19.1.2017 klo 12:11
Uutinen

Mielipide: Satakuntalainen valinnanvapausmalli – millainen siitä halutaan?

Satasoten valmisteluryhmissä on tehty viime vuonna iso työ nykytilan kartoituksessa. Nyt tiedetään, miten paljon on erilaisia palveluja tarjolla. Kartoituksessa on jäänyt vähemmälle huomiolle yksityisen sektorin tarjoamat palvelut, joita kuntalaiset käyttävät itsenäisesti ja omalla rahalla.

Näiden vaikutusta talouteen on tutkittu vähemmän ja tiedon saaminen on haasteellisempaa. Uudessa sote-mallissa valinnanvapaus nousee isompaan rooliin, mitä se on nyt ollut. Rahoituskanavat menevät uusiksi, ja toimintamallit muuttuvat. Julkinen, yksityinen ja kolmas sektori tulevat tasavertaisemmaksi palvelujentuottajaksi ja palveluiden laadusta ja kustannuksista tulee läpinäkyvämpiä. Lakiehdotuksessa mm. kerrotaan palveluntuottajien velvollisuudesta julkaista kirjanpidosta se osuus, joka koskee julkisen rahan osuutta.

Valinnanvapauslainsäädännön on tarkoitus lähteä lausuntokierrokselle tammikuun lopulla ja eduskunnan päätettäväksi kevään aikana. Ehdotuksesta, joka löytyy alueuudistus.fi –sivulta, käy ilmi, miten isosta muutoksesta on kyse. Satasoten valmistelutyöryhmät alkavat kevään aikana työstää uutta Satasotea. Näissä valmisteluissa tulee ottaa vahvasti huomioon mahdollisen valinnanvapauslainsäädännön vaikutukset maakunnan toimintaan, jotta ei tehdä turhaa työtä. Tähän vaaditaan selkeää ohjeistusta ryhmien työskentelyyn ja tavoitteisiin. Niin poliittiselta tasolta kuin johtavilta virkamiehiltä tarvitaan ohjeistusta ja tukea siihen, millainen on satakuntalainen valinnanvapausmalli. Miten turvataan se, että kaikki palveluntuottajat ovat samalla viivalla ja kuntalaiset saavat tarvitsemansa avun helposti ja luotettavasti?

Merja Lovén
Satakunnan Yrittäjät
hallituksen työvaliokunnan jäsen
Sote-asiantuntijaryhmän puheenjohtaja