8.6.2018 klo 09:24
Uutinen

Lapin Yrittäjät ja AMK uuteen kumppanuuden aikaan

Lapin Yrittäjien ja Lapin ammattikorkeakoulun välillä on eilen torstaina allekirjoitettu kumppanuussopimus. Sopimuksen allekirjoittivat rehtori Riitta Rissanen ja toimitusjohtaja Pirkka Salo.

Arkipäivän yhteistyötä on tehty jo monen vuoden ajan, mutta sopimuksen myötä siitä tulee systemaattisempaa.

– Yhteistyössä päästään nyt ad-hoc-tekemisestä suunnitelmallisempaan toimintaan, jolloin AMKin kokonaisuuttakin voidaan hyödyntää paremmin, Lapin Yrittäjien toimitusjohtaja Pirkka Salon summaa.

Myös rehtori Riitta Rissanen on sopimuksesta hyvillään ja osoitti puheenvuorossaan kiitossanat sekä yrittäjäjärjestölle että sopimuksen valmistelijoille.

– Arjen tasolla tehty yhteistyö on ollut tärkeää, mutta nyt kun yhteinen tahtotila on puettu sopimuksen muotoon, se on strateginen juttu. Minun tehtävänäni on katsoa, että sopimus toteutuu meidän puoleltamme, Riitta Rissanen kuvaa kumppanuussopimuksen merkitystä.

Että luotetaan

Sopimuksen kohteena ovat ammattikorkeakoulun T&K- ja yrityspalveluiden hyödyntäminen yritysten voimavarana, AMK:n ja sen sidosryhmien tutkimuskapasiteetin tuominen kasvuhaluisten yritysten käyttöön ja lappilaisten yritysten työvoiman saatavuuden turvaaminen.

Valtakunnallisissa vertailuissa Lapin AMK on hyvin T&K-orientoitunut ammattikorkeakoulu, ja sitä se haluaa olla myös jatkossa. Tämän lisäksi ammattikorkeakoululle on äärimmäisen tärkeää olla koko Lapin korkeakoulu, ja kumppanuussopimus Lapin yrittäjien kanssa on yksi keino lähentää AMKia maakunnan toimijoiden suuntaan.

– Hengitämme työelämä- ja yritysyhteistyöstä. Jos ei ole sujuvaa yhteyttä, emme ole kummoinenkaan ammattikorkeakoulu, Riitta Rissanen sanoo.

Toimenpidesuunnitelmasta tulee yksityiskohtainen

Yhteistyön koordinoinnista vastaavat jatkossa Pirkka Salo ja ammattikorkeakoulun palvelupäällikkö Mirva Juntti. Yhdyshenkilöt laativat erillisen toimintasuunnitelman, jossa kuvataan yksityiskohtaisemmat teemat ja toimenpiteet seuraavalle toimintavuodelle.

Yhteistyön muotoina tulevat kysymykseen muun muassa yritysten kehittämistarpeisiin vastaavat opiskelijoiden opinnäytetyöt ja harjoittelupaikat, kehittämisympäristöjen ja –palveluiden tarjoaminen yrityksille ja Lapin maakunnan kannalta keskeisten alojen vetovoiman lisääminen.