YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Lemmikinruokayhtiön myynnillä vaurastunut Laura Strömberg lopetti itsensä mittaamisen: ”On hyvä opettaa keholle, ettei koko ajan tarvitse ponnistella”
Nopeasti kasvanut Dagsmark Petfood opetti Strömbergille, miten tärkeää on palkata ympärilleen oikeat ihmiset.
Laura Strömbergin ja neljän muun osakkaan perustaman Dagsmark Petfoodin myynti kansainväliselle lemmikkiruokayhtiölle oli menestystarina, jollaisesta moni yrittäjä haaveilee.
Lauantaina Strömberg kertoi menestystarinan varjopuolista Valtakunnallisilla yrittäjäpäivillä Tampereella.
Dagsmarkin tarina sai alkunsa, kun muun muassa Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan perustajana tunnettu Pekka Siivonen-Uotila otti yhteyttä Strömbergiin ja pyysi tätä mukaan perustamaan kotimaista lemmikinruokayhtiötä.
– Ymmärsimme, että 90 prosenttia koirista söi kuovaruokaa, eikä Suomessa ollut saatavilla yhtäkään kotimaista tuotetta. Pekka ehdotti, että lähdetään tekemään, Strömberg sanoo.
Dagsmark Petfood sai nimensä Kristiinankaupunkiin kuuluvasta kylästä, jossa tuotteita alkuvaiheessa valmistettiin. Paikkana oli Estrellan vanha perunalastutehdas, joka oli jäänyt tyhjilleen. Ensimmäiset tuotteet valmistettiin Strömbergin mukaan ”hitaalla, puoliksi hajonneella koneella”.
Alkuvaiheessa Dagsmark ei edes pyrkinyt lemmikinruokabisneksessä vahvasti kasvaneen Mustin ja Mirrin valikoimiin vaan halusi marketteihin.
– Vielä siinä vaiheessa moni koiraihminen ajattelin, että hyvä lemmikinruoka ostetaan Mustista ja Mirristä ja marketeissa on vain bulkkituotteita. Meidän kannaltamme tuotteiden volyymi olisi jäänyt liian pieneksi, jos emme olisi päässeet markettimyyntiin.
Hieman yllättäen portit S-ryhmän ja Keskon marketteihin aukesivat helposti, kun keskusliikkeet ymmärsivät, että ensimmäinen suomalainen koirien kuivaruoka tulisi myyntiin yksinoikeudella heille.
”Tiesimme, että kun nakerrat isoilta jäteiltä tarpeeksi markkinaosuutta, he haluavat lopulta ostaa kilpailijan pois.”
Laura Strömberg
Nopeaa kasvua
Dagsmarkin liikevaihto seitsenkertaistui neljässä vuodessa yli seitsemään miljoonaan euroon. Voittoa yritys teki ensimmäisen kerran vuonna 2023.
Strömberg kertoi yrittäjäpäivien yleisölle, että yhtiötä ajettiin vuosikausia raskaasti tappiollisena, koska tarkoituksena oli saada mahdollisimman paljon markkinaosuutta.
– Tiesimme, että kun nakerrat isoilta jäteiltä tarpeeksi markkinaosuutta, he haluavat lopulta ostaa kilpailijan pois. Käytimme paljon rahaa markkinointiin, parhaina vuosina yli miljoona euroa. Olen ollut paljon omien koirieni kanssa tv-mainoksissa. Emme halunneet olla kasvoton yritys.
Vuonna 2024 Dagsmark Petfood myytiin tsekkiläiselle Vafo Groupille.
Raskaat vuodet jättivät jälkensä. Strömbergin mukaan erityisen raskasta oli jatkuva lisärahoituksen hakeminen. Rahoituskierroksia käytiin yksi toisensa perään.
– Kun kassa alkaa olla miinuksella, sitä herää puoli viideltä aamulla miettämään, miten selviää seuraavasta päivästä.
Vuonna 2022 yrityksen kassatilanne helpottui, kun rahoittajaksi saatiin Pauligin omistajaperheen sijoitusyhtiö. Uusi rahoittaja toi uskottavuutta ja sitä kautta lisää rahaa.
Vuonna 2021 Dagsmarkin perustajajäsenet havaitsivat, että kissanruokamarkkina on euromääräisesti selvästi koiranruokabisnestä suurempi.
– Tajusimme, ettei kissanruokapuolellakaan ollut yhtäkään kotimaista valmistajaa. Silloin päätimme investoida kissanruokatehtaaseen. Siitä alkoi muodostua vakaa toinen tukijalka.
Dagsmarkin yrityskaupan jälkeen Strömberg päätti, ettei halua enää olla toimitusjohtajana kasvuyhtiössä.
”Piti olla täyden kympin tyttö”
Strömberg ymmärsi jo varhaisessa vaiheessa, että hänen kannattaa kerätä yrityksen johtoryhmään itseään kokeneempia ammattilaisia. Hän neuvoi yrittäjäpäivien yleisöä olemaan kriittinen omasta osaamisesta.
– Hyvin harvoin osaamme kaikkea täydellisesti. Kannattaa satsata ihmisiin, jotka pystyvät kasvamaan mukana. Rekrytoin ihmisiä hyvällä palkalla ja varmistin, että parhaat osaajat olivat oikeissa tehtävissä.
Tärkeä oppi yrittäjän uran aikana on ollut oman riittämättömyyden tunteen hallitseminen. Se on ollut Strömbergille aina vaikeaa, sillä hänen lapsuudenkodissaan kouluarvosanaksi riitti vain täysi kymppi, ei kymmenen miinus.
– Piti olla täyden kympin tyttö. Sellaisesta irtipääseminen on ollut vaikeaa. Jossain vaiheessa yrittäjyyttä mietin, että olen exitin tehnyt tohtori, riitänkö minä nyt.
Dagsmarkin yrityskaupan jälkeen Strömberg päätti, ettei halua enää olla toimitusjohtajana kasvuyhtiössä. Kasvuyrityksiä hän ei silti ole jättänyt. Tällä hetkellä hän toimii kolmessa yrityksessä.
Siinä missä hän ennen mittasi lähes kaikkea mahdollista, nykyisin esimerkiksi liikuntasuoritusten mittaaminen on jäänyt pois.
– Ennen piti olla tavoitteellinen paitsi työssä, myös harrastuksissa. Nykyään liikun vain huvikseni ja pyrin nauttimaan siitä. Henkilökohtaisessa elämässä pitää olla asioita, jotka eivät ole tavoitteellisia. On hyvä opettaa keholle ja hermostolle, ettei koko ajan tarvitse ponnistella. Voi tehdä asioita vain siksi, että tykkää niistä.
Vinkkaa meille juttuaihe!
Pauli Reinikainen
pauli.reinikainen@yrittajat.fi