YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

Kuva: Pixhill
1.8.2025 klo 08:01
Uutinen

Lähes 30 prosentilla työelämässä olevista on idea yrityksestä 

Tämä teksti on konekäännetty.

Yrittäjyys kiinnostaa monia työelämässä olevia, kertoo Suomen Yrittäjien teettämä Työelämägallup.

28 prosenttia Työelämägallupin vastaajista kertoo saaneensa viimeisen vuoden aikana yhden tai useamman yritysidean. Osuus on säilynyt lähes samana kuin vuoden 2023 ja 2025 mittauksissa.

− Kysely osoittaa, että merkittävä osa suomalaisista kantaa mielessään yritysideaa. Siksi on tärkeää tarjota riittävästi tukea yritystoiminnan aloittamiseen, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo. 

Työelämägallupiin vastasi 1 093 työelämässä olevaa, jotka ovat työntekijöitä, yrittäjiä, työttömiä tai lomautettuja. 

Pentikäinen korostaa yrityksen perustamista tukevan toiminnan merkitystä. 

− Meillä on tällä hetkellä laaja verkosto uusyrityskeskuksia, mikä on erinomainen asia, Pentikäinen sanoo. 

Gallupvastauksissa korostuu myös yrittäjyyskasvatuksen tärkeys. Suomen Yrittäjät esittää, että Suomessa kaikissa opinnoissa olisi tarjolla yrittäjyyden perusteet.

− Jokaisessa koulutuksessa pitäisi olla tarjolla yrittäjyyden perusteet, jotta mahdollisimman moni hyvä yritysidea toteutuisi ja onnistuisi, Pentikäinen esittää. 

Miehillä (34 prosenttia) on selvästi enemmän yritysideoita kuin naisilla (22 prosenttia). Mitä pienemmässä organisaatiossa vastaaja työskentelee, sitä enemmän yritysideoita on syntynyt.

− Kysely kertoo, että pieni yritys on hyvä ympäristö opetella yrittäjyyttä. Kun seuraa läheltä yrittäjän työtä, saa vinkkejä ja rohkaisua myös yrittäjyyteen. Tämä lupaa hyvää myös omistajanvaihdostyöhön, joka on tärkeää, koska Suomessa tarvitaan kymmeniä tuhansia uusia yrittäjiä jatkamaan luopuvien yritystoimintaa, Pentikäinen sanoo. 

Viidenneksellä on ollut viimeisen vuoden aikana ajatuksia ryhtyä päätoimiseksi tai osa-aikaiseksi yrittäjäksi. Osuus on laskenut hieman syyskuusta 2022. 

Näin kysyttiin

Työelämägallupin toteutti Verian Suomen Yrittäjien toimeksiannosta 5.–11. kesäkuuta.
Vastaajina oli 1 093 työelämässä mukana olevaa (palkansaajat, yrittäjät, työttömät ja lomautetut).  Vastaajat olivat 18–69-vuotiaita suomalaisia. Aineisto edustaa kohderyhmän työelämässä mukana olevia suomalaisia.
Tulosten luottamusväli kokonaistuloksen osalta on 3,0 prosenttiyksikköä suuntaansa 50 prosentin tulostasolla.
Tuloksiin voi tutustua tarkemmin tästä.

Vinkkaa meille juttuaihe!

Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Toimitus saa olla minuun yhteydessä mahdollista haastattelua varten

Toimitus
Toimitus