Liikkuvia ikoneita valkokankaalle

Elokuvaohjaajan tavoittaminen haastattelua varten kesken kuvausten tuntui lähes mahdottomalta urakalta. Jos haastattelu tuntui vaikealta, helppoa ei ollut kuvaajallakaan. JP:llä oli tiukat säännöt kuvaamisessa elokuvalokaatiossa. Vaikka kamera ei “käynyt”, salamaa ei saanut käyttää. JP:n omistautuminen ja keskittyminen työlleen oli kuvauspaikalla käsin kosketeltavissa.

ELOKUVATEATTEREIDEN PENKINPAINAJA

”Mun elokuvataustani on sellainen, että olin tekemässä ensimmäisiä elokuviani 12-vuotiaana, kaitafilmiaikaan.” Tuotoksena oli noin 10 minuutin mittainen toimintaelokuva, jonka JP teki kavereidensa kanssa. Elokuva valmistui, ja on edelleen olemassa. Kun oli seuraavan aika, kaverit potkivat JP:n pois yhteisestä projektista, ”Ja se elokuva ei sitten koskaan valmistunutkaan”, sanoo JP. Ensimmäisen itsetehdyn elokuvan jälkeen JP:stä tuli elokuvien suurkuluttaja, joka kävi kavereihinsa verrattuna ”järkyttävän paljon” elokuvissa. Hän kertoo, että 1970-1980-luvun taitteessa elokuvatarjonta oli paljon niukempaa kuin tänään, ja hän katsoi käytännössä läpi Helsingin koko elokuvatarjonnan – ja kävi lisäksi elokuvakerhoissa. ”Ei mulla koskaan käynyt mielessäkään, että siltä puolelta voisi ammatti löytyä”, sanoo JP. Jotenkin tämä kuulostaa samalta kuin monella yrittäjällä, eikö vain?

TAUSTALLA PERHEYRITTÄJYYS

JP sai jo varhain yrittäjyyden esimerkkiä isältään, joka pyöritti alumiinitikkaiden maahantuonti-, myynti- ja osittain myös valmistusyritystä. Kaupallinen yrittäjyys kiinnostikin JP:tä niin paljon, että lukion jälkeen hän pääsi Helsingin Kauppakorkeakouluun. ”Se ei oikein tarttunutkaan, ja aikaistin siinä armeijaan lähtöä”, toteaa JP ja kertoo halunneensa aikalisän päättääkseen, mitä elämässään haluaa tehdä. Päätöksentekoa helpotti kaksi asiaa: hänen isänsä perheyritys meni nurin, ja samaan aikaan elokuvanteko alkoi vaikuttaa erittäin kiinnostavalta. Varsinaisen nuijanlyönnin JP sai armeijasta päästyään, kun selvisi, että myös Suomessa koulutetaan elokuvantekoon. ”Valvoin muistaakseni kuusi yötä miettiessäni, voinko mä heittää tämän melko varman ja lupaavan tulevaisuuden roskakoriin, ja lähteä tavoittelemaan kuuta taivaalta alalla, joka ei ole helppo”, JP muistelee. Opiskeluun elokuva-alalla ei kuitenkaan riittänyt pelkkä intohimo. Opiskelupaikka heltisikin vasta viidennellä yrittämällä.

Hyvin pian elokuvakouluun päästyään JP perusti kahden kurssikaverinsa kanssa tuotantoyhtiön, joka oli voimissaan viitisen vuotta. Sen jälkeen hän jatkoi jonkin aikaa freelancerina, kunnes perusti nykyisen yhtiönsä, Espoossa edelleen kotipaikkaansa pitävän Sepite Oy:n keväällä 2002.

LÄHELLÄ SYDÄNTÄ

Vaikka JP:n ohjaus- ja käsikirjoitustöiden listalla on lukuisia tunnettuja ja suosittuja elokuvia ja sarjoja, hän nostaa yhdeksi rakkaimmista ohjaustöistään elokuvakoulun lopputyön ”Ruuvimies” vuodelta 1995. Elokuva on aika pitkälle JP:n omaelämänkerrallinen teos senhetkisestä vaiheesta, jossa nuoren miehen elämän suunta muuttuu kauppakorkeakoulun opiskelijasta elokuvan suuntaan. Yhtenä onnistuneimmista saavutuksistaan JP pitää käsikirjoittamaansa ja ohjaamaansa kolmiosaista sarjaa ”Juulian totuudet” vuodelta 2002, joka voitti arvostetun kansainvälisen Prix Italia -palkinnon parhaana draamasarjana, sekä kotimaisen Telvis- palkinnon. ”Siinä 16-vuotias tyttö taistelee paikastaan varsin ahtaassa yhteisössä”, JP tiivistää.

INTOHIMO ITSENSÄ KEHITTÄMISEEN

Valovoimainenkin valkokankaan taustatähti kehittää itseään kuten muutkin menestyvät yrittäjät. Itse hän toteaa suhtautuvansa itsensä kehittämiseen intohimoisesti: jatkuva kurssitus, erilaiset ihmis- ja businessvalmennukset, oman alan koulutukset, kirjallisuus, luennot ja mitkä tahansa yleissivistävät keinot täyttävät kalenterissa olevia tyhjiöitä. Urheilu on osana päivittäistä rutiinia, ja kesäisin vapaa-aika kuluu myös ystävien seurassa moottoripyöräillen ja veneillen.

FIRMAN JUURET ESPOOSSA

JP on viidennen polven helsinkiläinen, joka on kuitenkin viettänyt puolet elämästään Espoossa. ”En mä nyt osaa vetää mitään raja-aitaa tuohon Helsingin ja Espoon väliin”, kertoo JP. Me espoolaiset olemme ylpeitä siitä, että Sepite Oy syntyi ja elää edelleen täällä, vaikka itse maestro siirtyikin takaisin kotikulmilleen.

JP SIILI s. 1964
Ohjaaja, käsikirjoittaja

Muun muassa:

• Hymypoika (2003)
• Rakastuin mä luuseriin (2005)
• Ganes (2007)
• Uusi päivä (2010)
• Härmä (2012)
• Selänne (2013)
• Cheek (2017)

Juttu on julkaistu Business Espoo 2018-lehdessä, jota pääsee lukemaan myös verkossa >

Teksti: Jukka Niemelä Kuva: Nina Mönkkönen