustolautasta.