SMALin mukaan koko ajan muuttuvat koronarajoitukset ovat vähentäneet merkittävästi Suomeen saapuvia matkailijoita. Kuva: Tiina Rantakoski
12.1.2022 klo 10:30
Uutinen

Matkailuala vaatii kestävää exit-strategiaa koronarajoitusten sijaan – ”Toivoisi, ettei Suomi olisi hännänhuippuna”

Suomen matkailualan liitto SMAL vaatii johdonmukaista exit-strategiaa jatkuvien koronarajoitusten sijaan. Liiton mukaan koko ajan muuttuvat rajoitukset vievät alan yrityksiltä kipeästi tarvitun bisneksen.

SMALin toimitusjohtaja Heli Mäki-Fräntin mukaan jatkuvasti muuttuneet rajoitukset ovat lamaannuttaneet niin kuluttajat kuin yrityksetkin. Maahantulosäännösten muutokset ja rajoitukset ovat hänen mukaansa vähentäneet merkittävästi Suomeen saapuvien matkailijoiden määrää.

− Esimerkiksi hallituksen tekemät uudet ravintolarajoitukset kumuloituvat negatiivisina vaikutuksina lukemattomiin matkailupalveluita tuottaviin ja myyviin yrityksiin. Rajoitusten vuoksi peruuntuneiden matkojen takia moni matkailuyritys menettää kipeästi tarvitsemansa bisneksen, Heli Mäki-Fränti korostaa.       

SMALin mukaan koronapassin ja muiden apukeinojen varaan pitäisi vihdoin luottaa myös Suomessa.

− Kaksi vuotta suuntaan jos toiseen sahanneet rajoitukset ovat tehneet Suomesta ennalta-arvaamattoman maan niin kansainvälisessä liike- kuin vapaa-ajan matkustuksessa. Mitä pikemmin Suomella on selkeä ja johdonmukainen toimintastrategia yhteiskunnan avaamiseksi, sitä nopeammin meillä on mahdollisuus elvyttää koronasta kärsineitä liiketoimintoja eurooppalaiseen malliin.

Mäki-Fräntin mukaan matkailualalla laitetaan ilolla merkille yhä useampien terveydenhuollon ammattilaisten esitykset siitä, että koronatautiin tulisi ryhtyä suhtautumaan kuin mihin tahansa hengitystieinfektioon.

− Monissa maissa ynnätään jo yhteen rajoitusten kokonaisvaikutusten plussia ja miinuksia. Tässä arviointityössä toivoisi, että Suomi ei olisi hännänhuippuna. Useissa EU-jäsenvaltioissa on yhteiskuntaa pystytty pyörittämään rokotuksiin perustuvan koronapassin ja tiukkojen maskikäytäntöjen myötä, Mäki-Fränti sanoo.

SMALin puheenjohtaja Anne-Marjut Väänänen nostaa esiin muun muassa Italian ja Viron esimerkkinä.

− Näissä on maskipakko yleisissä tiloissa ja tautipiikin mahdollisesti kiristyessä jopa ulkona liikuttaessa. Lisäksi koronapassin käyttöä suositaan laajasti. Monissa Euroopan maissa on tarjolla pikatestejä kotikäyttöön edulliseen hintaan tai tietty määrä kuukaudessa jopa veloituksetta. Näin elinkeinon harjoittaminen pyritään mahdollistamaan pitkittyneestä epidemiasta huolimatta, Anne-Marjut Väänänen sanoo.

Toimitus
Toimitus